Vuonna 2005 täytin kuusitoista. Olin epätoivoinen ja hiukan (paljonkin) hölmö. Päätin ryhtyä kasvissyöjäksi, ja liimailin huoneeni oveen Animalian tarroja turkistarhauksen vääryydestä. Huutelin koulun käytävillä "Turkis on turha, turkis on murha" ja haaveilin muuttavani pian johonkin oikeaan kaupunkiin. No edes siis kaupunkiin.

Kuusitoistavuotiaana join ensimmäiset kännini. Join salmiakkikossua, ja oksensin isoveljeni entisen luokkalaisen eteiseen. Kavereitteni piti ne sieltä sitten lopulta siivota. Podin maailman kamalimman krapulan, ja tämän krapulan ansiosta koin toisen oikean oksennuskrapulan vasta neljä vuotta myöhemmin. Kuuteen vuoteen en voinut koskea salmiakkiviinaan.

Kuuntelin musiikkia, mitä ei saanut soittaa radiossa. Olin omistushaluinen musiikkini suhteen ja kyräilin niitä ihmisiä, joiden en nähnyt olevan sen musiikin ansainneita. Kuuntelin Björkiä, The Curea, Ramonesia, The Clashia ja muuta todella khuulia musiikkia. Julistin kovaan ääneen, että rakkautta ei ole olemassa, ja pukeuduin itsepainamaani pinkkiin Björk paitaan. Pinkkiin en ole koskenut tuon ajan jälkeen enää uudestaan.

Värjäsin tukkani pinkiksi karkkiväreillä ja se jämähti tukkaani. Sain ensimmäisen kesätyöpaikkani Puuhamaasta ja pidin kahtasataa suurena rahana. En saanut säästöjä siitä kesätyöstä.

Olin ollut neljä vuotta ihastuneena samaan poikaan, mutta ne tunteet katosivat ollessani kuusitoista. Tunsin itseni vapaaksi. Aloitin bileissä käymisen ja join paljon, yleensä mandariinivodkaa, ja minulla oli teräsmaksa.

Elin mukamas parasta aikaa elämässäni ja kuvittelin niiden samojen kasvojen säilyvän elämässäni loppu elämäni (olin väärässä ja parin vuoden päästä koin elämäni tuskallisimmat kasvukivut).

Kirjoitin paljon päiväkirjaani silloin ja nyt tunnen niistä samoista silloisista ongelmista suurta myötähäpeää ja olen todella onnellinen, että vartuin ihan (melko) hyväksi kansalaiseksi.