Vaikka aamutentit ovat aivan kamalia, on vielä kamalampaa odottaa koko päivä tentin alkamista. Onneksi nyt voi sanoa; Onneksi enää puolitoista tuntia jäljellä!
Kauhu on kasvanut järkyttäviin mittoihin, suoriutuminen tentistä hyvin on lähes pakonomaista ja pelko saada tentistä hylätty, kasvaa koko ajan. Onneksi tilannetta rauhoittaa se, että opintopisteitä on ihan mukavasti plakkarissa (vaikkakin vapaasti valinnaisissa kursseissa ammottaa yhdeksän opintopisteen lovi).
Ehkä vain pitäisi todeta; Keep calm and carry on. Tuskin aikataulussaan valmistuminen oikeasti olisi niin kamalaa, turha sitä on haaveilla (intopinkeänä mind I say) valmistumista kolmessa ja puolessa vuodessa.
Tuskin sen opparin työstäminen vaivattomasti sujuu. Haluan vain HAMKista ulos ja töihin johonkin itseä kiinnostavaan paikkaan (tai vaihtoehtoisesti opiskelemaan johonkin oikeaan oppilaitokseen).
(Ja niin sitä lukiossa oli uhoillut, ettei todellakaan -ikinä, ikinä, ikinä- opiskele missään hemmetin Hämeen ammattikorkeakoulussa. Miksi sitä ei ikinä -on niin helppo lähteä rikkomaan?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti