Toisinaan en haluaisi nousta nurmikolta ollenkaan, sillä siellä makaaminen on äärettömän ihanaa.
Ja saippuakuplat taitavat viihdyttää minua enemmän kun naapurin lapsia.
tiistai 31. toukokuuta 2011
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
The Privateers
Vihaan valkoisia sukkia, sillä valkoiset sukat ovat yksinkertaisesti tylsiä eikä ne voi kertoa ihmisestä juuri mitään. Ehkä valkoiset sukat voivat kertoa vain sen, onko sukat puhtaat vai ei.
Vihaan myös varpaita. Varpaat eivät ole mitenkään ihania, ne on ällöttäviä pieniä possuja, jotka vain auttavat kävelemisessä. Ne eivät ole kauniit edes silloin, vaikka kynnet lakkaisikin. Yksinkertaisesti varpaat ovat vain jotain ällöttävää enkä siedä nähdä niitä. Ne ällöttävät minua.
Vihaan ennalta-arvattavia elokuvia. Mikään ei voi olla sen rasittavampaa kuin tietää elokuvan alkumetreillä mitä elokuvassa tulee lopussa tapahtumaan. Se aliarvioi katsojaa, mutta kuitenkin on pakko katsoa elokuva loppuun, sillä on se ihan pieni ääni, joka käskee katsomaan loppuun asti. Jos kuitenkin sattuisi olemaan väärässä. Juu ei, kiitos tästä kahden tunnin viemisestä elämästäni.
Vihaan käyttää sanaa vihata, sillä en ole koskaan vihannut ketään. En ole pystynyt vihaamaan edes niitä ihmisiä, jotka tekivät toisinaan elämästäni helvettiä yläasteella. Pikemminkin säälin heitä, sillä lopulta heistä ei ole tullut juuri mitään ja minusta tuntuu, että minä olen saavuttanut kaiken. Minusta on tullut jotain.
Vihaan myös pohjatonta ylimielisyyttäni, näsäviisauttani, sarkasmiani ja ilkeyttäni.
Mutta minä pidän sormista ja nenistä ja ranteista ja solisluista ja kauloista. Tykkään myös kuunnella omia sydämen sykkeitä, vielä enemmän tykkään kuunnella toisten sydänten liikkeitä. Tykkään hymyistä ja nauruista. Pidän eniten niistä hymyistä, kun hymy leviää kasvoille vain koska tapaa jonkun. Eikä voi olla hymyilemättä, koska tuntee itsensä niin iloiseksi.
Pidän myös niistä hetkistä, kun voi maata lattialla kuunnella musiikkia ja olla yhtä musiikin kanssa, sillä silloin ei ole mitään muuta kuin minä, lattia ja musiikki.
Tykkään niistä aamuista, kun tietää ettei mihinkään ole kiire, koko päivä on edessä ja on vain minä ja aamun tunnit. Ja silloin voi herätä hitaasti eikä välittää tulevasta, sillä on vain se hetki. Sotkuinen tukka ja pehmeä sänky.
Tällä hetkellä tykkään myös erittäin paljon Andrew Birdistä. Ja kai olen toisinaan vähän natural disaster.
Vihaan myös varpaita. Varpaat eivät ole mitenkään ihania, ne on ällöttäviä pieniä possuja, jotka vain auttavat kävelemisessä. Ne eivät ole kauniit edes silloin, vaikka kynnet lakkaisikin. Yksinkertaisesti varpaat ovat vain jotain ällöttävää enkä siedä nähdä niitä. Ne ällöttävät minua.
Vihaan ennalta-arvattavia elokuvia. Mikään ei voi olla sen rasittavampaa kuin tietää elokuvan alkumetreillä mitä elokuvassa tulee lopussa tapahtumaan. Se aliarvioi katsojaa, mutta kuitenkin on pakko katsoa elokuva loppuun, sillä on se ihan pieni ääni, joka käskee katsomaan loppuun asti. Jos kuitenkin sattuisi olemaan väärässä. Juu ei, kiitos tästä kahden tunnin viemisestä elämästäni.
Vihaan käyttää sanaa vihata, sillä en ole koskaan vihannut ketään. En ole pystynyt vihaamaan edes niitä ihmisiä, jotka tekivät toisinaan elämästäni helvettiä yläasteella. Pikemminkin säälin heitä, sillä lopulta heistä ei ole tullut juuri mitään ja minusta tuntuu, että minä olen saavuttanut kaiken. Minusta on tullut jotain.
Vihaan myös pohjatonta ylimielisyyttäni, näsäviisauttani, sarkasmiani ja ilkeyttäni.
Mutta minä pidän sormista ja nenistä ja ranteista ja solisluista ja kauloista. Tykkään myös kuunnella omia sydämen sykkeitä, vielä enemmän tykkään kuunnella toisten sydänten liikkeitä. Tykkään hymyistä ja nauruista. Pidän eniten niistä hymyistä, kun hymy leviää kasvoille vain koska tapaa jonkun. Eikä voi olla hymyilemättä, koska tuntee itsensä niin iloiseksi.
Pidän myös niistä hetkistä, kun voi maata lattialla kuunnella musiikkia ja olla yhtä musiikin kanssa, sillä silloin ei ole mitään muuta kuin minä, lattia ja musiikki.
Tykkään niistä aamuista, kun tietää ettei mihinkään ole kiire, koko päivä on edessä ja on vain minä ja aamun tunnit. Ja silloin voi herätä hitaasti eikä välittää tulevasta, sillä on vain se hetki. Sotkuinen tukka ja pehmeä sänky.
Tällä hetkellä tykkään myös erittäin paljon Andrew Birdistä. Ja kai olen toisinaan vähän natural disaster.
We Are the People
Joskus oma blondiuteni hämmentää myös itseäni. Varsinkin silloin, kun kyse on paikallisjunasta Riihimäelle, enkä kovista yrityksistä huolimatta saa junan ovea aukeamaan, vaikka painan sitä punaista nappia. Eihän se junan ovi tietenkään aukea vihreästä, sillä vihreä aukaisee oven vain ulkoa ja punainen tietenkin sisältä.
Minä syytän Mojitoa. Se oli Mojiton syy, prikulleen.
Minä syytän Mojitoa. Se oli Mojiton syy, prikulleen.
perjantai 27. toukokuuta 2011
Renegade
Olen lakto-ovovegetaristi. En ole syönyt punaista lihaa noin viiteen vuoteen. Ja noina viitenä vuotena en ole sen liiemmin uusille tuttavuuksille kertonut ruokavaliostani. Siihen on ollut syynsä, etten ole sitä sen ihmeellisemmin maininnut. Ensinnäkin, en näe syytä mennä ensimmäisenä esittämään itseäni "Hei olen Tea. Kasvissyöjä", se mitä kukin syö on mielestäni kunkin yksilön oma asia. Toiseksi, en halua joutua kärhämään sekasyöjän kanssa eri ruokavalioista, sillä sitä on tapahtunut ihan liiankin usein ja haluan välttää niitä mahdollisemman paljon. Ne ovat yleensä väsyttäviä eivätkä johda mihinkään, sillä minä olen kuitenkin se paskempi ihminen, oli perusteluni ihan mitkä tahansa.
En pistä pahitteeksi sivistynyttä keskustelua kasvissyönnistä ja sekasyönnistä. Ihan kunnollinen fiksu keskustelu helposti ammentaa toisen näkökantaa ja antaa uusia ajatuksia. Mutta aina se keskustelu ei todellakaan ole mikään kovinkaan fiksu. Monta kertaa olen joutunut siihen pyynäykseen, että ruokavalioni olisi joltain pois ja että se toinen osapuoli on kauhean hyökkäävä. Kaikkein eniten tässä ehkä ärsyttää se, että ei osata antaa arvoa toisen ihmisen ajatuksille ja arvoille. En tiedä mistä nämä iänikuiset vastakkainasettelut tulevat, mutta se alkaa olla jo ihan helvetin väsyttävää.
Mahtaakohan se kasvisruoka edes täyttää? Mitä puutosoireita sullakin oikein on? Luuletko olevasi muita parempi ihminen vai? Mistä tiedät, että kaali ei tunne kipua? Onko se soijan lastaus jostain kaukaa sitten ratkaisu maailman pelastukseen?
Minua ainakin kasvisruoka on täyttänyt jo monta vuotta, enkä ole kuolla kupsahtanut. Eiköhän nyt kuitenkin uskota, että soija/tofu ja pavut ovat hyvä ja täyttävä vaihtoehto lihalle. En ole kuitenkaan kaikkein paras mahdollinen esimerkki terveellisestä kasvissyöjästä, sillä hemoglobiinini on joutunut pyynäyksen alle jo nyt muutamaan otteeseen. Mutta silloinkin, kun söin lihaa, hemoglobiini oli alhaisimmasta päästä ja jouduin ties kuinka moneen otteeseen syömään rautakuuria rautakuurin päälle. Voin siis tulla siihen tulokseen, ettei liha ole ratkaisu korkeaan hemoglobiiniin vaan se, että syö monipuolisesti ja terveellisesti.
Minua ärsyttää myös se, että monet kohtaamani sekasyöjät luulevat minun pitävän itseäni heitä parempana ihmisenä. Toisinaan minä pidänkin itseäni parempana ihmisenä kuin muita, mutta ruokavalioni ei liity siihen asiaan pätkääkään. Se mitä toinen syö, on ihan toisarvoinen seikka siihen millainen ihminen toinen on. Ruokavalio ei tee toista yhtään sen paremmaksi ihmiseksi kuin toista. Olisi ihan sama sanoa, että olisin parempi ihminen kuin ystäväni, vedoten siihen, että satun olemaan vasenkätinen ja hän oikeakätinen. Yhtä naurettava argumentti.
Monesti olen myös kohdannut argumenttiin "Ethän sä voi tietää, vaikka porkkanallakin olis tunteet ja tuntee kipua." Oikeasti ihan itsekö tuon keksit? Miten originellia! Let's face it, eläin ihan varmasti tuntee kipua ja heillä on tunteet. On turha lähteä vielä spekuloimaan (toki kyllä elävän luontokappaleen) porkkanan mahdollisia tuntemuksista. Porkkanalla ei ole sydäntä saatikka aivoja, aivot kuitenkin sattuvat olemaan kaikkien tunteiden ja kipujen reagointikeskus. Täten uskallan sanoa, ettei porkkana tunne sen enempää kipua kuin kivikään.
Muutenkin on naurettava nostaa argumenttia kasviksien tunteista, sillä monet sekasyöjät itsekin vetävät poskiinsa porkkanaa, kurkkua ja ties mitä kasviksia ja hedelmiä. Unohtamatta lainkaan eläintä, joka ihan todistetusti tuntee kipua samalla tavalla kuin ihminen. Minua muutenkin ärsyttää tuo argumentti, sillä yleensä en ole edes aloittanut keskustelua kasvissyönnistä tai sekasyönnistä ja kimppuuni käydään kuin yleinen syyttäjä vaikka vain iloisesti nautin omasta ateriastani. Ja jos tarkoituksena on saada minut tuntemaan syyllisyyttä siitä asiasta niin kerron totuuden: se ei todellakaan saa minussa mitään muita tunteita kuin ärsytystä. Eikä se vitsinäkään ole yhtään hauska, sen voin kertoa.
Olen kuullut myös monet kerrat eri variaatiot maailman pelastamisesta kasvisyönnillä. Se ei kuulemma ole ratkaisu mihinkään, että kaukaa rahdataan muun muassa soijaa lentokoneitse maailman toiselta puolelta. Samalla voitaisiin sanoa, ettei hedelmiäkään saisi ikinä tuoda muualta. Se on kyllä totta, että lentokoneella lentäminen tuottaa hiilidioksidia ja edistää ilmaston muutosta. Kuitenkin yksityisautoilu (yllättävää kyllä) tuottaa enemmän hiilidioksidia kuin lentäminen.
En kuitenkaan sano, että hei lennetään kaikkialle ja tuodaan kaikki mahdolliset hedelmät ja kasvikset muualta. Se on kuitenkin fakta, vaikka soijan tuonti ulkomailta lopetettaisiin, ei lentäminen loppuisi mihinkään, edelleen niitä hedelmiä sekä kasviksia tuotaisiin Suomeen kaikkina vuodenaikoina. Pitäisi vain muistaa, ettei soija ole ainut ulkomailta tuotu raaka-aine. Ja minä tiedän, ettei vegetaristina voi yksistään pelastaa maailmaa, mutta se on järkevämpi vaihtoehto kuin syödä lihaa joka päivä. Sekin on jo askel huomattavasti parempaan, jos voisi olla syömättä lihaa edes kerran tai pari kertaa viikossa.
Fakta kuitenkin on, että soijaa ennemmin kasvatetaan karjatalouden rehuksi kuin ihmisen ravinnoksi. Soijasta saa myös paljon proteiinia ja sen saisi paljon paremmin hyödynnetyksi proteiinina, jos sitä ei suollettaisi ihmisiin eläimen kautta. Ne sademetsät, joita kaadetaan soija- sekä maissipeltojen tieltä, kaadetaan lihatalouden takia eikä suinkaan sen tähden, että me haluaisimme itse hyödyntää pari soijapihviä maissin kanssa.
Tarkoituksenani ei suinkaan ole paasata (ainakaan syyttävästi). Ennemmin haluan lyödä lyttyyn omalla kohdallani tavatut typerät argumentit. Edelleenkään en ole vastaan hyvää ja rakentavaa keskustelua, mutta itse ainakin kaipaisin, että toisella osapuolella olisi oikeita faktoja eikä mututuntumalla keksittyjä syytöksiä. Se ei oikeasti ole keneltäkään pois, jos minä en syö lihaa. Elämä on kuitenkin aina kyse valinnoista, tämä on minun valintani ja joku toinen on valinnut toisin.
Kiitos ja hei.
En pistä pahitteeksi sivistynyttä keskustelua kasvissyönnistä ja sekasyönnistä. Ihan kunnollinen fiksu keskustelu helposti ammentaa toisen näkökantaa ja antaa uusia ajatuksia. Mutta aina se keskustelu ei todellakaan ole mikään kovinkaan fiksu. Monta kertaa olen joutunut siihen pyynäykseen, että ruokavalioni olisi joltain pois ja että se toinen osapuoli on kauhean hyökkäävä. Kaikkein eniten tässä ehkä ärsyttää se, että ei osata antaa arvoa toisen ihmisen ajatuksille ja arvoille. En tiedä mistä nämä iänikuiset vastakkainasettelut tulevat, mutta se alkaa olla jo ihan helvetin väsyttävää.
Mahtaakohan se kasvisruoka edes täyttää? Mitä puutosoireita sullakin oikein on? Luuletko olevasi muita parempi ihminen vai? Mistä tiedät, että kaali ei tunne kipua? Onko se soijan lastaus jostain kaukaa sitten ratkaisu maailman pelastukseen?
Minua ainakin kasvisruoka on täyttänyt jo monta vuotta, enkä ole kuolla kupsahtanut. Eiköhän nyt kuitenkin uskota, että soija/tofu ja pavut ovat hyvä ja täyttävä vaihtoehto lihalle. En ole kuitenkaan kaikkein paras mahdollinen esimerkki terveellisestä kasvissyöjästä, sillä hemoglobiinini on joutunut pyynäyksen alle jo nyt muutamaan otteeseen. Mutta silloinkin, kun söin lihaa, hemoglobiini oli alhaisimmasta päästä ja jouduin ties kuinka moneen otteeseen syömään rautakuuria rautakuurin päälle. Voin siis tulla siihen tulokseen, ettei liha ole ratkaisu korkeaan hemoglobiiniin vaan se, että syö monipuolisesti ja terveellisesti.
Minua ärsyttää myös se, että monet kohtaamani sekasyöjät luulevat minun pitävän itseäni heitä parempana ihmisenä. Toisinaan minä pidänkin itseäni parempana ihmisenä kuin muita, mutta ruokavalioni ei liity siihen asiaan pätkääkään. Se mitä toinen syö, on ihan toisarvoinen seikka siihen millainen ihminen toinen on. Ruokavalio ei tee toista yhtään sen paremmaksi ihmiseksi kuin toista. Olisi ihan sama sanoa, että olisin parempi ihminen kuin ystäväni, vedoten siihen, että satun olemaan vasenkätinen ja hän oikeakätinen. Yhtä naurettava argumentti.
Monesti olen myös kohdannut argumenttiin "Ethän sä voi tietää, vaikka porkkanallakin olis tunteet ja tuntee kipua." Oikeasti ihan itsekö tuon keksit? Miten originellia! Let's face it, eläin ihan varmasti tuntee kipua ja heillä on tunteet. On turha lähteä vielä spekuloimaan (toki kyllä elävän luontokappaleen) porkkanan mahdollisia tuntemuksista. Porkkanalla ei ole sydäntä saatikka aivoja, aivot kuitenkin sattuvat olemaan kaikkien tunteiden ja kipujen reagointikeskus. Täten uskallan sanoa, ettei porkkana tunne sen enempää kipua kuin kivikään.
Muutenkin on naurettava nostaa argumenttia kasviksien tunteista, sillä monet sekasyöjät itsekin vetävät poskiinsa porkkanaa, kurkkua ja ties mitä kasviksia ja hedelmiä. Unohtamatta lainkaan eläintä, joka ihan todistetusti tuntee kipua samalla tavalla kuin ihminen. Minua muutenkin ärsyttää tuo argumentti, sillä yleensä en ole edes aloittanut keskustelua kasvissyönnistä tai sekasyönnistä ja kimppuuni käydään kuin yleinen syyttäjä vaikka vain iloisesti nautin omasta ateriastani. Ja jos tarkoituksena on saada minut tuntemaan syyllisyyttä siitä asiasta niin kerron totuuden: se ei todellakaan saa minussa mitään muita tunteita kuin ärsytystä. Eikä se vitsinäkään ole yhtään hauska, sen voin kertoa.
Olen kuullut myös monet kerrat eri variaatiot maailman pelastamisesta kasvisyönnillä. Se ei kuulemma ole ratkaisu mihinkään, että kaukaa rahdataan muun muassa soijaa lentokoneitse maailman toiselta puolelta. Samalla voitaisiin sanoa, ettei hedelmiäkään saisi ikinä tuoda muualta. Se on kyllä totta, että lentokoneella lentäminen tuottaa hiilidioksidia ja edistää ilmaston muutosta. Kuitenkin yksityisautoilu (yllättävää kyllä) tuottaa enemmän hiilidioksidia kuin lentäminen.
En kuitenkaan sano, että hei lennetään kaikkialle ja tuodaan kaikki mahdolliset hedelmät ja kasvikset muualta. Se on kuitenkin fakta, vaikka soijan tuonti ulkomailta lopetettaisiin, ei lentäminen loppuisi mihinkään, edelleen niitä hedelmiä sekä kasviksia tuotaisiin Suomeen kaikkina vuodenaikoina. Pitäisi vain muistaa, ettei soija ole ainut ulkomailta tuotu raaka-aine. Ja minä tiedän, ettei vegetaristina voi yksistään pelastaa maailmaa, mutta se on järkevämpi vaihtoehto kuin syödä lihaa joka päivä. Sekin on jo askel huomattavasti parempaan, jos voisi olla syömättä lihaa edes kerran tai pari kertaa viikossa.
Fakta kuitenkin on, että soijaa ennemmin kasvatetaan karjatalouden rehuksi kuin ihmisen ravinnoksi. Soijasta saa myös paljon proteiinia ja sen saisi paljon paremmin hyödynnetyksi proteiinina, jos sitä ei suollettaisi ihmisiin eläimen kautta. Ne sademetsät, joita kaadetaan soija- sekä maissipeltojen tieltä, kaadetaan lihatalouden takia eikä suinkaan sen tähden, että me haluaisimme itse hyödyntää pari soijapihviä maissin kanssa.
Tarkoituksenani ei suinkaan ole paasata (ainakaan syyttävästi). Ennemmin haluan lyödä lyttyyn omalla kohdallani tavatut typerät argumentit. Edelleenkään en ole vastaan hyvää ja rakentavaa keskustelua, mutta itse ainakin kaipaisin, että toisella osapuolella olisi oikeita faktoja eikä mututuntumalla keksittyjä syytöksiä. Se ei oikeasti ole keneltäkään pois, jos minä en syö lihaa. Elämä on kuitenkin aina kyse valinnoista, tämä on minun valintani ja joku toinen on valinnut toisin.
Kiitos ja hei.
torstai 26. toukokuuta 2011
Walking on a Dream
Ja taisin riemuita vähän liian aikaisin, sillä lopulta saan avaimet joskus ikuisuuksien päästä. Enkä voi olla repeilemättä niille kaduille, koko Peltosaari on kuin ulkoavaruutta!
Mutta ehkä voin vihdoin heittäytyä ruohikolle makaamaan. Kai voin huijata itseäni hiukan, kyllä sekin voi olla pieni pala vapautta.
Mutta ehkä voin vihdoin heittäytyä ruohikolle makaamaan. Kai voin huijata itseäni hiukan, kyllä sekin voi olla pieni pala vapautta.
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Stay (Just a Little Bit More)
Taidan olla taas pienen askeleen lähempänä vapautta. Saan avaimet huomenna, huomenna, huomenna!
Enkä jaksa oikein pelätä kämppistäni, sillä tällä hetkellä sydämeni huuta vapaus ja se vapaus on oikeasti jossain muualla kuin Tervakoskella.
Enkä jaksa oikein pelätä kämppistäni, sillä tällä hetkellä sydämeni huuta vapaus ja se vapaus on oikeasti jossain muualla kuin Tervakoskella.
Messenger
Unettomat yöt ovat taas täällä. Pitäisi kai tuplata Valerianan annostusta.
Tyydyn siis vain makaamaan sängyssä, kuuntelen Blonde Redheadia ja toivon, ettei tästä tule oikeasti tapaa.
Tyydyn siis vain makaamaan sängyssä, kuuntelen Blonde Redheadia ja toivon, ettei tästä tule oikeasti tapaa.
tiistai 24. toukokuuta 2011
Standing on the Shore
Minulta kysyttiin ketkä kolme kuollutta henkilöä tapaisin, jos minulla olisi siihen mahdollisuus. Henkilöt saivat olla ihan keitä vain eikä ensimmäinen vaihtoehtoni ollut yhtään hankala. En miettinyt sitä kauan.
Haluaisin tavata isovanhempani. Nyt näin kaksikymmentäkaksivuotiaana olisi paljon kysyttävää heidän elämästään, ajatuksistaan, tunteistaan. Haluaisin tietää olisivatko he ylpeitä minusta juuri tällaisena jääräpäisenä, hiukan ylpeänä ja itsetietoisena ihmisenä. Haluaisin kysyä mummultani millaista oli jättää Viipuri, olla pikku-Lottana tai miltä tuntui menettää perheensä sodassa.
Olisin halunnut oppia tuntemaan heidät. Halunnut tietää miten he tapasivat. Kysyttävää olisi paljon ja ehkä olen se katkera pieni pentu, joka ei päässyt tuntemaan isovanhempiaan hyvin, mutta sitten minä olen se katkera pieni pentu. Se ei kuitenkaan muuta asiaa, että haluaisin tavata heidät jos siihen olisi mahdollisuus.
Tunsin itseni hiukan tyhmäksi jälkeenpäin, kun kaverini lopulta kertoi omat henkilönsä. Minä ensimmäisenä haluaisin tavata ihan kaikista ihmisistä omat edesmenneet isovanhempani, kun toinen haluaisi tavata Leonardo DaVincin ja Newtonin. Enkä ehkä olisi voinut olla itsekkäämpi tai tyhmempi. Kaikista suurista historiaan jääneistä ihmisistä valitsen vain isovanhempani. Mutta toisaalta minusta oli hieno huomata miten erilainen näkemys tällaisessa asiassa voikaan olla. Ja lopulta pääsin siitä typeryyden tunteestakin eroon, ei kaikilla ole ollut mahdollisuutta tuntea perhettään.
Toinen vaihtoehto oli jo hiukan vaikeampi, sillä oikeasti minulle olisi riittänyt jo ensimmäinen vaihtoehto. Päädyin kuitenkin John Lennoniin, vaikka tokaisin ettei Lennon olisi kohdatessa kovin kiltti. Ainakin tämän käsityksen olen saanut luettuani Lennonin elämänkerran. Kuitenkin olisi aika siistiä puhua Lennonin kanssa, sillä Lennon lopulta on yksi, no ehkä idolini, mutta historiaan jälkensä jättänyt hieno ajattelija. Ja olisi hieno päästä jakamaan omia ajatuksiaan, jonkun Lennonin kaltaisen ihmisen kanssa.
Kolmanneksi ihmiseksi valitsin Mahatma Gandhin. Ehkä kliseistä, mutta toisaalta Gandhi on ihailtava ihminen. Hän sai Intian itsenäistymään, hänen tekonsa olivat suuria ja epäitsekkäitä. Hän protestoi mieluummin väkivallattomasti ja sai sillä oikeasti asioita aikaan. Minusta olisi hienoa keskustella myös hänen kanssaan, jos siihen voisi olla mahdollisuus. Häneltä oikeasti voisi oppia paljon, jokainen oikeasti voisi oppia häneltä.
Ja ehkä henkilöt, jotka haluaisin tavata ovat kliseisiä tai lapsellisen ihmisen ajatuksia, mutta sitten minä olen sellainen. En minä halua ryhtyä huijaamaan. Lopulta maailmassa olisi paljon ihmisiä, joita haluaisin jututtaa, mutta ehkä tässä on vain ne kolme, joilla oikeasti olisi merkitystä, minulle.
Haluaisin tavata isovanhempani. Nyt näin kaksikymmentäkaksivuotiaana olisi paljon kysyttävää heidän elämästään, ajatuksistaan, tunteistaan. Haluaisin tietää olisivatko he ylpeitä minusta juuri tällaisena jääräpäisenä, hiukan ylpeänä ja itsetietoisena ihmisenä. Haluaisin kysyä mummultani millaista oli jättää Viipuri, olla pikku-Lottana tai miltä tuntui menettää perheensä sodassa.
Olisin halunnut oppia tuntemaan heidät. Halunnut tietää miten he tapasivat. Kysyttävää olisi paljon ja ehkä olen se katkera pieni pentu, joka ei päässyt tuntemaan isovanhempiaan hyvin, mutta sitten minä olen se katkera pieni pentu. Se ei kuitenkaan muuta asiaa, että haluaisin tavata heidät jos siihen olisi mahdollisuus.
Tunsin itseni hiukan tyhmäksi jälkeenpäin, kun kaverini lopulta kertoi omat henkilönsä. Minä ensimmäisenä haluaisin tavata ihan kaikista ihmisistä omat edesmenneet isovanhempani, kun toinen haluaisi tavata Leonardo DaVincin ja Newtonin. Enkä ehkä olisi voinut olla itsekkäämpi tai tyhmempi. Kaikista suurista historiaan jääneistä ihmisistä valitsen vain isovanhempani. Mutta toisaalta minusta oli hieno huomata miten erilainen näkemys tällaisessa asiassa voikaan olla. Ja lopulta pääsin siitä typeryyden tunteestakin eroon, ei kaikilla ole ollut mahdollisuutta tuntea perhettään.
Toinen vaihtoehto oli jo hiukan vaikeampi, sillä oikeasti minulle olisi riittänyt jo ensimmäinen vaihtoehto. Päädyin kuitenkin John Lennoniin, vaikka tokaisin ettei Lennon olisi kohdatessa kovin kiltti. Ainakin tämän käsityksen olen saanut luettuani Lennonin elämänkerran. Kuitenkin olisi aika siistiä puhua Lennonin kanssa, sillä Lennon lopulta on yksi, no ehkä idolini, mutta historiaan jälkensä jättänyt hieno ajattelija. Ja olisi hieno päästä jakamaan omia ajatuksiaan, jonkun Lennonin kaltaisen ihmisen kanssa.
Kolmanneksi ihmiseksi valitsin Mahatma Gandhin. Ehkä kliseistä, mutta toisaalta Gandhi on ihailtava ihminen. Hän sai Intian itsenäistymään, hänen tekonsa olivat suuria ja epäitsekkäitä. Hän protestoi mieluummin väkivallattomasti ja sai sillä oikeasti asioita aikaan. Minusta olisi hienoa keskustella myös hänen kanssaan, jos siihen voisi olla mahdollisuus. Häneltä oikeasti voisi oppia paljon, jokainen oikeasti voisi oppia häneltä.
Ja ehkä henkilöt, jotka haluaisin tavata ovat kliseisiä tai lapsellisen ihmisen ajatuksia, mutta sitten minä olen sellainen. En minä halua ryhtyä huijaamaan. Lopulta maailmassa olisi paljon ihmisiä, joita haluaisin jututtaa, mutta ehkä tässä on vain ne kolme, joilla oikeasti olisi merkitystä, minulle.
maanantai 23. toukokuuta 2011
First Breath After Coma
Elän toisinaan pelkässä musiikissa. Toisinaan joku elokuva voi olla loistava pelkän musiikin tähden. Kuitenkin elokuva ilman musiikkia olisi kuin maailma ilman happea, se ei toimi.
Joskus musiikki on elämässäni kaikkein tärkeintä ja menee ihmisten edelle. Se olisi luultavasti ymmärrettävää silloin, jos oikeasti olisin musikaalisesti lahjakas. Tyydyn kuitenkin enemmin musiikkiin ja siihen tunnelmaan ja siihen mitä siitä itse saa. Liian usein tyydyn makaamaan lattialla ja kuuntelen miten omat sydämen lyönnit osuvat yksiin sen hetkisen musiikin kanssa.
Ja toisinaan kommunikoin musiikin kautta. On helpompi antaa toisille viestejä kappaleiden kautta, en kuitenkaan ole niin suorasanainen millainen unelmissani olisin. Niinpä minä viestin eri kappaleiden kautta, kerron omista ajatuksistani, tunteistani, kaikesta. Yleensä kuitenkaan toiset eivät taida huomata sitä.
Mutta en lopeta sitä kuitenkaan. Ehkä joskus toivon, että joku huomaisi ja vastaisi. Niin kauan minä kuitenkin jaksan yrittää, olen varma, että metsä vastaa niin miten sille huudetaan.
Joskus musiikki on elämässäni kaikkein tärkeintä ja menee ihmisten edelle. Se olisi luultavasti ymmärrettävää silloin, jos oikeasti olisin musikaalisesti lahjakas. Tyydyn kuitenkin enemmin musiikkiin ja siihen tunnelmaan ja siihen mitä siitä itse saa. Liian usein tyydyn makaamaan lattialla ja kuuntelen miten omat sydämen lyönnit osuvat yksiin sen hetkisen musiikin kanssa.
Ja toisinaan kommunikoin musiikin kautta. On helpompi antaa toisille viestejä kappaleiden kautta, en kuitenkaan ole niin suorasanainen millainen unelmissani olisin. Niinpä minä viestin eri kappaleiden kautta, kerron omista ajatuksistani, tunteistani, kaikesta. Yleensä kuitenkaan toiset eivät taida huomata sitä.
Mutta en lopeta sitä kuitenkaan. Ehkä joskus toivon, että joku huomaisi ja vastaisi. Niin kauan minä kuitenkin jaksan yrittää, olen varma, että metsä vastaa niin miten sille huudetaan.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
The Only Moment We Were Alone
Isäni mielestä minun pitäisi mennä terapiaan. En kuulemma osaa puhua heille, en osaa puhua kellekään. Minusta on hassua, ensimmäistä kertaa elämässäni, kun oikeasti itse en ole miettinyt puhuvani terapeutille tai psykologille, joku muu sanoo terapeutin olevan enemmän kuin hyväksi.
Ja niinä hetkinä, kun oikeasti olisin kaivannut jotain elämääni, jaksoin hymyillä niin pirun leveästi eikä juuri kukaan tiennyt missä mennään.
Nyt kun olen vihdoin päättänyt edes vähän näyttää tunteitani olen terapian tarpeessa. Toisinaan ehkä hiukan ironista. Kai elämä sitten on pieni ironinen hyppyrotta.
Ja niinä hetkinä, kun oikeasti olisin kaivannut jotain elämääni, jaksoin hymyillä niin pirun leveästi eikä juuri kukaan tiennyt missä mennään.
Nyt kun olen vihdoin päättänyt edes vähän näyttää tunteitani olen terapian tarpeessa. Toisinaan ehkä hiukan ironista. Kai elämä sitten on pieni ironinen hyppyrotta.
lauantai 21. toukokuuta 2011
I'd Rather Dance With You
En tykkää haaveilusta, mutta taidan haaveilla nykyään vähän liiankin paljon. Enkä ehkä jaksaisi kerätä enää yhtään ristiriitaista piirrettä itseeni.
Mietin karkaamista Trans-Siperialla Mongoliaan. Vain minä rinkka ja juna. Mongolia.
Mietin karkaamista Trans-Siperialla Mongoliaan. Vain minä rinkka ja juna. Mongolia.
perjantai 20. toukokuuta 2011
Baby's Arms
En olisi koskaan kuvitellut sanovani tätä, mutta minä odotan muuttoani soluun.
Veljeni sanojen mukaan perseessäni on kilometrin pituinen pölkky. Kyllä rakas veljeni, hauskaa että itsekin huomasit sen ja kauniisti siitä minulle ilmoitit.
"Sillä on jotain vitun henkisiä ongelmia." "Sais mennä kyllä terapiaan." Kiitos ja ihan teinisydän perässä, mäkin taidan tykätä teistä ihan saatanasti.
Veljeni sanojen mukaan perseessäni on kilometrin pituinen pölkky. Kyllä rakas veljeni, hauskaa että itsekin huomasit sen ja kauniisti siitä minulle ilmoitit.
"Sillä on jotain vitun henkisiä ongelmia." "Sais mennä kyllä terapiaan." Kiitos ja ihan teinisydän perässä, mäkin taidan tykätä teistä ihan saatanasti.
tiistai 17. toukokuuta 2011
Tapaa Minut Aamulla
Tajusin juuri tänään, vuoden jälkeenkin, muistavani junien numeroita ja aikatauluja. Eikä mikään voisi olla pelottavampaa kuin tajuta, ettei lihasmuisti ole unohtanut kymmenien asemien lyhenteitä, oikoteitä asiakkaiden onneen tai edes vierasta vieraan tietokoneen näppäimistöä.
Olen mennyttä, en kai ole ikinä saanut sieluani koskaan takaisin. Tämän kesän jälkeen voisin lunastaa sen oikeasti takaisin, vain jotta voisin myydä sen uudestaan jollekin muulle.
Olen mennyttä, en kai ole ikinä saanut sieluani koskaan takaisin. Tämän kesän jälkeen voisin lunastaa sen oikeasti takaisin, vain jotta voisin myydä sen uudestaan jollekin muulle.
maanantai 16. toukokuuta 2011
36 Degrees
Ehkä vähän tuntui oudolta palata takaisin töihin, varsinkin sen jälkeen, kun lapsekkaasti olin uhonnut etten ikinä palaa. Mutta palasin, eikä mikään oikeastaan ollut muuttunut.
Natsi on yhä ihastuttavan lempinimensä veroinen, rouva L ei pidä edelleenkään kengistäni olivat ne millaiset tahansa ja herra T ei ole edelleenkään päässyt eläkkeelle, vaikka siitä puhuttiin jo silloin vuonna -08.
Ja ehkä haluisin hautautua peittojen alle ja tulla sieltä esille vasta kuumeen laskettua.
Natsi on yhä ihastuttavan lempinimensä veroinen, rouva L ei pidä edelleenkään kengistäni olivat ne millaiset tahansa ja herra T ei ole edelleenkään päässyt eläkkeelle, vaikka siitä puhuttiin jo silloin vuonna -08.
Ja ehkä haluisin hautautua peittojen alle ja tulla sieltä esille vasta kuumeen laskettua.
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
This Must Be It
Toisinaan olisi ihan kiva, jos krapulalta vältyttäisiin. Mutta ei sitten väkisin, tietenkin tykkään enemmän siitä, kun makaan kylpyhuoneen lattialla ja odotan kuolemaa. Oikeasti, mitä muuta sitä tekisi viimeisenä vapaapäivänä ennen kesätöitä ja vielä sunnuntaina? Niin ei oikeasti mitään.
torstai 12. toukokuuta 2011
She's Lost Control
Olen iloinen siitä, että kissa lähtee tänään. Vihdoinkin! Ei tietenkään sillä, ettenkö tykkäisi eläimistä. Minä pidän eläimistä, mutta meidän yhteiselomme ei ole ollut ehkä kovinkaan ihastuttavaa. Ainakin näin kertoo pohkeeni, jossa oli valmiiksi tarpeeksi mustelmia, sai niitä lisää ja kaiken lisäksi pari veristä (ja kipeää, mind you) naarmua. Niinpä olen oikeutettu olemaan äärettömän iloinen siitä, että kissa lähtee.
Enkä tiedä onko tapahtunut jotain, mitä en muista tapahtuneen moniin vuosiin. Sain kasvoilleni väriä tai sitten pisamia on tullut lisää ja ne saavat kasvoni näyttämään siltä, että ne olisivat päivettyneet.
Enkä tiedä onko tapahtunut jotain, mitä en muista tapahtuneen moniin vuosiin. Sain kasvoilleni väriä tai sitten pisamia on tullut lisää ja ne saavat kasvoni näyttämään siltä, että ne olisivat päivettyneet.
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
This Charming Man
Haluan edelleen uskoa, että olen evoluutiossa edes asteen pari muita ylempänä (koska olen aina ollut hyvin vaatimaton ihminen), sillä minulla ei ole viisaudenhampaita ollenkaan ylhäällä. Ja koska alhaalla olevat hampaani ovat kauniisti kasvamassa suorassa ei niitä jouduta luultavasti ikinä poistamaan. Näinpä siis vaatimattomasti totean: Tea evoluutiossa 2 - Muut 0
Ja vielä minä nousen evoluutiossa niinkin korkealle, etten oikeasti pala auringossa.
Ja vielä minä nousen evoluutiossa niinkin korkealle, etten oikeasti pala auringossa.
maanantai 9. toukokuuta 2011
Mad World
Masennus, syömishäiriö, apatia, unettomuus. Toisinaan en voi olla ajattelematta mitään muuta kuin sitä, kuinka fucked up jonkun elämä voi toisinaan olla. Toisaalta on hienoa huomata se, kuinka lopulta ehkä ei olekaan enää aivan niin sekaisin.
Minä en usko täydelliseen ihmiseen, uskon täydelliseen kaaokseen. Se joka sanoo, ettei sillä ole ongelmia valehtelee pahiten, luultavimmin se on ehkä se the most fucked up person you've ever met.
Minä tunnen itseni kuitenkin voittajaksi, olen pärjännyt masennukselle, syömishäiriölle ja yltiömäiselle apatialle. Ja ehkä toisaalta olisi ollut mukavaa elää ilman, mutta toisaalta olisin jäänyt paljosta paitsi.
Mikään ei kai ole tarkoitus olla helppoa, minua ei itse asiassa edes haittaa. Toisinaan on paljon mukavampi rämpiä siinä paskassa, koska oikeasti huomaa, että huomenna on uusi päivä.
Minä en usko täydelliseen ihmiseen, uskon täydelliseen kaaokseen. Se joka sanoo, ettei sillä ole ongelmia valehtelee pahiten, luultavimmin se on ehkä se the most fucked up person you've ever met.
Minä tunnen itseni kuitenkin voittajaksi, olen pärjännyt masennukselle, syömishäiriölle ja yltiömäiselle apatialle. Ja ehkä toisaalta olisi ollut mukavaa elää ilman, mutta toisaalta olisin jäänyt paljosta paitsi.
Mikään ei kai ole tarkoitus olla helppoa, minua ei itse asiassa edes haittaa. Toisinaan on paljon mukavampi rämpiä siinä paskassa, koska oikeasti huomaa, että huomenna on uusi päivä.
The Blower's Daughter
Tämä unettomuus alkaa käydä hiljalleen hermoilleni. Näyttää olevan liian paljon vaadittua, että edes yhtenä yönä voisin nukkua oikeasti kunnolla tai edes nukahtaa.
Ehkä tätä unettomuutta voisi käyttää hyväksi ja kirjoittaa ne muutamat esseet pois alta. On ehkä hiukan pelottavaa, mutta pian alan lämmetä ajatukselle.
Pitäisi ehkä ostaa kamomillateetä, se on hyvää.
Ehkä tätä unettomuutta voisi käyttää hyväksi ja kirjoittaa ne muutamat esseet pois alta. On ehkä hiukan pelottavaa, mutta pian alan lämmetä ajatukselle.
Pitäisi ehkä ostaa kamomillateetä, se on hyvää.
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Everybody's Gotta Learn Sometimes
Olen pitänyt aina hiukan säälittävänä niitä ihmisiä, jotka itkevät elokuvissa. Pidin itseäni säälittävänä, jos itkin oli tilanne mikä vain. Ehkä tästä johtui se, etten oikeasti ole itkenyt melkein ikinä. Viimeksi itkin oikeasti vuoden 2007 lopulla. Siitä on yli kolme vuotta.
Siksi tuntuukin oudolta, että oikeasti itkin: elokuvan tähden. Enkä minä ole aikaisemmin edes ajatellut, että katsoessa Eternal sunshine of the spotless mindin, sen aikana voisi itkeä. Tuntuu ehkä hiukan nololta, mutta vitsi tuntui oikeastaan aika mukavalta itkeä näin moneen vuoteen. Olin elänyt siinä uskossa, että kyynelkanaviani vaivaa Saharan kuivuus, mutta monien asioiden kohdalla olen joutunut myöntämään tappion. Niinpä siis näemmä tässäkin.
Ehkä kuitenkin seuraavalla kerralla sanon roskan menneen silmään, huoneessa tuulee ja joku sumutti pippuria silmiini. Minun on kuitenkin pidettävä kiinni egostani. Minun on pidettävä kiinni omasta imagostani: minä en itke, ikinä, piste. Tai ehkä toisinaan silloin, kun katson Eternal sunshine of the spotless mindin.
Siksi tuntuukin oudolta, että oikeasti itkin: elokuvan tähden. Enkä minä ole aikaisemmin edes ajatellut, että katsoessa Eternal sunshine of the spotless mindin, sen aikana voisi itkeä. Tuntuu ehkä hiukan nololta, mutta vitsi tuntui oikeastaan aika mukavalta itkeä näin moneen vuoteen. Olin elänyt siinä uskossa, että kyynelkanaviani vaivaa Saharan kuivuus, mutta monien asioiden kohdalla olen joutunut myöntämään tappion. Niinpä siis näemmä tässäkin.
Ehkä kuitenkin seuraavalla kerralla sanon roskan menneen silmään, huoneessa tuulee ja joku sumutti pippuria silmiini. Minun on kuitenkin pidettävä kiinni egostani. Minun on pidettävä kiinni omasta imagostani: minä en itke, ikinä, piste. Tai ehkä toisinaan silloin, kun katson Eternal sunshine of the spotless mindin.
lauantai 7. toukokuuta 2011
Helpless
Haluaisin päästä täältä pois, nopeasti jonnekin. Eikä vapaaehtoistyö Tsekeissä biodynaamisella maatilalla kuulostaisi yhtään hullummalta oikeasti. Oikeastaan nopea pakomatka jonnekin, ihan minne vain, olisi toivottavaa. Taisin tänään vihdoin tajuta, että kesäloma on oikeasti täällä. Neljä kuukautta, neljä helvetin pitkää kuukautta täällä yksin: sanon kiitos ei.
Olen kärsinyt sydämen rytmihäiriöistä viime aikoina vähän liikaa, ehkä se tajuaisi rauhoittua nyt. Se voisi tajuta, ettei sen enää tarvitse tehdä niin.
Olen myös päättänyt olla vahva. Ehkä hiukan harmittaa ja surettaa, mutta ehkä sen tähden pako muualle voisi tehdä oikeasti kaiken kannalta todella hyvää. Aina ei kuitenkaan tarvitse itkeä.
Olen kärsinyt sydämen rytmihäiriöistä viime aikoina vähän liikaa, ehkä se tajuaisi rauhoittua nyt. Se voisi tajuta, ettei sen enää tarvitse tehdä niin.
Olen myös päättänyt olla vahva. Ehkä hiukan harmittaa ja surettaa, mutta ehkä sen tähden pako muualle voisi tehdä oikeasti kaiken kannalta todella hyvää. Aina ei kuitenkaan tarvitse itkeä.
Everybody Wants to Rule the World
Päässäni on oma disco. Olen juonut koko viikon, taidan ehkä lopulta olla rappiolla. Toisinaan muistissani on aukkoja. Se taitaa olla vain elämää, elämättömyyttä tai jotain siltä väliltä.
Unelmissani makaan ruohikolla, enkä välitä mistään muusta kuin musiikista. Unelmissani elän myös San Josessa, San Jose on kiva.
Sotalapset, he katoavat.
Unelmissani makaan ruohikolla, enkä välitä mistään muusta kuin musiikista. Unelmissani elän myös San Josessa, San Jose on kiva.
Sotalapset, he katoavat.
torstai 5. toukokuuta 2011
Walls
En ole helppo ihminen. Olen toisinaan helvetin hankala, se mitä oikeasti ajattelen ei aina näy päälle ja toisinaan (yleensä) suututan helposti toisia.
Ja helvetti en edelleenkään omista mitään taika-antennia, jolla pystyn lukemaan toisten ajatuksia. Niinpä, aukaistaa ne saatanan suut tai olkaa vihaisia ikuisesti. En jaksa enää miettiä miten minä lopulta loukkaan, varsinkin kun en todellakaan ole tähtäämässä siihen. Saatikka, etten todellakaan keksi miksi minulle ollaan vihaisia.
Kyllä, olen sen verran retardi, minulle oikeasti pitää puhua.
Ja helvetti en edelleenkään omista mitään taika-antennia, jolla pystyn lukemaan toisten ajatuksia. Niinpä, aukaistaa ne saatanan suut tai olkaa vihaisia ikuisesti. En jaksa enää miettiä miten minä lopulta loukkaan, varsinkin kun en todellakaan ole tähtäämässä siihen. Saatikka, etten todellakaan keksi miksi minulle ollaan vihaisia.
Kyllä, olen sen verran retardi, minulle oikeasti pitää puhua.
Chemtrails
Puusauna, järvi ja metsää. Uskalsin jopa heittäytyä uimaan. Enkä oikeasti olisi voinut kuvitella kuinka kivaa Evolla lopulta voi olla.
Ehkä ihaninta taitaa olla se, että loma alkoi. Se alkoi nyt.
Ehkä ihaninta taitaa olla se, että loma alkoi. Se alkoi nyt.
maanantai 2. toukokuuta 2011
Helter Skelter
Toisinaan olisin tyytyväinen, jos en kärsisi ajoittaisesta unettomuudesta. On typerä maata lattialla, kuunnella musiikkia ja miettiä, että ehkä joskus tässä pian voisi unettaa.
Sen sijaan en juo teetä. Taidan laskea jalkojeni mustelmat. (Niitä on yhdeksäntoista.)
Sen sijaan en juo teetä. Taidan laskea jalkojeni mustelmat. (Niitä on yhdeksäntoista.)
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Rebellion (Lies)
Neljä päivää kesälomaan. Tuntuu ehkä jotenkin käsittämättömältä, sillä puissa ei ole vielä edes lehtiä. Mutta tästä kaikesta huolimatta neljän päivän päästä kesälomani virallisesti alkaa.
Se on ehkä jotenkin pelottavaa, sillä minä en millään halua jäädä tänne yksin koko kesäksi. Ehkä minä reissaan, ehkä uskaltaisin nousta vieraan auton kyytiin. Ei liftaaminen oikeasti voi olla niin vaarallista.
Samalla rakastan ajatusta maata pehmeällä nurmella ja katsella pilviä.
Se on ehkä jotenkin pelottavaa, sillä minä en millään halua jäädä tänne yksin koko kesäksi. Ehkä minä reissaan, ehkä uskaltaisin nousta vieraan auton kyytiin. Ei liftaaminen oikeasti voi olla niin vaarallista.
Samalla rakastan ajatusta maata pehmeällä nurmella ja katsella pilviä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)