Tunnen itseni uudestaan kolmetoistavuotiaaksi. Kitaran soittamisesta ja sen opettelemisesta ei juuri tule mitään, kun otteeni koko soittimeen on juuri samanlainen kuin yhdeksän vuotta sitten. Enää puuttu pelko musiikinopettajasta Jormasta, joka selittää otteeni olevan liian lempeä ja lepsu.
Ehkä kuitenkin uskaltaudun yrittämään uudestaan. Vaikka juuri palaisin muistoissani siihen pieneen ja tunkkaiseen luokkahuoneeseen.
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Heart of Glass
Taidan nyt sitten tulla siihen tulokseen ettei se kevät tule sieltä ikinä.
Paska. Ehkä olisi pitänyt vain nukkua maanantain yli, vaikka oikeasti elän feikkitiistaita. Eikä sekään kuitenkaan auttanut.
Paska. Ehkä olisi pitänyt vain nukkua maanantain yli, vaikka oikeasti elän feikkitiistaita. Eikä sekään kuitenkaan auttanut.
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Complaint Department
Ehkä kevät on tullut uudestaan. Siellä on kadut jo sulia ja minua hymyilyttää.
Sen kunniaksi voisin mennä lattialle makaamaan, kun kuuntelen Lykke Litä.
Sen kunniaksi voisin mennä lattialle makaamaan, kun kuuntelen Lykke Litä.
lauantai 26. maaliskuuta 2011
Ambulance
En löydä kotoa paikkaa missä voisi tehdä iloisesti kuolemaa. Jäätävyyden aste on hivunnut lähemmäs absoluuttista nollapistettä.
Miten joka toinen päivä voikaan olla jäätävät elämän krapulat. Mieluummin krapuloisin oikeasti, silloin tietäisi että on ollut edes hauskaa sitä ennen.
Ehkä juon viiniä. Ehkä se sillä katoaa.
Miten joka toinen päivä voikaan olla jäätävät elämän krapulat. Mieluummin krapuloisin oikeasti, silloin tietäisi että on ollut edes hauskaa sitä ennen.
Ehkä juon viiniä. Ehkä se sillä katoaa.
Should I Stay or Should I Go
Ihminen on kyllä ehkä yksi säälittävimmistä otuksista. Tai ehkä minä vain olen pieni ja pienesti säälittävä.
Letitä tukkani. Tai sitten tuuli vie pölyn naapuriin.
Letitä tukkani. Tai sitten tuuli vie pölyn naapuriin.
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Love or Prison
Taidan potea identiteettikriisiä. En näytä enää pieneltä pojalta, veljeni mukaan näytän nyt ihan oikeasti tytöltä. Pitkä liehuva tukka on ehkä pelottava.
Tyttö täällä sanoo hei.
Tyttö täällä sanoo hei.
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Mom in Love, Daddy in Space
Kahlatessa loskassa ja rännän sataessa vaakatasossa tulin siihen tulokseen, että kesä olisi ehkä enemmän kuin kiva. En ehkä voisi kaivata enempää sitä, kun voi vihdoin kävellä ruohikolla paljain varpain ja antaa hieman märän nurmikon kutittaa varpaita.
Kesää enemmän haluaisin liftata Suomen halki jäämerelle. Matkalla sinne (tai sieltä pois) voisin poiketa Murmanskissa. Ja ehkä minä saan napattua jonkun joka olisi yhtä innoissaan ajatuksesta jäämerestä, mutta tällä hetkellä taidan vain tyytyä haaveiluun.
Haluaisin myös oman lemmikkikanan. Haluaisin rapsuttaa sen helttaa ja silittää pehmeitä höyheniä.
Kesää enemmän haluaisin liftata Suomen halki jäämerelle. Matkalla sinne (tai sieltä pois) voisin poiketa Murmanskissa. Ja ehkä minä saan napattua jonkun joka olisi yhtä innoissaan ajatuksesta jäämerestä, mutta tällä hetkellä taidan vain tyytyä haaveiluun.
Haluaisin myös oman lemmikkikanan. Haluaisin rapsuttaa sen helttaa ja silittää pehmeitä höyheniä.
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Brilliant Sky
Taidan olla elämäni krapualassa. Tai sitten kyseessä on kevät väsymystä, mutta kai ne ovat yhtälössä yhtäsuuria.
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Fake Plastic Trees
Elämä on jossain määrin kovin hassua. Ehkä se on toisinaan myös tosi ironista. Mutta toisinaan sen menoa on vaikea käsittää ja huomata. Kuitenkin kaikkein vaikeinta on oikeastaan käsittää miten pienistä hetkistä koko elämä määräytyy. Ja kuitenkin tästä kaikesta huolimatta on vaikeeaa arvostaa niitä pieniä asioita, joista on muodostunut sinun elämässä ehkä niitä kaikkein isoimpia.
Esimerkiksi on hassua tavata uusi ihminen. Sitä pitää oikeastaan aika mitättömänä tapahtumana, ottaen huomioon kuinka paljon me luomme ihmiskontakteja. Silti sille on vaikea antaa arvoa ja oikeastaan sitä pitäisi arvostaan todella paljon. Lopulta kuitenkin sitä vain tutustuu johonkin aikaisemmin täysin ventovieraaseen ihmiseen, jolla on ollut oma elämä ennen sinua. Ja yht'äkkiä te vain seisotte siinä ja tiedätte toisenne ja ehkä kenties tutustutte toisiinne. Etkä ehkä kenties anna sille sen enempää arvoa, vaikka se ventovieras ihminen, jonka olemassaolosta et tiennyt ennen sitä hetkeä, onkin suuremmassa osassa elämääsi kuin ihmiset, jotka olet tuntenut koko elämäsi.
Ehkä ennen tätä on törmännyt johonkin aivan vieraaseen ihmiseen. Te molemmat ehkä tiedätte toisenne, mutta ette anna toisillenne juuri sijaa ajatuksissa. Se on ehkä se ihminen, joka vain sattuu käymään samaa koulua tai asuu naapurissa. Voi ehkä myös olla, että te törmäätte samoissa paikoissa ja voi olla, että ehkä kenties, huomaat sen paremmin.
Ja sitten lopulta ehkä se pääsee vähäksi aikaa ajatuksiisi ja ehkä mietit tätä henkilöä vähän enemmän. Saatat huomata sen hauskan näköiseksi tai että sillä on oikeasti omia mielipiteitä. Ja niin ehkä joku ihan ventovieras ihminen hivuttautuu salakavalasti elämääsi jotenkin, ihan pieninä annoksina.
Lopulta ehkä huomaat kiinnittäväsi siihen enemmän huomiota ja elämän ironia iskee kiinni, sillä se ei kiinnitä sinuun minkäänlaista huomiota. Ehkä olet ilmaa, ehkä edes sitäkään, mutta on jotenkin ironista huomata olla taas siinä samassa tilanteessa ja oikeasti ei ollut tarkoitus tapahtua näin. Mutta harvemmin sinulta kysytään mitä elämässäsi tapahtuu, se vain tapahtuu.
Ehkä saatat myös vitsailla kavereillesi, ettet kauan pysyttele pelkästään ilmana, että ehkä se saattaisi huomata sinut. Ehkä se ei olisikaan enää parisuhteessa, he ehkä eroavat huomenna. Ja koska elämä on jotenkin kovin ironinen, jälkimmäinen tapahtuu. Etkä ehkä olisi halunnut sen tapahtuvan, sillä oli helpompi vain vitsailla siitä mitä ei voi oikeasti saada, mutta yht'äkkiä sinulla ehkä voisi olla joku mahdollisuus. Mutta oikeastaan et ole ikinä kurkotellut tähtiin ja niinpä vain annat asioiden olla.
Lopulta ehkä huomaat liikaa asioita ja se on kovin ärsyttävää, sillä hitto näin ei pitänyt käydä ja se tapahtui silti. Ja olet silti ilmaa, ehkä olette sanoneet toisillenne moi, mutta ei sen enempää.
Sitten tulee se päivä, kun se on ehkä huomannut sinut. Ja se oikeasti sanoo jotain muutakin kuin moi ja että se taitaa olla ehkä teidän oikea keskustelu. Samalla se olisi voinut riittää aivan mainiosti, ettei sen enempää olisi vaadittu ja ajattelet ettei sitä nyt välttämättä tapahdu uudestaan. Et ehkä edes muista mistä kaikesta te puhuitte. Mutta kaikesta huolimatta te puhutte uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Ja sitten et olekaan mitään ilmaa, te tunnette toisenne. Ja ennen tätä pientä sattumaa, et edes tiennyt koko ihmisen olemassaoloa.
Esimerkiksi on hassua tavata uusi ihminen. Sitä pitää oikeastaan aika mitättömänä tapahtumana, ottaen huomioon kuinka paljon me luomme ihmiskontakteja. Silti sille on vaikea antaa arvoa ja oikeastaan sitä pitäisi arvostaan todella paljon. Lopulta kuitenkin sitä vain tutustuu johonkin aikaisemmin täysin ventovieraaseen ihmiseen, jolla on ollut oma elämä ennen sinua. Ja yht'äkkiä te vain seisotte siinä ja tiedätte toisenne ja ehkä kenties tutustutte toisiinne. Etkä ehkä kenties anna sille sen enempää arvoa, vaikka se ventovieras ihminen, jonka olemassaolosta et tiennyt ennen sitä hetkeä, onkin suuremmassa osassa elämääsi kuin ihmiset, jotka olet tuntenut koko elämäsi.
Ehkä ennen tätä on törmännyt johonkin aivan vieraaseen ihmiseen. Te molemmat ehkä tiedätte toisenne, mutta ette anna toisillenne juuri sijaa ajatuksissa. Se on ehkä se ihminen, joka vain sattuu käymään samaa koulua tai asuu naapurissa. Voi ehkä myös olla, että te törmäätte samoissa paikoissa ja voi olla, että ehkä kenties, huomaat sen paremmin.
Ja sitten lopulta ehkä se pääsee vähäksi aikaa ajatuksiisi ja ehkä mietit tätä henkilöä vähän enemmän. Saatat huomata sen hauskan näköiseksi tai että sillä on oikeasti omia mielipiteitä. Ja niin ehkä joku ihan ventovieras ihminen hivuttautuu salakavalasti elämääsi jotenkin, ihan pieninä annoksina.
Lopulta ehkä huomaat kiinnittäväsi siihen enemmän huomiota ja elämän ironia iskee kiinni, sillä se ei kiinnitä sinuun minkäänlaista huomiota. Ehkä olet ilmaa, ehkä edes sitäkään, mutta on jotenkin ironista huomata olla taas siinä samassa tilanteessa ja oikeasti ei ollut tarkoitus tapahtua näin. Mutta harvemmin sinulta kysytään mitä elämässäsi tapahtuu, se vain tapahtuu.
Ehkä saatat myös vitsailla kavereillesi, ettet kauan pysyttele pelkästään ilmana, että ehkä se saattaisi huomata sinut. Ehkä se ei olisikaan enää parisuhteessa, he ehkä eroavat huomenna. Ja koska elämä on jotenkin kovin ironinen, jälkimmäinen tapahtuu. Etkä ehkä olisi halunnut sen tapahtuvan, sillä oli helpompi vain vitsailla siitä mitä ei voi oikeasti saada, mutta yht'äkkiä sinulla ehkä voisi olla joku mahdollisuus. Mutta oikeastaan et ole ikinä kurkotellut tähtiin ja niinpä vain annat asioiden olla.
Lopulta ehkä huomaat liikaa asioita ja se on kovin ärsyttävää, sillä hitto näin ei pitänyt käydä ja se tapahtui silti. Ja olet silti ilmaa, ehkä olette sanoneet toisillenne moi, mutta ei sen enempää.
Sitten tulee se päivä, kun se on ehkä huomannut sinut. Ja se oikeasti sanoo jotain muutakin kuin moi ja että se taitaa olla ehkä teidän oikea keskustelu. Samalla se olisi voinut riittää aivan mainiosti, ettei sen enempää olisi vaadittu ja ajattelet ettei sitä nyt välttämättä tapahdu uudestaan. Et ehkä edes muista mistä kaikesta te puhuitte. Mutta kaikesta huolimatta te puhutte uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Ja sitten et olekaan mitään ilmaa, te tunnette toisenne. Ja ennen tätä pientä sattumaa, et edes tiennyt koko ihmisen olemassaoloa.
Front Row
Minusta tuntuu, että alan vaipua äänettömään epätoivoon koulun suhteen. Ehkä tämä ei oikeasti olisi niin paha, ei silloin jos joskus osaisin olla tunnollinen opiskelija. Mutta tulen siihen tulokseen, että tällaisia opiskelijoita täytyy olla olemassa, jotta ne ahkerat loistaisivat vielä kirkkaammin.
Ehken vain osaa olla se kirkas pieni opiskelija, joka osaa ommella haalareihinsa uudet haalarimerkit. Tosin oman elämäni suhteen tulen aina siihen tulokseen, että asioilla on aina tapana järjestyä, oli asiat kuinka paskasti tahansa.
Niin kauan, kun löydän kotonani yhtenään hukkaamani silmälasit on asiat kuitenkin ihan hyvällä tolalla. Silmälasien tapaan minäkin aion löytää tieni koulun ääreen.
Ehken vain osaa olla se kirkas pieni opiskelija, joka osaa ommella haalareihinsa uudet haalarimerkit. Tosin oman elämäni suhteen tulen aina siihen tulokseen, että asioilla on aina tapana järjestyä, oli asiat kuinka paskasti tahansa.
Niin kauan, kun löydän kotonani yhtenään hukkaamani silmälasit on asiat kuitenkin ihan hyvällä tolalla. Silmälasien tapaan minäkin aion löytää tieni koulun ääreen.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Intruder
Minulla oli eilen äärettömän hauskaa ja vaikka toisinaan voisin olla vähemmän yllytettävissä, niin pääpiirteisesti ilta oli onnistunut ja äärettömän ihana. Ja minusta tuntuu, ettei hymy kasvoiltani taida kadota koskaan.
Taidan tykätä elämästäni täällä ehkä syntisen paljon. Tosin en usko sen olevan pahaksi, minusta tuntuu, että olen oikeasti onnellinen.
Taidan tykätä elämästäni täällä ehkä syntisen paljon. Tosin en usko sen olevan pahaksi, minusta tuntuu, että olen oikeasti onnellinen.
lauantai 19. maaliskuuta 2011
Mojo Pin
Tulen siihen tulokseen, ettei olisi kannattanut herätä, sillä siellä sataa lunta. Se sitten siitä hehkutuksesta "Ihanaa kevät, olet vihdoin täällä!" siellä mitään kevättä tänään ole nähnytkään. Jostain syystä myös kehoni on tullut siihen tulokseen ettei uni ole elämässäni mitenkään tärkeää. Ei sitten, ei sitä väkisinkään voi yrittää.
Huomasin myös Suistolla olevan aina ne samat hipsterit niine isoine laseineen ja graafisine tukkineen. Samalla hipseri löytää aina samanlaisen hipsterin ja heistä muodostuu megahipsteripariskunta. Hipsterit sattuvat myös olemaan pitkiä, jotka menevät juuri siihen eturiviin niin ettei lyhyemmät näe mitään. En tiedä olenko sitten niin lyhyt ettei minua näe sinne korkeuksiin.
Kaikesta tästä huolimatta Magenta Skycoden keikka oli hyvä, vaikka seuraavalla keikalla voisin valita paikkani hiukan paremmin. Solistin halaus tuli hiukan yllättäen ja tunnen itseni hiukan sosiaalisesti retardiksi pääni jäätyä hänen kainalon sopukoihin. Minusta tuntuu etten ole enää mikään lucky bastard, joka olin joskus vielä kuukausi sitten.
Kotona huomasin Hesarin tulevan jo kolmelta aamuyöllä. Riihimäellä Hesari tiputettiin postiluukusta viideltä ja jos siihen sattui heräämään tiesi aamun tulevan pian. Olen elänyt uskossa Hesarin tulevan kotiini myös täällä viideltä. Nyt tiedän ettei aamu tule heti pian Hesarin putkahtamisen jälkeen. Se on hieman lohduttavaa, mutta yleensä satun makaamaan sängyssä silloin hereillä, joten en tiedä onko se sitten lopulta aivan niin ihastuttavaa.
Se pisama, jonka ristin poskipääpisamaksi on saanut viereen toisen ison pisaman. Olen hieman hämmentynyt, sillä en ole vielä parkkeerannut itseäni istumaan parvekkeelleni tervehtimään aurinkoa ja silti niitä vain putkahtelee poskilleni. Ehkä edellisien vuosien pisamaprojektit ovat olleet aivan vääriä.
Huomasin myös Suistolla olevan aina ne samat hipsterit niine isoine laseineen ja graafisine tukkineen. Samalla hipseri löytää aina samanlaisen hipsterin ja heistä muodostuu megahipsteripariskunta. Hipsterit sattuvat myös olemaan pitkiä, jotka menevät juuri siihen eturiviin niin ettei lyhyemmät näe mitään. En tiedä olenko sitten niin lyhyt ettei minua näe sinne korkeuksiin.
Kaikesta tästä huolimatta Magenta Skycoden keikka oli hyvä, vaikka seuraavalla keikalla voisin valita paikkani hiukan paremmin. Solistin halaus tuli hiukan yllättäen ja tunnen itseni hiukan sosiaalisesti retardiksi pääni jäätyä hänen kainalon sopukoihin. Minusta tuntuu etten ole enää mikään lucky bastard, joka olin joskus vielä kuukausi sitten.
Kotona huomasin Hesarin tulevan jo kolmelta aamuyöllä. Riihimäellä Hesari tiputettiin postiluukusta viideltä ja jos siihen sattui heräämään tiesi aamun tulevan pian. Olen elänyt uskossa Hesarin tulevan kotiini myös täällä viideltä. Nyt tiedän ettei aamu tule heti pian Hesarin putkahtamisen jälkeen. Se on hieman lohduttavaa, mutta yleensä satun makaamaan sängyssä silloin hereillä, joten en tiedä onko se sitten lopulta aivan niin ihastuttavaa.
Se pisama, jonka ristin poskipääpisamaksi on saanut viereen toisen ison pisaman. Olen hieman hämmentynyt, sillä en ole vielä parkkeerannut itseäni istumaan parvekkeelleni tervehtimään aurinkoa ja silti niitä vain putkahtelee poskilleni. Ehkä edellisien vuosien pisamaprojektit ovat olleet aivan vääriä.
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Battery in Your Leg
Täällä on kevät. Ja ehkä vihdoin minäkin alan uskoa kevään saapumiseen ja sen jälkeiseen kesään.
Minun pisamani poskipäässäni ei ole haalistunut. Kai se on oikean kevään merkki.
Minun pisamani poskipäässäni ei ole haalistunut. Kai se on oikean kevään merkki.
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Hidden Place
Ehkä joskus on tultava tällaisiakin päiviä, päiviä jotka tuhoavat uskoni tulevaisuuteen. Ja vaikka välillä tuntuu niin petturimaiselta ajatella, ettemme kuitenkaan pysty pelastamaan itseämme tai tätä maailmaa, niin huomaan kuitenkin etten pysty täysin luopumaan toivosta.
Olisi jotenkin äärettömän naurettavaa olla yrittämättä. En minä pysty koko ajan ajattelemaan etteikö meillä ole mahdollisuutta, sillä kai aina on toinenkin mahdollisuus. Ehkä tässä kaikessa kaikkein turhauttavinta on se etteivät kaikki ajattele niin.
Joskus minusta tuntuu, että tässä maailmassa on ihmisiä, jotka oikeasti uskovat visioihin "Eläkäämme kuussa vuoteen 2090 mennessä". On jotenkin äärimmäisen turhauttavaa huomata ettei toiset edes yritä tehdä aivan pieniä tekoja ja yritä tehdä tämän maailman eteen edes jotain. Ei se olisi paljon vaadittua lajitella jätteensä, olla edes kerran viikossa syömättä lihaa, siirtyä uusiutuvaan energiaan tai vähentää oman auton käyttöä.
Vihdoin tänään tulin siihen tulokseen etten todellakaan halua tukea palmuöljyplantaaseja, jotenka en suostu enää ostamaan tuotteita missä sitä käytetään. Samalla minun omalle boikottilistalle menevät elintarvike- ja päivittäistavara-alan Unileverin tuotteet. Minä en halua omalla toimillani tukea sademetsien hakkuita.
Minä en kuitenkaan ole sellainen ihminen, joka uskoo visioon toinen maapallo. Minä haluan edes jotenkin pienillä teoillani tehdä jotain tämän maailman eteen, joten miksen sitten voisi riistää sitä hiukan omasta mukavuuden halustani. Lopulta on kauhean itsekästä olla tekemättä mitään sillä periaatteella, että itse pitäisi tutkia hieman asiaa ja vaihtaa ehkä kenties muutamaa tuotetta omassa elämässään.
Pieniin tekoihin ei lopulta vaadita paljon ja pienillä teoilla kokonaisuudessa voi olla suurikin merkitys.
Olisi jotenkin äärettömän naurettavaa olla yrittämättä. En minä pysty koko ajan ajattelemaan etteikö meillä ole mahdollisuutta, sillä kai aina on toinenkin mahdollisuus. Ehkä tässä kaikessa kaikkein turhauttavinta on se etteivät kaikki ajattele niin.
Joskus minusta tuntuu, että tässä maailmassa on ihmisiä, jotka oikeasti uskovat visioihin "Eläkäämme kuussa vuoteen 2090 mennessä". On jotenkin äärimmäisen turhauttavaa huomata ettei toiset edes yritä tehdä aivan pieniä tekoja ja yritä tehdä tämän maailman eteen edes jotain. Ei se olisi paljon vaadittua lajitella jätteensä, olla edes kerran viikossa syömättä lihaa, siirtyä uusiutuvaan energiaan tai vähentää oman auton käyttöä.
Vihdoin tänään tulin siihen tulokseen etten todellakaan halua tukea palmuöljyplantaaseja, jotenka en suostu enää ostamaan tuotteita missä sitä käytetään. Samalla minun omalle boikottilistalle menevät elintarvike- ja päivittäistavara-alan Unileverin tuotteet. Minä en halua omalla toimillani tukea sademetsien hakkuita.
Minä en kuitenkaan ole sellainen ihminen, joka uskoo visioon toinen maapallo. Minä haluan edes jotenkin pienillä teoillani tehdä jotain tämän maailman eteen, joten miksen sitten voisi riistää sitä hiukan omasta mukavuuden halustani. Lopulta on kauhean itsekästä olla tekemättä mitään sillä periaatteella, että itse pitäisi tutkia hieman asiaa ja vaihtaa ehkä kenties muutamaa tuotetta omassa elämässään.
Pieniin tekoihin ei lopulta vaadita paljon ja pienillä teoilla kokonaisuudessa voi olla suurikin merkitys.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Elevator Music
Heräisin joka aamu puhelinsoittoon, jos soitto koskee kadonnutta laukkua ja sen kuljettamisesta kotiovelle asti.
Ja vaikka sydämeni sykkii vielä ehkä luvattoman kovaa, minua ei haittaa. Sillä minun laukkuni palaa takaisin, eikä minun tarvitse mennä ostamaan uusia alusvaatteita, koska kotonani ei taida olla yhtään käyttökelpoisia.
Ehkä voisin tehdä suklaakeksejä. Ehkei maailma olisi sitä vastaan tänään.
Ja vaikka sydämeni sykkii vielä ehkä luvattoman kovaa, minua ei haittaa. Sillä minun laukkuni palaa takaisin, eikä minun tarvitse mennä ostamaan uusia alusvaatteita, koska kotonani ei taida olla yhtään käyttökelpoisia.
Ehkä voisin tehdä suklaakeksejä. Ehkei maailma olisi sitä vastaan tänään.
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Little Cream Soda
Istun peiton kätköissä villasukat jalassa ja villapaita päällä. Samalla mietin onko täällä aina ollut näin kylmä.
Olen yrittänyt hiljalleen päästä mukaan elämääni muualla kuin Prahassa. Olen istunut keittiön pöydän ääressä ja antanut auringon lämmittää. Eikä sen auringon alla ole enää yhtä lämmintä kuin viikko sitten.
Maailma oli minua ja suklaakeksejä vastaan jättämällä pankkikortin kotiin. Tosin minä tulen ja nousen ja teen niitä saamarin keksejä sitten vaikka väkisin.
Olen yrittänyt hiljalleen päästä mukaan elämääni muualla kuin Prahassa. Olen istunut keittiön pöydän ääressä ja antanut auringon lämmittää. Eikä sen auringon alla ole enää yhtä lämmintä kuin viikko sitten.
Maailma oli minua ja suklaakeksejä vastaan jättämällä pankkikortin kotiin. Tosin minä tulen ja nousen ja teen niitä saamarin keksejä sitten vaikka väkisin.
The Suburbs
Arki on lyönyt avoskalla vähän liiankin kovaa kasvoille. Kadonneesta laukustani ei ole kuulunut mitään uutta.
Voisin vain kääriytyä takaisin peittoni syövereihin ja nousta vasta sitten kesällä. Se kuulostaisi vähän liiankin houkuttelevalta.
Voisin vain kääriytyä takaisin peittoni syövereihin ja nousta vasta sitten kesällä. Se kuulostaisi vähän liiankin houkuttelevalta.
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Race for the Prize
Prahasta lähteminen oli kuin olisi happoa niellyt. Ensinnäkin se kaupunki on niin kaunis! Praha on itsessään jo näkemisen arvoinen, mutta sitten vielä kaiken päälle ne ylimääräiset tämän-jokaisen-turistin-on-nähtävä monumentit. Ruoka oli äärettömän halpaa, mutta se saattoi suurimmaksi osaksi johtua siitä ettei syö lihaa.
Jo heti ensimmäisenä päivänä kaupunki tuntui kodilta. Julkisilla oli äärettömän helppoa kulkea, raitiovaunut, bussit ja metrot kulkivat niin hyvin, että oli kannattavampaa liikkua niillä pitkät matka. Liput olivat halpoja, joten ei edes tullut kysymykseen kävellä koko ajan paikoista toiseen. Tietenkin kävelemällä pääsi kaikkein hienoimpiin paikkoihin ja eksyminen on Prahassa melkeimpä parasta, sillä silloin pääsi sellaisiin paikkoihin mihin ei välttämättä olisi muuten mennyt.
Prahassa oli kevät ja aurinko paistoi koko matkan ajan. Olikin äärettömän kamalaa palata takaisin Suomeen, missä oli satanut enemmän lunta kuin sitä oli lähtiessä. Lentokoneen turbulenssit olivat kamalat eikä rakkauteni lentokoneisiin kyllä kasvanut sitten yhtään.
Olen tullut aikaisemmin siihen tulokseen, että Oslo on lentokenttänä saatanallinen vaihtopaikka. Lyhyen Frankfurtin vaihdon jälkeen tulin siihen tulokseen, että Oslo olisi puolessa tunnissa paljon kivempi kenttä vaihtaa konetta. Lopulta sen kauhean juoksemisen ja kiroamisen jälkeen pääsin jatkamaan Helsinkiin. Tietenkin tämäkin kone oli myöhässä, joten olisin voinut säästää sydän parkaani ylimääräiseltä juoksemiselta, jos olisin tämän tiennyt.
Suomessa taas sain huomata ettei laukkuani löydy mistään eikä lopulta virkailijakaan tiedä missä laukkuni seisoo vai seisooko se missään. Niinpä minä epätoivoisena ja epätietoisena odotan laukkuani, missä on kaikki tärkeimmät tavarani, matkamuistot ja yksinkertaisesti koko elämä.
Mutta kaikesta tästä huolimatta Praha on ihana kaupunki. Olen rakastunut ja haluan mennä sinne takaisin. Eikä minua ehkä haittaisi, vaikka asustaisinkin sillan alla, kylpisin Vlatavassa ja söisin roskia. Praha on ihana.
Jo heti ensimmäisenä päivänä kaupunki tuntui kodilta. Julkisilla oli äärettömän helppoa kulkea, raitiovaunut, bussit ja metrot kulkivat niin hyvin, että oli kannattavampaa liikkua niillä pitkät matka. Liput olivat halpoja, joten ei edes tullut kysymykseen kävellä koko ajan paikoista toiseen. Tietenkin kävelemällä pääsi kaikkein hienoimpiin paikkoihin ja eksyminen on Prahassa melkeimpä parasta, sillä silloin pääsi sellaisiin paikkoihin mihin ei välttämättä olisi muuten mennyt.
Prahassa oli kevät ja aurinko paistoi koko matkan ajan. Olikin äärettömän kamalaa palata takaisin Suomeen, missä oli satanut enemmän lunta kuin sitä oli lähtiessä. Lentokoneen turbulenssit olivat kamalat eikä rakkauteni lentokoneisiin kyllä kasvanut sitten yhtään.
Olen tullut aikaisemmin siihen tulokseen, että Oslo on lentokenttänä saatanallinen vaihtopaikka. Lyhyen Frankfurtin vaihdon jälkeen tulin siihen tulokseen, että Oslo olisi puolessa tunnissa paljon kivempi kenttä vaihtaa konetta. Lopulta sen kauhean juoksemisen ja kiroamisen jälkeen pääsin jatkamaan Helsinkiin. Tietenkin tämäkin kone oli myöhässä, joten olisin voinut säästää sydän parkaani ylimääräiseltä juoksemiselta, jos olisin tämän tiennyt.
Suomessa taas sain huomata ettei laukkuani löydy mistään eikä lopulta virkailijakaan tiedä missä laukkuni seisoo vai seisooko se missään. Niinpä minä epätoivoisena ja epätietoisena odotan laukkuani, missä on kaikki tärkeimmät tavarani, matkamuistot ja yksinkertaisesti koko elämä.
Mutta kaikesta tästä huolimatta Praha on ihana kaupunki. Olen rakastunut ja haluan mennä sinne takaisin. Eikä minua ehkä haittaisi, vaikka asustaisinkin sillan alla, kylpisin Vlatavassa ja söisin roskia. Praha on ihana.
lauantai 5. maaliskuuta 2011
The Kids Don't Stand a Chance
Huomenna lähden Prahaan. Ja ehkä en palaa sieltä ikinä.
Tai tulen ehkä sitten kun rahat loppuvat, kukaan ei huoli minua sohvalleen nukkumaan ja ainakin viimeistään silloin kun tulee ikävä Suomen kesää.
Mutta minä lähden, kenties voisin nauttia vielä auringosta täällä ja toivoa etten ole jättänyt laukusta mitään tärkeää.
Tai tulen ehkä sitten kun rahat loppuvat, kukaan ei huoli minua sohvalleen nukkumaan ja ainakin viimeistään silloin kun tulee ikävä Suomen kesää.
Mutta minä lähden, kenties voisin nauttia vielä auringosta täällä ja toivoa etten ole jättänyt laukusta mitään tärkeää.
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Nocturne no. 20
Olen tullut siihen tulokseen, että Chopin on kaunista. Ja minä haluaisin opetella soittamaan pianoa ja soittaa Nocturne no. 20
Ja ehkä taidan tyytyä kuuntelemaan Chopinia koneelta ja unelmoimaan omasta pianosta.
Ja ehkä taidan tyytyä kuuntelemaan Chopinia koneelta ja unelmoimaan omasta pianosta.
High and Dry
Minä olen rakastunut (jo ties kuinka monetta kertaa) musiikkiin. Eikä minua kyllä haittaa, sillä lattialla maatessa on hyvä huomata auringon lämmittävän eilistä enemmän.
Kyynikko-Tea on matkoilla, ehkä se olikin jo loman tarpeessa.
Kyynikko-Tea on matkoilla, ehkä se olikin jo loman tarpeessa.
torstai 3. maaliskuuta 2011
The Big Exit
Pakkaaminen on aina yhtä hankalaa. Ensinnäkin pitäisi tietää juuri tarkalleen mitä vaatteita haluaa ottaa, onko se kannattavaa ja olenko nyt aivan varma. Sitten puntaroidaan vielä mitä kannattaa ottaa mukaan, jos sää onkin oikullinen. Mietitään mitkä alushousut laittaa käsilaukkuun mukaan, ihan vain siltä varalta, jos matkalaukku katoaa matkalla. Eihän sitä nyt voi laittaa käsilaukkuun juuri niitä ainoita puuterinvärisiä alushousuja, joista ei ollut edes tietoinen ennen tätä päivää.
Lopulta tulee siihen tulokseen ettei niillä vaatteilla ole niin väliä, kunhan lentoliput ja passi on mukana. Sitten olenkin kenties piilottanut lentoliput jonnekin niin varmaan paikkaan ettei niitä löydy sitten millään. Pieni paniikki nousee, sillä tällä hetkellä lentoliput olisivat aika tärkeät. Kyllähän ne sieltä löytyivät, mutta olisin pärjännyt ilman tätä stressin lisämaustetta.
Ja minun suunnitelmissani oli pakata laukku suht nopeasti, kirjoittaa essee toinen silmä ummessa ja tiskata astiat vähän kutakuinkin. Lopulta olen vielä kohdassa yksi, eikä laukun pakkaaminen ole vielä lähelläkään valmista.
Ja tästä kaikesta voisi luulla, että olen lähdössä pidemmäksikin aikaa. Lopulta en ole Prahassa edes viikkoa. Mutta ehkä jäänkin asumaan (niistä lukuisista) sillan alle enkä palaa Suomeen ollenkaan.
Lopulta tulee siihen tulokseen ettei niillä vaatteilla ole niin väliä, kunhan lentoliput ja passi on mukana. Sitten olenkin kenties piilottanut lentoliput jonnekin niin varmaan paikkaan ettei niitä löydy sitten millään. Pieni paniikki nousee, sillä tällä hetkellä lentoliput olisivat aika tärkeät. Kyllähän ne sieltä löytyivät, mutta olisin pärjännyt ilman tätä stressin lisämaustetta.
Ja minun suunnitelmissani oli pakata laukku suht nopeasti, kirjoittaa essee toinen silmä ummessa ja tiskata astiat vähän kutakuinkin. Lopulta olen vielä kohdassa yksi, eikä laukun pakkaaminen ole vielä lähelläkään valmista.
Ja tästä kaikesta voisi luulla, että olen lähdössä pidemmäksikin aikaa. Lopulta en ole Prahassa edes viikkoa. Mutta ehkä jäänkin asumaan (niistä lukuisista) sillan alle enkä palaa Suomeen ollenkaan.
Everybody but Me
Olen ottanut tavakseni istua keittiön pöydän ääressä tekemässä juuri en mitään. Annan vain auringon lämmittää ja samalla huijaan itseäni, ehkä kenties, voisi olla kesä. Mutta kesä taitaa olla hiukan liian monen päivän päässä ottaen huomioon sen, että haluaisin kesän heti nyt. Kärsivällisyys ei ole ikinä ollut juuri minua varten.
Minulla on suuri pisama poskipäässä, tykkään siitä pisamasta kaikista pisamista eniten.
Minulla on suuri pisama poskipäässä, tykkään siitä pisamasta kaikista pisamista eniten.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
A Wolf at the Door
Tajusin tänään, että vuonna 1997 syntyneitä lapsia on olemassa. Ne on oikeita, eläviä ja hengittäviä otuksia, jotka ovat minua lähes kymmenen vuotta nuorempia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)