keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Endless Sleeper

Itselle ikuisuudelta tuntuneen (noin kolme kuukautta) tekemättömyys päättyy tänään, sillä aloitan työkokeilun.

Taistelua tämän eteen piti tehdä, sillä TE-toimiston mielestä kolmen kuukauden tekemättömyys ja työttömyys on lyhyt aika, ja olisi vain parempi, että pysynkin työttömänä enkä löydä mitään työnkaltaista.

TE-toimisto odottaa, että jokainen työtön päätyisikin pitkäaikaistyöttömäksi, ja että oman mielen virkistyminen edes joillakin työnkaltaisilla asioilla, on vain turhaa. Parempi myös siis syrjäytyä ja tyytyä pieneen työttömyystukeen, sillä ilmeisesti sitten haluavat seuraavalla kerralla haukkua sinut patalaiskaksi paskiaiseksi, joka ei saa mitään aikaan.

Jotenkin koko usko kyseiseen laitokseen on mennyt, sillä olen saanut niin monet ohjeet (jotka ovat osoittautuneet toisella virkailijalla vääräksi) ja tämä sitten on omaa syytäni, että noudatan heiltä saamia ohjeita.

Turhauttaa ja ärsyttää.

Mutta on ihanaa, että omalla taistelulla ja vahvalla tahdolla, sain tämänkin työkokeilun puskettua läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti