Ehkä joskus on tultava tällaisiakin päiviä, päiviä jotka tuhoavat uskoni tulevaisuuteen. Ja vaikka välillä tuntuu niin petturimaiselta ajatella, ettemme kuitenkaan pysty pelastamaan itseämme tai tätä maailmaa, niin huomaan kuitenkin etten pysty täysin luopumaan toivosta.
Olisi jotenkin äärettömän naurettavaa olla yrittämättä. En minä pysty koko ajan ajattelemaan etteikö meillä ole mahdollisuutta, sillä kai aina on toinenkin mahdollisuus. Ehkä tässä kaikessa kaikkein turhauttavinta on se etteivät kaikki ajattele niin.
Joskus minusta tuntuu, että tässä maailmassa on ihmisiä, jotka oikeasti uskovat visioihin "Eläkäämme kuussa vuoteen 2090 mennessä". On jotenkin äärimmäisen turhauttavaa huomata ettei toiset edes yritä tehdä aivan pieniä tekoja ja yritä tehdä tämän maailman eteen edes jotain. Ei se olisi paljon vaadittua lajitella jätteensä, olla edes kerran viikossa syömättä lihaa, siirtyä uusiutuvaan energiaan tai vähentää oman auton käyttöä.
Vihdoin tänään tulin siihen tulokseen etten todellakaan halua tukea palmuöljyplantaaseja, jotenka en suostu enää ostamaan tuotteita missä sitä käytetään. Samalla minun omalle boikottilistalle menevät elintarvike- ja päivittäistavara-alan Unileverin tuotteet. Minä en halua omalla toimillani tukea sademetsien hakkuita.
Minä en kuitenkaan ole sellainen ihminen, joka uskoo visioon toinen maapallo. Minä haluan edes jotenkin pienillä teoillani tehdä jotain tämän maailman eteen, joten miksen sitten voisi riistää sitä hiukan omasta mukavuuden halustani. Lopulta on kauhean itsekästä olla tekemättä mitään sillä periaatteella, että itse pitäisi tutkia hieman asiaa ja vaihtaa ehkä kenties muutamaa tuotetta omassa elämässään.
Pieniin tekoihin ei lopulta vaadita paljon ja pienillä teoilla kokonaisuudessa voi olla suurikin merkitys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti