Pienen romahduksen, epätoivon ja lukuisten "Mitä mä nyt teen elämälläni" -jälkeen, olen jälleen pelissä mukana.
Eipä siinä kauaa nokka tuhissut, kun sain selville etten olekaan sillä kesäkurssilla minne olin ilmoittautunut. Tosiaan epätoivon ja varman vakuuttelun jälkeen, etten ikinä valmistu, löysin kesäyliopistosta Visuaalisen viestinnän kesäkurssin. Ja nyt tämän koulun sekaannusten jälkeen, voin hyvällä tuurilla valmistua aikaisemmin mitä uskoinkaan. Kiitos tämän intensiivikurssin.
Ja olen hiukan epäuskoinen. Ihan vähän vain.
Stressi on suurta ja tuntuu, ettei pysty pysähtymään. Aivan kuin kaikki menisi kamalan nopeasti ja pitäisi singahdella sinne tänne. Tuntuu, että koko ajan vain tapahtuu ja pitää tehdä kaikkea ja olla kaikkialla.
Mutta uskon itseeni, ainakin yritän. Tätä singahtelua kestää vain nyt tämän toukokuu lopun (ja ehkä vielä kesäkuussakin). Yritin jäsennellä kaikki mitä pitää tehdä ja milloin aikatauluttamalla päiväni (eikä se kyllä helpottanut singahteluani), ehkä se tästä vielä rauhoittuu. Ainakin tämän päivän osalta olen ihan aikataulussa, vaikka en noussutkaan sängystä aikatauluun kirjoitetun kuusi viisitoista aikoihin.
Kaikki näyttää suhteellisen hyvältä. Ainakin tähän mennessä ja toivon, että aika ihan pikkaisen hidastuisi, ihan vähäsen vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti