tiistai 30. syyskuuta 2014

Shake It Out

Välillä on näitä päiviä, kun oikeasti tuntuu todella hyvältä. Aivan pienet yksinkertaiset asiat kuten: tehdä ruokaa, lukea, kuunnella musiikkia, kannustaa toista, auttaa toista.

Eikä yksinkertaisesti silloin voi olla surullinen, kun aurinko jaksaa vielä syksyllä lämmittää, aivan kuin kesä haluaisi pitää otteessaan.

Ja tällaisina päivinä tuntuu, että asioilla on oikeasti tapana järjestyä, että kyllä tämä tästä, parempaan. Ainakin jossain vaiheessa, ja oikeasti asiat voisivat olla vielä huonommin.

Silti jotenkin tuntuu, että tekisi mieli itkeä. Ehkä onnesta. Sillä lopulta, kaikki on enemmän kuin hyvin, vaikka jossain onkin aivan pienen pieni särö, jota välillä vähän kirpaisee. Mutta sitten on oikea aika laittaa laastaria ja hymyillä entistä enemmän.

Sillä ympärillä on rakkaita ihmisiä, joiden hymyt on ihania ja halaukset lämmittäviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti