maanantai 25. marraskuuta 2013

Secred Pint

Koska haaveilen uusista tatuoinneista, pitäisi kai kirjata kaikki ideat ylös.

Se, että haluat pitää omaa ihoani kankaana, haluan kaikkien töiden jotenkin liittyvän toisiinsa. Tämän takia haluan vain lintuja ihooni.

Lintujen lisäksi olen alkanut haluamaan ruusuja ihooni. Luultavasti tämän sitten toteutan ja olen yhtä kliseetä koko nainen, mutta ehkä kliseet vain toimivat.

Tiedän mitä toteutan seuraavaksi tammikuun jälkeen (sitten joskus, kun minulla on rahaa) ja aion varmasti jatkaa ensimmäistä tatuointiani. Se on kuitenkin jo muovautunut päässäni loppuun.

Ei murattia. Ruusuja.

Chasing After Deer

Minulla on kauhea mustekuume! Tätä kuumetta ei helpota edes se, että huomenna pääsen katsomaan millaisen tatuoinnin tatuoijani on minulle tehnyt. Jännittää, mutta mieluummin haluaisin jo mustetta ihooni.

Olen jäänyt koukkuun Pinterestin tatuointikuviin ja niitä sitten katselen ja pinnailen ja muutun kärsimättömäksi.

Kuka päätti, että tammikuuta ennen on vielä joulukuu?

tiistai 19. marraskuuta 2013

Wishes

Vaikka tänään tuli pitkästä aikaan oikeasti vähän parempia uutisia, mitä vangittuihin Greenpeace aktivisteihin tulee, on kuitenkin pakko yrittää jatkaa! Takuut eivät kuitenkaan ole tae vapaudesta, joten siksi minäkin jaksan edelleen taistella tärkeän asian puolesta.

Huomaan olevani tässä asiassa optimisti ja uskon, että jokainen aktivisti pääsee vapaaksi, eikä saa mitään naurettavaa tuomiota virkavallan vastustamisesta, merirosvouksesta tai huliganismista. On kuitenkin aina toinen mahdollisuus (johon en halua yksinkertaisesti uskoa).

Jokainen negatiivinen kommentti Helsingin Sanomien kommentoinnissa näistä urhoollisista aktivisteista, saa kuitenkin toivoni heräämään, että nämä kommentoijat ovat niitä vähemmistöjä ja ennemmistö haluaa pelastaa arktiksen ja haluavat aktivistit kotiin.

Minä siis uskon ja toivon, että aktivistit pääsevät kotiin, pääsevät jatkamaan hienoa työtä ja lopulta öljynporaus arktiksella kielletään. Minun on pakko, sillä lopulta olemme menossa kohti tuhoa, mikäli öljynporaus ja fossiiliset polttoaineet hyväksytään ja nähdään ainoina ratkaisuina tällä hetkellä.

Ja vaikka jaksan olla optimisti, ei kuitenkaan kenenkään kannata lopettaa taistelua tämän maapallon ja tulevien pienten ihmisten kotien puolesta.

 

lauantai 16. marraskuuta 2013

Quelqu'un m'a dit

Tänään oli ehkä ravintolapäivistä se kaikkein paras takana. Ensinnäkin sai itse osallistua päivään muullakin tavalla kuin syömällä toisten ihania herkkuja, ja viettää päivän ihan mahtavien ihmisten ja koirien kanssa.

Ja mitä parasta tuotto meni Suomessa uhanalaisen (ja vainotun) suden suojelutyöhön.

Tämänkin paatuneen ihmisen sydämeen saa valettua toivoa, kun on ihmisiä, jotka aivan oikeasti on hyvän asian puolella. Ilmeisesti ei kaikki ihmiset olekaan pahoja.

Hyvä me!

Chugga-Chugga

Tänään on ravintolapäivä ja aion edes hetken edustaa Luonto-Liiton Cafe Susi-kahvilan luona.

Leivoin sinne kaksi vegaanista "juusto"-tofupiirakkaa ja vähän jänskättää tykkäävätkö muut niistä. Jos ei, niin ei kai auta muu kuin ostaa itse kaikki palat.

Ravintolapäivät ovat kyllä ehdottomasti Helsingissä kaikkein parhaita päiviä ja vielä jonain päivänä aion varmasti pitää oman vegaanisen pop up ravintolan!

Onneksi voin vielä tätä asiaa sulatella kaikessa rauhassa ja ainakin vielä kierrellä kaikki ihanat ravintolat läpi ja saada ruokaöverit.

perjantai 15. marraskuuta 2013

They Are Coming

Kaksitoista päivää, niin pääsen katsomaan miltä tuleva tatuointini näyttää. Kaksikymmentäneljä päivää, kun tulemme saamaan uuden asunnon avaimet. Kuusikymmentäyhdeksän päivää, kun tatuointi hakataan ihooni.

Välissä on vielä muutto ja joulu ja uusi vuosi.

Olen innoissani uudesta kodista, sillä siellä on juuri sellaiset vanhat lautalattiat, joista olen unelmoinut kauan. Ja saan jälleen ihanan isot ja leveät ikkunalaudat, vielä ihanammat kuin ihan ensimmäisessä omassa kodissani.


maanantai 11. marraskuuta 2013

New Directions

Joulukuusta lähtien pääsen muuttamaan sellaiseen ihanaan asuntoon, missä on vanhat lankkulattiat ja leveät vanhat ikkunalaudat.

Jotenkaan hymy ei vain lähde pois kasvoilta, sillä saatiin juuri se asunto, joka on maailman ihanin.

Eikä Kurvi ole paikkanakaan mikään huono.

Maalainen pääsee oikeasti muuttamaan suoraan Kallion ytimeen. Saa nähdä miten tällainen hiljalleen kaupungistuva maalainen tottuu Hämeentien vilkkaaseen elämään.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Sergels Torg

Ensimmäiset asuntonäytöt takana ja jo nyt tänä ensimmäisenä päivänä, toisen näytön asunto oli niin ihana, että tällainen maalainenkin osaisi kuvitella asuvansa aivan Sörnäisten ytimessä.

Nyt pitäisi sitten jäädä odottamaan tuomiota ja lotota, että kuka siihen oikein asumaan pääsee.

Uskon kuitenkin uuden kodin löytäväni. Sellaisen vielä, johon ihastun heti ensimmäisellä kerralla!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

The Calendar

Tulin siihen tulokseen, että kesäni päättyi tällä viikolla, sillä vielä viimeinen hyttynen (luoja marraskuussa!) pääsi puremaan sääreni aivan paukamille ja kutittaa niin perkeleesti.

Joten teille tiedoksi, kesä on virallisesti ohi. Voimme jäädä odottamaan hippikesää 2014.

Helsingissä kannattaa myös olla liikkeellä 16.11. sillä täällä (ja monessa muussa kaupungissa) vietetään ravintolapäivää. Tiedän jo nyt kaksi vegaanista raflaa, Luonto-Liiton susiryhmän Cafe Susi-kahvilan ja Greenpeacen Sininen Kahvila. Kummassakin kannattaa käydä, jälkimmäiseen tiedän ihan varmuudella leipovani jotain ja olisi hienoa, jos pääsisin ensimmäiseenkin leipomaan jotain.

Mutta kaikkea kivaa luvassa ja ihanaa, että pääsen itsekin jotekin ravintolapäivään osallistumaan (muullakin tavalla, kuin syömisellä). Ehkä sitten seuraavalla kerralla uskaltaisin pystyttää oman kojun ravintolapäivänä? No kaikesta saa unelmoida!

Mörkt

Joudun luultavasti tyytymään kahviin, sillä en vain yksinkertaisesti pysy hereillä. Nukun naurettavan huonosti yöni ja päivällä olen kävelevä zombie, joka voisi ottaa miljoonat päiväunet päivän aikana, enkä siltikään olisi virkeä.

En tykkää syksystä, koska on juuri sen syytä, että olen väsynyt.

Mutta onneksi Veronica Maggio piristää ja koskaan ei voi juoda liikaa kahvia. Ehkä otan sitäkin vielä lisää.

Jag älskar Veronica Maggio!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Rest in the Bed

Viikonloppu on sujunut rauhallisesti kotitekoisen pitsan ja mutakakun puitteissa. Koska olen päässyt muutenkin (jälleen) laihtumaan, on varmasti ihan hyvä, että olen joutunut syömään vegaanista mutakakkua paljon.

Väsymys ei tunnu hellittävän lainkaan eikä asiaa taida helpottaa ollenkaan se, että taloudessa kissa päättää milloin herätään, jotta hän pääsee syömään.

Mutta on se kyllä sen verran ihana tapaus, vaikka viime aikoina on tuntunut, että kissa yrittää parhaansa mukaan suolestaa minua.


 Ehkä vielä pala mutakakkua, jotta ihan varmasti päätän, etten enää ikinä leivo yhtään mitään.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Vanderlyle Crybaby Geeks

Torstaina The Nationalin keikka oli huimaavan hyvä. Eikä asiaa lieventänyt ollenkaan se, että laulaja Matt Berninger hyppäsi yleisöön ja käveli suoraan vieritseni. Jos olisin ollut enemmän fanityttö, olisin hypännyt reppuselkään ja ojentanunt alushousuni.

Onneksi olen kuitenkin kohtuusivistynyt ihminen, joka vain oli häkeltynyt, piti alushousut jalassa enkä hypännyt reppuselkään.

Mutta voin silti olla sulaa vahaa muusikoita kohtaan, koska no muusikot. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.