Olen asunut nyt kaksi ja puoli vuotta Helsingissä. Se on kauiten, missä olen asunut kotikyläpahasen jälkeen. Ja Helsinki on ensimmäinen kaupunki, missä oikeasti tunsin heti olevani kotona ja ensimmäinen kerta, kun ajattelin "Täällä mä haluan asua, täältä ei ole pakko päästä pois".
Vielä samaisena vuonna, kun tänne muutin, ajattelin etten todellakaan halua missään Helsingissä asua. Kuvittelin helvetinkin jäätyvän aikaisemmin kuin, että raahaisin pienen omaisuuteni tänne ja kuvittelisin asuvani täällä mahdollisesti koko loppuelämäni.
Ja sitten kuitenkin oli ihan pakko päästä pois sieltä muualta, vähän korjata itseään ja pistää palaset paikoilleen. Eihän se haitannut, jos asuisin täällä vain hetken, sillä olihan muutkin kaupungit olleet vain sellaisia paikkoja, joissa etsin itseäni ja viivyn vain hetken, kunnes oikeasti tiedän mitä haluan tai missä haluan olla.
Olen aina kuvitellut olevani kauhean hitaasti lämpenevä (toisinaan sitä ihan oikeasti olenkin), sillä mitään muuta kaupunkia en ole tuntenut omakseni, kodikseni.
Mutta täällä on hyvä olla, tämä on koti. Ja en kadu hetkeäkään, että hyppäsin, sillä laskeutuminen oli niin helppoa ja ihanaa.
Ja sitä paitsi, Helsinki on aina kaunis, siitä ei pääse yli millään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti