Yritän tässä epätoivoisesti herätellä mielenkiintoani kuvajournalismin historiaan, mutta kun kirja, josta essee pitäisi tehdä, on niin puuduttava ja pohjautuu enemmänkin keksijöiden mietteisiin ja ihmepohdiskeluihin, on siitä vaikea oikein innostua. Vain kerran aikaisemmin on ollut yhtä typerä kirja edessäni, ja se liittyi esimiesjohtamiseen ja kyseisessä sontakasassa puhuttiin johtajien viinin juomisesta Kalifornian auringon alla. Sarasteen kirjassa lähtökohta on melkein sama, mutta lähinnä viinittely on korvattu kahvittelulla ja sijoittuu 1700-luvun Ranskaan, missä keksijät pohtivat ja angtaavat ja ovat epäluuloisia toisiaan kohtaan.

Minä en kaipaa kirjalta mitään elävöittämisyrityksiä. Yritä siitä sitten kaiken, anteeksi nyt vain, paskan seasta löytää ne oikeasti kuvajournalismia innostaneet asiat. Minua ei valitettavasti kiinnosta jokaisen tiedemihen yritykset luoda tuo ihmelaatikko, camera obscura, tai millaiset lähtökohdat heillä oli ja milloin heidän tiedemiespartneri kuoli ja jäädytti useammaksi vuodeksi koko valokuvan kehittämisen.

Minua kiinnostaa fakta sinänsä. Ei nämä ihmiset, jotka valokuvauksen mahdollistivat. Ehkä sitten olen houkka, mutta en vain sitten mahda sille mitään. Lukisin näiden ihmisten elämästä, jos se kiinnostaisi. Tällä hetkellä minua vain kiinnostaa kuvajournalismin historia, pelkkä historia, ilman mitään kertomuksen aineksia.