Eilisestä migreenistä huolimatta, menin Tavastialla Erlend Oyen keikalle. Ihan vain koska voin, ja otin kourallisen lääkkeitä (ja pienet päiväunet ennen keikkaa). Enkä kadu mitään, sillä hymyilin leveämmin kuin muistan. Hymyilin juuri niin paljon, että poskiin sattui. Ja kaikki oli sen arvoista, Erlend taisi saada minut myös hiukan punastumaan.
Ja saan vain toivoa, ettei migreeni uusiudu tältä päivältä uudestaan. Sillä se vain taitaa olla minun migreenin tapa.
Tämän viikon jälkeen olen puolessa välissä harjoitteluani. Kuka olisi arvannut, että aika (kaikesta hitaudestaan) voi välillä kulkea näin nopeasti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti