Promise Less Or Do More

Vuoden viimeinen päivä. Tänään en ole nostalginen hölmö, vaan odotan tulevaa vuotta innolla.

Liikaa odotettavaa, liikaa toteutettavia asioita, liian paljon lupauksia. Ehkä toisinaan sen pitää olla juuri sellaista.

Hyvää uutta vuotta! 

Night Slight

Lupaan olla tulevana vuonna vähemmän itsekäs. Olen kietoutunut tyystin omaan itsenäisyyteeni niin, että on hankala miettiä läheisiä ihmisiä elämässä. Koska suuret päätökset tässä elämässä tulevat vaikuttamaan ihmissuhteisiini, lupaan olla vähemmän itsenäinen ja tukeutua muihin ihmisiin hiukan enemmän.

Ehkä hiljalleen ymmärrän, ettei ihmissuhteet toimi itsekkäiden päätösten mukaan. Lopulta parisuhteen eteen pitää tehdä kompromisseja, eikä se lopulta ehkä olekaan niin hirveää kuin alkujaan luulin.

Ruby Over Diamond

Tätä vuotta on jäljellä enää kolme päivää. Vuosi sitten elettiin täysin sumussa, nukuttiin, laulettiin Mother's little helperia ja tehtiin miten Rollarit halusivat.

Ja vaikka kuinka haluaisin ajatella, etten saavuttanut vuoden aikana mitään, saavutin kuitenkin enemmän kuin osasin kuvitella.

Löysin onnen, irrotin jaloistani riippakiven ja muutin toiseen kaupunkiin, kävin Laosissa, löysin itseni ja Mother's little helperitkin auttoivat aivan tarpeeksi (ja ne pääsivät vain takaisin lauluihin).

Nyt näyttää opintojenkin suhteen melko hyvältä ja valmistuminen ehkä onkin ihan totta (eikä vain kaukainen haave). Niinpä jatkan samaan tahtiin ja toivon, ettei tuleva vuosi päätä kulkea vanhoja ratoja (tai toista edeltäjiään).  

Coffee And Tv

Vietin maailman parhaimmat pikkujoulut. On ihana viettää ilta maailman parhaimpien ihmisten seurassa ja nauraa ja hymyillä ja tuntea onni.

Ja vaikka nyt väsymys lähentelee lähes kuolemaa, kaikki oli sen arvoista.

Mouse On Mars

Ehkä en sittenkään ole niin huono kokki kuin luulin. Tai sitten seuraan (kerrankin) hyvin ohjetta ja en unohtanut yhtikäs mitään ruoasta, sillä siitä ruoasta tuli todella hyvää!

Suosittelen kernaasti kikherne-kukkakaalicurrya täältä. Varsinkin, jos tykkää intialaisesta ja hyvin mausteisesta ruoasta.

Leipomisessa olen aina ollu melko hyvä (vaikka nyt itse sanonkin) ja tein ensimmäistä kertaa, elämässäni ikinä, juustokakkua ja vieläpä vegaanisesti, ja siitä tuli kyllä hyvää. Jos haluaa vaihtelua elämään (tai vieraaksi tulee vegaani, eikä tiedä mitä herkkuja tarjota) voi kokeilla ohjetta täältä.

Kun en nyt näytä saavan joululahjaksi yhtäkään vegekeittokirjaa, päätän etsiä jatkossakin ohjeeni netistä. Ainakin hyvin on tähän asti pärjätty.

Sad Dream

Sain toisen rästin tehtyä tänään ja innoissani päätin tyhjentää hiukan koulutöitä koneelta ja pistää niitä omiin kansioihin. Kahdessa ja puolessa vuodessa kertyy kyllä hitonmoisesti tehtäviä (eikä siinä edes ollut kaikki, poistin niitä vimmoissani vielä vuoden alusta).

Törmäsin myös omiin kirjoituksiini, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet vain ajatelehtimaan. Enkä tietenkään enää edes muista mikä niiden tarkoitus on ollut. Ainakin työn nimeltä Prologi, voi päätellä, että suunnitelmissa oli joku pidempi novellin tapainen.

Ota siitäkin nyt selvää, olkoon tässä raakile nro. aika mones.

******

Sataa. Aina sataa ja on aina kylmä. Harmaus kulkee pitkin selkärankaa sisuksiini ja kietoutuu tiukasti sydämen ympärille. On inhottava tuntea aina pelkkää kylmyyttä. Kaikkialla.

Joskus olisi ihana muuttaa aurinkoon. Tuntea lämpö ja rakkaus ja ai se ihana lämpö, lämpö, lämpö. Mutta toisaalta taitaa olla juuri niin, ettei kaikki tunne lämpöä tai rakkautta.

Tai jos he tuntevat rakkautta, se on sellaista kylmää. Sellaista, jossa sydän lopulta tippuu läpi tyhjyyden eikä tipu koskaan pohjalle asti. Se roikkuu kuolleena, jossain tyhjyyden ja rinnan välissä. Muistuttaa omasta olemassaolostaan niinä hetkinä, kun tuoksut ja musiikki yltyvät tanssimaan keskenään.

Pääsääntöisesti kaikkialla vain on kylmää. Ja kaikkialla on harmaata. Eivätkä ne samat asiat, jotka ennen saivat hymyilemään, hymyilytä enää. Ne nostattavat palan kurkkuun, saavat karvaat kyyneleet nousemaan silmiin.

On hassua kuinka ihan pienet asiat muuttavat ihmistä. Tekevät pienen kävelevän ihmisraunion, sellaisen, jonka täytyy aina kävellessä purra hammasta. Hokea päänsä sisällä mantraa ”Älä itke, en itke, itken”, kun lopulta kyyneleet valuvat lumihiutaleiden tahdissa poskille.

Sitten tulee niitä hetkiä, kun kaikki on kuollut. Harmaus muuttuu vahvemmaksi, ei enää erota niitä hivenen pieniä sävyeroja. Ja kaikesta vain tulee mustan ja valkoisen sijasta harmaata puuroa, missä ei ihan varmasti näy minkäänlaisia sävyeroja.

 

Lost In My Bedroom

Joskus tarvitaan näitä päiviä, kun voi kuunnella menevää kappaletta repeatilla ja toivoa ettei kukaan näe ikkunasta hyppytanssia.

 

Feels Like We Only Go Backwards

Lupauksia tulevalle vuodelle, koska niitä on mukava tehdä. Vaikkakin niitä lupauksia  tullaan helposti rikkomaan, on aina niitä lupauksia jotka pysyvät ja joita noudatetaan.

• Ota takaisin käyttöön 8-15 (tai 16) etäkoulupäivä niille päiville, kun et pääse kontaktipäiville (eli hiton monelle päivälle kuussa)
• Tee rästit ja aloita uusi kevätlukukausi ilman rästejä (oikeita rästejä kaksi! tenttejä kaksi!)
• Järkevöitä kulutustottumuksia vieläkin enemmän, mutta älä soimaa itseäsi turhaan. Kestävän kehityksen opiskelijana tulee välttämättäkin soimattua itseään aivan liikaa.
• Ole parempi ystävä, äläkä laiminlyö ystäviä koulun takia tai turhaan kiukkuunnu, sillä lopulta syynä on vain oma pää ja stressi.
• Elä aina niissä "tässä hetkessä" -tilanteissa. Turha miettiä menneitä ja stressata tulevaa. Nykyhetkeä arvostetaan aivan liian vähän.
• Tanssi vesisateessa, kun aurinko paistaa.
• Kasvata edelleen tukkaa, äläkä värjää sitä enää.
• Yritä päästä festareille, mutta muista kohtuus. Lipun ostamisen sijasta yritä päästä talkootyöhön.
• Yksinkertaisesti elä. Hymyile, ole vihainen, iloinen, onnellinen, surullinen ja tee vaikka tusinoittain rynnäkkökännejä, mutta elä äläkä mieti turhia.

Varpunen Jouluaamuna

Joulukuu on vilahtanut ohi silmissä. Jouluun on enää viikko.

Ja rakastan joulua. Rakastan jouluaamua, jolloin radiosta soi joululaulut ja saa syödä joulupuuroa (vaikka sinne ei olekaan kätketty mantelia ja mitään ei saa palkaksi, vaikka siellä manteli luuraisi), eniten rakastan sitä, kun saa istua hämärässä pelkät kynttilät seurana.

Ehkä sitten olen jouluun helposti sortuva romantikko, mutta joulua ei voi olla rakastamatta. Vaikka joulut eivät pitkään aikaan ole olleet samanlaisia kuin lapsuudessa, on joulu kuitenkin joulu.

The Dead Watlz

Vaikka aamutentit ovat aivan kamalia, on vielä kamalampaa odottaa koko päivä tentin alkamista. Onneksi nyt voi sanoa; Onneksi enää puolitoista tuntia jäljellä!

Kauhu on kasvanut järkyttäviin mittoihin, suoriutuminen tentistä hyvin on lähes pakonomaista ja pelko saada tentistä hylätty, kasvaa koko ajan. Onneksi tilannetta rauhoittaa se, että opintopisteitä on ihan mukavasti plakkarissa (vaikkakin vapaasti valinnaisissa kursseissa ammottaa yhdeksän opintopisteen lovi).

Ehkä vain pitäisi todeta; Keep calm and carry on. Tuskin aikataulussaan valmistuminen oikeasti olisi niin kamalaa, turha sitä on haaveilla (intopinkeänä mind I say) valmistumista kolmessa ja puolessa vuodessa.

Tuskin sen opparin työstäminen vaivattomasti sujuu. Haluan vain HAMKista ulos ja töihin johonkin itseä kiinnostavaan paikkaan (tai vaihtoehtoisesti opiskelemaan johonkin oikeaan oppilaitokseen).

(Ja niin sitä lukiossa oli uhoillut, ettei todellakaan -ikinä, ikinä, ikinä- opiskele missään hemmetin Hämeen ammattikorkeakoulussa. Miksi sitä ei ikinä -on niin helppo lähteä rikkomaan?)

Courage

Rakastan näitä hetkiä elämässä, kun oikeasti tuntuu siltä, että ehkä tämän maapallon oikeasti pystytään pelastamaan ja ettemme ole ihan mennyttä.

Kioton sopimus sai jatkokautta, vaikka muutama maa vetäytyikin toisesta Kioton kaudesta. Ja kaikkia sitova päästösopimuksesta näytettäisiin sovittavan jo ennen vuotta 2020, jossa ovat mukana Yhdysvallat ja Kiina. Vaikka kyse nyt oikeasti on vain neuvotteluista, on silti hienoa, että vihdoin oma sylkykuppini Yhdysvallat näyttävät ottavan edes jotain osaa päästösopimuksiin.

Kaikkein ihanteellisin tilanne olisi se, että kaikki rikkaat maat sitoutuisivat hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen, jotta ilmasto ei lämpenisi sitä neljää astetta. Ehkä jaksan uskoa (ainakin vielä) positiivisesti ja uskon, että jos Kioton sopimuksen tilalle saataisiin oikeasti kaikkia sitova päästösopimus (johon Yhdysvallat mielellään, ilman vastahakoisuutta liittyisi) olisi monet maat seuraamassa perässä.

Mutta optimismi voittaa aina pessimismin. Ehkä vielä opitaan.    

Bloodflowers

Kun teini-ikäisenä rakastuin The Cureen ja Robert Smithiin (ja omistin sen kokonaan itselleni, tulin mustasukkaiseksi niille, jotka mukamas kuuntelivat sitä) on se siitä asti ollut vakiovarusteena jokaiseen vuoden aikaan.

Se on se tuttu, johon aina uudestaan rakastutaan, mikä pelastaa päivän ja mitä kuunnellessa on ihana käpertyä sänkyyn pienelle kerälle, koska ihan varmasti Cure parantaa, lohduttaa ja valaa toivoa.

Vaikka nyt kuuluukin varusteisiin "kuunnellaan kynttilän valossa ja käperrytään piiloon pahaa maailmaa" tulee se parantava voimakin joskus esille. Toisinaan kai on ihan sallittavaa tällaiset päivät, kun oikeasti ikävöi ja halajaa menneitä kesiä ja keväitä.

Birds

Päivä alkoi mahtavalla brunssilla (miten tofusta ja kasvismakkarasta voi oikeasti tulla niin aidonnäköinen munakokkeli pekonilla?) ja päivä jatkukoon kauniilla sämpylöillä, piirakalla, joulutortuilla, glögillä ja ja ja...

On jotenkin hassua miten halppisjauhoilla ja luomujauhoilla saa samasta tuotteesta niin erilaisia. Siinä missä entiset sämpyläni ovat olleet isoja, nykyisistä tuli val-ta-vi-a! Ja niin kauniita. Vanhat sämpyläni ovat oikeastaan "heitä näillä vesilintua" -luokkaa, mutta no, ruokaa ei saa heittää menemään, joten ehkä syön ne silloin kun tarjolla ei ole muutakaan.

Emäntää on ihana leikkiä, rakastan leipomista (voisiko kokkaaminen olla yhtä ihanaa?). Ei siis hassumpi itsenäisyyspäivä.

Olkaamme siis itsenäisiä!

Wind and Walls

Nyt kun neuroosista "poltan koko kämpän, jos poltan kynttilöitä" - on päästy eroon, on oikeastaan todella mukava istua hämärässä pelkkien kynttilöiden valaistessa ikkunalaudalla.

Yhdeksäntoista päivää jouluun, tenttiahdistus muuttuu joulustressiksi. Tätä muutosta en nyt ihan kaivannut tenttiin lukemisen lomassa.

Protect Me from What I Want

Törmäsin keskusteluun, jossa pohdittiin ruuan suhteen syntyviä mielihaluja. Pääpiirteisesti ajateltiin mielihalujen olevan vain mielihaluja ja haitaksi keholle, jonka tähden mielihaluja täytyy ehdottomasti välttää. Mutta ei se ihan niin mene.

Itse uskon periaatteeseen, jossa keho ilmoittaa itse mitä se kaipaa. Tietenkin nälkäisenä ja silloin kun on oikein alhainen verensokeri, keho huutaa mielellään suklaata tai jotain äkkimakeaa, jolla saisi verensokerin nopeasti pilviin. Keho kyllä ilmoittaa mitä kaipaa, mutta meidän itse pitää ymmärtää mikä on se paras ratkaisu siihen.

Vuoden 2011 syksyllä, kun kärsin oikein pahasta ruokahaluttomuudesta, ainoana ruokana halusin syödä kaalia. Kaalikääryleitä, kaalilaatikkoa, kaalihöystöä, kaalikeittoa, kaalia kaalia kaalia. Ihan perinteinen keräkaali sisältää c-vitamiinia ja kalsiumia, parsakaali taas sisältää c-vitamiinia, folaattia, fosforia ja k-vitamiinia. Lehtikaali taas on kunnon aarreaitta ja sisältää rautaa, proteiinia, kalsiumia, c-vitamiinia ja karoteenia.

Minun itseni on vaikea ajatella, ettei himoni kaaliin olisi ollut osviittaa siitä, mitä kaipasin ruokavaliooni silloin. Kärsin c-vitamiinin puutteesta, raudasta nyt puhumattakaan. Lopulta himoni kaaliinkin katosi, kun ruokahaluni palasi ja sain elimistööni kaipaamiani vitamiineja ja hivenaineita.

Itse en siis suoranaisesti sano, että mielihalut ovat pahasta ja niitä ei tarvitse kuunnella. Aina on syy siihen miksi haluaa esimerkiksi makeaa. Jos hirveästi haluaa syödä karkkia, voi keho kertoa olevansa oikeasti kromin, fosforin ja rikin puutteessa, jolloin oikeasti pitäisi syödä muun muassa viinirypäleitä, rusinoita tai karpaloita.

Uskon vakaasti siihen, että keho ilmoittaa puutteistaan, mutta toisinaan se ilmoittaa ne huonolla tavalla. Sen takia pitäisikin lähinnä kuunnella mielihaluja ja pohtia, tarvitseeko niitä oikeasti (varsinkin, jos kysessä on epäterveelliset vaihtoehdot). En näe mitään haittaa siinä, jos jollain on mielihaluja hedelmiin ja kasviksiin, sillä lopulta niissä on niin paljon vitamiineja ja hivenaineita, etteivät ne voi olla kovin pahaksi itselle.

Kaikessa täytyy olla järki mukana. Jos keho ei voi hyvin jostain syömästäsi aineesta, se ei tuskin sovi omaan ruokavalioon. Itse en voi hyvin juodessani maitoa (eikä liity mitenkään laktoosi-intoleranssiini) tai syömällä lihaa, joten vaihtoehtona oli sitten jättää ne pois (koska kehoni ja ajatusmaailmani eivät niitä hyväksyneet). Ainakin itse voin oikein mainiosti ja uskon vakaasti tähän ajatusmaailmaan; ainakin omalla kohdallani.

Lähinnä vain pitää kuunnella omaa kehoa ja tunnustella mikä tekee itsensä onnelliseksi pitkällä tähtäimellä.

Endors Toi

Kemikaalikammo on saanut minut muuttamaan monet kosmetiikkatuotteet luonnonkosmetiikkaan. Ihan jo pelkästään sen tähden, että ne yleensä ovat parempia luonnolle, mutta myös parempi vaihtoehto itselle.

Ja vierivänä kivenä luonnonkosmetiikka näyttää levittäytyvän aivan uusillekin osa-alueille. Kasvojen pesuaine, kasvovoide, kajal, mineraalipuuteri, huulirasva, ihorasva, deodorantti...

Ja lopulta, kun aloin olla huolissani omista kuivuneista hiuksistani, päätin jättää hiusta rasittavat muotovaahdon ja föönauksen pois. Tilalle otin suolavesiliuoksen, joka lopulta tulee kukkarollekin niin paljon halvemmaksi. Jokaiselta nyt löytyy suolaa ja vedenkeitin tai hella, jossa veden lämmittää. Surffitukkahan siitä väkisinkin syntyy, mutta ainakin hiukset ovat pöyheät ja aamulla tarvitsee vain vähän tupeerata.

Onhan se ihan mukava naureskella niille ihmisille, jotka ostavat tätä uutta tuotetta kaupasta, kun vähemmälläkin pääsee (rahallisesti sekä kemikaalein).

Alan lähes uskomaan jonkinlaiseen salaliittoon, jolla yritetään uskotella, että tarvitsemme kaikki ne kemikaalit elämäämme. Lopulta tästä hiirenhännästä saa nopeasti pöyhkeän, kun vain antaa suolaisen tukan kuivua rauhassa. Tunnen itseni huijatuksi ja sen takana on varmasti muotovaahto ja fööni.  

Night Time

Kun taivaalta tulee lunta ja toiveet "hanget korkeat nietokset" -toteutui varsin hyvin, on ihan oikeutettua tehdä itselleen sämpylöitä ja juoda kuumaa kaakaota.

Joulukuu alkoi erittäin jouluisesti, joten vitsi, kai tässä pitää joululahjojakin alkaa hankkimaan!

Mango Tree

Helsinkiin satoi vihdoin lumi, kun hämeessä se oli vain toiveena. Toiveena on hanget korkeat nietokset ja ehkä parit kuumat kaakaot soijakermavaahdolla.

Tulevan vuoden lupauksina pidän ainakin (hiusten kasvattamisen ja värjäämättömyyden lisäksi) uusien ruokalajien tekemistä taidokkaasti. Ehkä minusta voisi kehkeytyä hyvä kokki. Lisäksi alan säästämään rahaa Afrikkaa varten, jos sinne pääsisi vuoden 2013 aikana.

Harjun Takaa

Minulla on ehkä maailman parhaimmat ystävät, joita taidan ikävöidä aivan mieletömästi.

On ihanaa huomata, että nämä henkilöt ovat elämässäni, vaikka olenkin toisinaan ollut täysi mulkku, itkenyt päiväkausia heidän olohuoneissaan tai innostunut liikaa tanssimisesta yön pikkutunneilla ja ollut välittämättä kenestäkään muusta kuin omasta hengityksestä.

On ihana vierailla hämeessä, kun lopulta tietää siellä oman elämänkin toisinaan odottavan. Juureton olo ei oikeastaan haittaa, sillä lopulta tiedän elämän olevan mahdollisuuksia täynnä.

Ja Helsinki alkaa tuntua päivä päivältä enemmän jonkinsorttiselta kodilta. 

Song For America

Tänään Destroyer keikkailee Tavastialla ja itse istun liputtomana vanhempieni luona ja kuuntelen uusinta Kaputt levyä kuulokkeista. Itsensä huijaaminen on parasta. No onneksi olen kuitenkin jo kyseisen bändin nähnyt. Silti harmittaa.

 

Underwater Love

Ensimmäistä kertaa rentouduin (yksin) saunomalla ja juomalla yhden saunajuoman. Eikä mikään olisi voinut olla rennompaa.

Toisinaan elämä on rakennettu juuri niistä hetkistä, kun voi olla yksin ja saunoa ja juoda rauhassa pikkuhiljaa lämpenevää juomaa.

Happiness Won Me Over

Unelmoin nykyään liikaa paosta jonnekin kauas lämpimään. Samalla ikuinen opiskelija haluaisi irrottautua tittelistään ja mennä töihin.

Vuodesta kaksikymmentä ja kymmenen on ikuisuus, siitä onnesta on ikuisuus, niistä hymyistä on ikuisuus, niistä ihmisistä on ikuisuus.

Ja vaikka nykyään hymyilen erilailla, olen onnellinen eri mittareilla, vuosikin on eri; ikävöin ihmisiä silti samalla tavalla. Ikävöin eniten niitä ihmisiä, joita ei tarvitsisi ikävöidä (ikävöin myös niitä samoja ihmisiä) ja mietin turhaan menneitä.

Toisinaan on vaikea päästää irti, mutta toisaalta tärkeimmistä ihmisistä on aina. Aina pitäisi jättää elämäänsä ne ihmiset, jotka saavat aikaa enemmän positiivista kuin negatiivista, mutta kun ne negatiiviset ihmiset ovat kultaakin tärkeämpiä, on vaikea lopulta totella vanhaa mantraa.

Taidan sitten vain olla tyhmä jätkä.

One More Cup of Coffee

Aamuni pelastajaksi on noussut Earl Grey soijamaidolla, sillä kahvi sanoutui elämästäni irti.

Enkä oikeastaan jää ikävöimään kahvia, sillä lopulta kun on oksentanut sen parina aamuna ulos, tyhmempikin ihminen tajuaa ettei sitä todellakaan pysty enää juomaan.

Ainakin seuraan lupaustani vähentää kahvin juomista, kuka olisi arvannut, että pystyn lopettamaan sen tyystin! 

Vanishing Point

Reilu kauppa, viljelijöiden puolella. Itse ainakin kuulun siihen kuluttajaryhmään, joka ostaa mieluummin reilua ja joka on sokeasti uskonut siihen hyvyyteen. Mutta lopulta, vaikka Reilu kauppa tekee paljon hyvää, olisi siinäkin niin paljon parannettavaa.

Ensinnäkin hinnat. Reilu kauppa maksaa viljelijöilleen korkeamman hinnan, kuin mitä he saisivat ilman Reilun kaupan sertifikaattia. Mielikuva on viljelijöistä, joilla oikeasti menee heti paljon paremmin kuin mitä ilman sertifikaattia, rahaa tihkuu ja elämä hymyilee. Lopulta, niin kuin jokaisesta sertifikaatista, pitää Reilun kaupan sertifikaatistakin maksaa.

Ja se mitä viljelijät saavat ylimääräistä omista baanaaneistaan, menee osa sertifikaatin ylläpitämiseen. Eli lopputuloksena on lopulta se, että Reilun kaupan viljelijöille jää käteen ehkä hiukan enemmän rahaa, mitä ilman sertifikaattia. Tähän ratkaisuksi tietenkin voisi olla sertifikaatin, joko maksuttomuus tai sitten suosiolla hinnan alentaminen. Tietenkin köyhimmät viljelijät voivat anoa avustusta tähän sertifikointikuluihin, mutta kuinka monelta köyhältä viljelijältä on kielletty avustus? Ja kuinka monta viljelijää on juuri tämän takia jäänyt pois koko järjestelmästä?

Eivätkä kaikki viljelijät pääse mukaan Reiluun kauppaan, vaikka haluaisivat. Johtuen varmasti osaksi liian korkeasta sertifikaatin maksusta tai osa vain siitä, ettei heitä vain saada mahdutettumaan järjestelmään. Tämä taas yksinkertaisesti luo epätasa-arvoa ja jakaa reiluihin tuotteisiin ja ei reiluihin. Lähtökohtana, ainakin itse pidän, maailmaa missä kaikki tuotteet ovat reiluja. Ei pitäisi lähteä miettimään reilun ja ei reilun välillä, ei sellaista maailmaa pitäisi olla, missä puntaroidaan jokaisen tuotteen eettisyys.

Reilun kaupan valvontajärjestelmää on myös kritisoitu siitä, etteivät he aina pysty valvomaan kaikkia viljelijöitään, jolloin pakosti tulee rikkomuksia. Pienistä rikkomuksista huomautetaan ja annetaan aikaa sen korjaamiseksi ja suurimmissa sitten jäädytetään kokonaan suuremmat maksut ja kielletään sertifikaatin käyttö, kunnes rikkomukset on oikaistu ja toimitaan sertifikaatin mukaisesti.

Tietenkin lähtökohtaisesti maailman pitäisi olla sellainen, missä viljelijät saisivat työstään reilun hinnan. Oli kyse sitten viljelijästä Brasiliasta tai viljelijästä Suomessa. Tiettävää on, että viljelijä Suomessa saa naurettavan vähän kasvattamistaan tuotteista, mutta viljelijä kehittyvissämaissa saa paljon vähemmän.

Joku voi ehkä sanoa, ettei maksut Reilun kaupan sertifikaatista ole juuri mitään, mutta unohdetaan se, ettei palkkataso ole lähelläkään sitä mitä meillä täällä. Pääosin siis Reilu kauppa tekee hyvää, mutta se voisi toimia vielä paremmin ja alentaa oman sertifikaattinsa maksua, jotta sen piiriin mahtuisi mahdollisimman paljon viljelijöitä. Jos sertifikaatin hintaa ei voida alentaa, voi sitten vaihtoehtoisesti maksaa viljelijöille enemmän.

Kauppoja ja maahantuojia taas pitäisi saada patistettua reiluun toimintaan ja saada heidät maksamaan viljelijöille enemmän.

 

Surfing Bird

Voisin nukkua vuorokauden. Toisaalta heräilen yöllä enkä saa unta. Nukkuminen päivän puoliin on alkanut.

Cocoon

Unissani olin reissannut Pariisiin ja ihmetellyt sitä kauneutta ja mahdottomuutta, että olin siellä. Herätyskello heitti hapot keuhoille ja huomasinkin olevani jossain aivan muualla.

Tällä hetkellä haluaisin vain reissata jonnekin, ihan minne vain. Myanmarin kuuma kosteus houkuttelee, kun Laos-ikävä kasvaa päivä päivältä. On jotenkin naurettavaa, kuinka yksi kuukausi kaukana idässä sai varastettua sydämeni.

Mutta olin siellä niin onnellinen, onnellisempi mitä olin kuluneena kouluvuotenani ollut kertaakaan. Ja vaikka nyt todellakin olen äärettömän onnellinen, haluaisin vielä hymyillä lämpimille säille ja auringolle ja lisäillä aurinkorasvaa ja kuunnella paikallisten kieltä (ymmärtämättä sitä lainkaan) ja yksinkertaisesti vain pakahtua siihen kaikkeen erilaisuuteen ja helppoon elämänrytmiin. Laosiin on todella helppo rakastua.

 

I Wanna Know

Siinä missä Talvivaarasta on tullut täysi farssi, on Israelin ja Palestiinan konflikti myös täysi farssi.

Israelin ja Palestiinan konflikti on siitä jännä, ettei oikeasti kumpikaan ole viaton tai kumpikaan oikeasti pahis. Kumpikin tekee hölmöyksiä ja omassa kostossaan ovat niin sokaistuneita, ettei kumpikaan taida oikeasti enää osata jättää kostoiskuja tekemättä. Lopulta tätä silmä silmästä on jatkunut vähän turhankin kauan ja itse ainakin haluaisin niiden jo loppuvan. Onko sillä edes enää väliä kumpi aloitti mitäkin?

Mutta konflikti ei lopu ennen kuin oikeasti toinen jättäytyy kokonaan pois selkkauksista (mikä näyttää olevan täysin mahdottomuus). Jos oikeasti Palestiina lopettaisi omat iskunsa, ei Israelilla olisi mitään syytä hyökätä palestiinalaisten kimppuun. Samalla, jos Israel kuitenkin hyökkää, olisi sen toimien paheksuminen paljon oikeutetumpaa (kansainvälisellä tasolla), jolloin myös israelilaisten tuotteiden boikotointi kansallisesti voisi toimiakin. Tästä tietenkin sitten syntyisi lopputulos, jolloin Israel lopettaa iskut Palestiinaan ja he voisivat vihdoin sopia omista rajoistaan uudelleen. Utopiaan on mukava uskoa.

Itse ainakin paheksun Gazan alueen saartoa, joka on aiheuttanut palestiinalaisille paljon pulaa mm. vedestä ja muista elintarvikkeista, joka on sitten johtanut humanitaariseen kriisiin. Puhumattakaan siitä, että terrori-iskujen varjolla rakennettu turvamuuri jakaa palestiinalaisten maat, jättäen Israelille hedelmällisimmät maat sekä vesivarat.  Samalla on naurettavaa, ettei palestiinalaispakolaisilla ole minkäänlaista kansalaisuutta, sillä Irsael vetoaa siihen aikaan, kun heillä ei ollut kansalaisuutta arabimaissa. Heillä siis ei ole velvollisuutta antaa palestiinalaisille kansalaisuutta, tietenkin kansalaisuuden antaminen kuuluu maille, joihin pakolaiset ovat sijoittuneet (joten tietenkin, miksi siis yrittää olla mukava valtio, kun paskamainen on paljon mukavampi olla) Perustelut olla antamatta pakolaisille kansalaisuutta, tai edes ottaa heitä Israeliin, on täysin lapsellista.

Naurettavinta koko konfliktista tekee se, että itse juutalaiset ovat joutuneet toisessa maailmansodassa vainojen uhreiksi. Mitä Israel tekee palestiinalaisille, on melkeinpä samaa, mitä juutalaiset joutuivat kohtaamaan toisessa maailmansodassa, jossa heidän ihmisarvonsa oli täysin olematon (ja nyt palestiinalaisien ihmisarvo on täysin nolla). On jotenkin järjetöntä, etteivät juutalaiset muista omaa historiaansa, vaikkakin harva tuskin enää on elossa, jotka joutuivat vainot kokemaan.

Siltikin voisi kuvitella heidän tietävän kertomusten ja historian kautta, ettei samanlaista tarvitsisi enää kokea kenenkään. Huolimatta siitä mikä toisen uskonnollinen kanta on. On valitettavaa mitä juutalaiset joutuivat kokemaan toisessa maailmansodassa, mutta Israelin valtion pystyttäminen oli yksi paska virhe. 

Walk On By

Joulukuussa esiintyy Korjaamolla El Perro Del Mar. Nyt kun kauan odottamani Grimes, otti ja meni peruuttamaan tämän kuun keikkansa, voin hyvällä omallatunnolla mennä tälle keikalle joulukuussa.

Väliäkös sillä, että käytin samaa tekosyytä käydä, viikko takaperin, DIIVin keikalla Kuudennella Linjalla. Hyvä tekosyy on aina hyvä tekosyy, ei kun...

 

Colour Fade

Etsin unta katsomalla Leijonakuningasta. En tiedä kumpi nyyhki enemmän, Simba vai minä, kun Mufasan kohtalo sineitöitiin. Mutta uni lopulta löytyi, vaikka sumunsekainen ilta sai unirytmin naurettavuuksiin.

Tänään aion ottaa rennosti, juoda paljon teetä ja uppoutua neuletyöhön. Ehkä kuitenkin juon pari kuppia kahvia.

Homesick

Siinä vaiheessa, kun pienempi kaupunki uinuu, on Helsinki täysin hereillä. Vastatuuli on viileä, mutta on ihana huomata Helsingin olevan muutakin kuin kolkkoa betonia.

Aina voi kuitenkin juoda paljon teetä ja kietoutua vilttiin. Ei sitä aina tarvitse nukkua, The Cure pelastaa, tänäänkin. Nukkuminen on muutenkin yliarvostettua.

Infinity

Ehkä siinä vaiheessa voi todeta neulovansa/virkkaavansa vähän liikaa, kun unissa pyörii samat ajatukset neuletöistä. Tähän sitä siis on tultu.

Juon siis enemmän kahvia. Suklaakakku voi käydä kyytipoikana.

Awkward

Aina syksyn tullen on pakko aloittaa neulominen. Pimenevät illat, enteilyt lumesta, saatanallinen kylmyys ja kasautuvat koulutehtävät lähes pakottavat tarttumaan puikkoihin ja ostamaan itsensä vararikkoon kaikilla ihanilla langoilla.

Kuten viimekin syksynä, tein sen siis tänäkin syksynä. Viime syksy oli lähinnä neulomisen palauttamista mieleen, sillä sillon viime neulomisen välissä taisi olla ruhtinaalliset kuusi vuotta. Tänä vuonna neulominen on edennyt hiukan hard coremmaksi ja opettelin neulomaan palmikoita (and mind I say, niistä tuli niin kauniita!).

Syy pitkään neulomattomuuteeni taisi olla se kamala vaaleansininen villapaita, josta tuli aivan hirveä. Jostain syystä, Tea kuustoistavee, oli sitä mieltä, että vaaleansinisen villapaidan neuloo hetkessä ja siitä tulee niin kaunis. Siitä tuli niin iso, venynyt ja helvetin ruma, etten enää kehdannut koskea puikkoihin, saati oikeasti käyttää sitä rumilusta. Traumat olivat valmiit ja vannoin etten enää ikinä koske puikkoihin saati neulo mitään vaaleansinistä. No se vaaleansininen osuus on kyllä pitänyt, vielä tähän mennessä, hyvin kutinsa, mutta neulomisen sitten kuitenkin uskaltauduin aloittaa.

Ainakin näistä, monen vuoden tauon jälkeen, neuletöistä tuli melko kauniita. Varsinkin, kun oikeasti uskaltautuu kokeilemaan vähän vaativampaa neulosta. Käspaikka voi olla myös tämän ihmeen takana, sillä vasurina käsityötunneilla neulominen oli suoraan sanottuna niin perseestä, kun vain voi olla. Milloin piti kuikuilla opettajan selän takaa miten neulotaan, sillä hän ei osannut opettaa vasureita, tai odottaa tuskallisen kauan sitä, kun opettaja (joka nyt ihan vähän osaa neuloa vasureittain) miettii miten keksii nurjan silmukan neulonnan.

Nyt kun, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, opin oikeaoppisesti neulomaan nurjaa oli kaikki muu sitten lastenleikkiä. Ja oma hard core kausi jatkuu ja palautan mieleeni miten virkataan.

Jos neulomisesta oli jäänyt koulusta traumat, niin virkkauksesta sitäkin suuremmat. Ehkä en vieläkään ole päässyt yli siitä, kun jouduin istumaan opettajani sylissä koko luokan katsellessa, kun hän päätti opettaa miten lapsi opetetaan virkkaamaan. Voin kyllä sanoa, että virkkausta en oppinut (silloin) ja Tea seitsemänvee päätti vihata kyseistä opettajaa, kunnes osasi antaa anteeksi sitten yläasteelle mentäessä.