torstai 30. elokuuta 2012
Where Damage Isn't Already Done
Worldwatch instituutin Maailman tila-kirjat on aina melko masentavia. Se kaikki tiedetään kulutuksesta, ruuasta, ilmastonmuutoksesta, kestämättömästä maataloudesta ja kaikesta, mutta kukaan ei tee asioille mitään!
Ehkä se sitten olen minä, joka vaipuu liian helposti äänettömään epätoivoon. Mutta sen tiedän, että varmasti aion tehdä omalta osaltani jotain ja lisään multaa siihen hautakuoppaan, jota kaivamme.
En suostu olla yksi niistä haudankaivajista!
Ehkä se sitten olen minä, joka vaipuu liian helposti äänettömään epätoivoon. Mutta sen tiedän, että varmasti aion tehdä omalta osaltani jotain ja lisään multaa siihen hautakuoppaan, jota kaivamme.
En suostu olla yksi niistä haudankaivajista!
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Brandenburg
Miksi aina lähtökohtaisesti ajatellaan, että sodassa kuolee aina siviilejä? Miksi se on ihan hyväksyttävää? On jotenkin naurettava lähteä jaottelemaan sodan osapuolet hyviksi ja pahoiksi, sillä lopulta sellaista jaotelmaa ei ole.
Voittajat sanelevat historian. Se on mennyt aina niin. Se mitä historiankirjoissa luetaan, on kirjoittanut lähes poikkeuksetta aina se, joka kuuluu voittajiin.
Siviiliuhreilta säästyttäisiin, mutta siviilien kuolemat haurastuttavat koneistoa. Se on myös hyvä keino saada vastapuoli erittäin vihaiseksi ja oravanpyörä kasvaa kasvamistaan.
Toisessa maailmansodassa liittoutuneet pommittivat järjestelmällisesti siviilejä. Ensiksi se ei ollut tarkoituksena ja ajatusta pidettiin vastenmielisenä, mutta siihen taivuttiin. Lähinnä saadakseen Stalin ymmärtämään, etteivät Britit tule pettämään Neuvostoliittoa kuten Hitler oli tehnyt.
Ja sitten siviilien pommittaminen on ihan fine. Kaikki on fine, kunhan saadaan sota loppumaan. Ja se on äärimmäisen oksettavaa.
On oksettavaa ajatella, että tarkoitus pyhittää keinot (olivat ne millaisia tahansa), sillä lopulta ilman siviilejä ei voi sotia. Ehkä se on lähtökohtaisesti juuri niin, ei olisi sotaa, jos ei olisi siviilejä.
Lähtökohtaisesti en voi sanoa, että sodassa jaotelmat hyviin ja pahoihin toimii. Jokainen on sodassa paha.
Voittajat sanelevat historian. Se on mennyt aina niin. Se mitä historiankirjoissa luetaan, on kirjoittanut lähes poikkeuksetta aina se, joka kuuluu voittajiin.
Siviiliuhreilta säästyttäisiin, mutta siviilien kuolemat haurastuttavat koneistoa. Se on myös hyvä keino saada vastapuoli erittäin vihaiseksi ja oravanpyörä kasvaa kasvamistaan.
Toisessa maailmansodassa liittoutuneet pommittivat järjestelmällisesti siviilejä. Ensiksi se ei ollut tarkoituksena ja ajatusta pidettiin vastenmielisenä, mutta siihen taivuttiin. Lähinnä saadakseen Stalin ymmärtämään, etteivät Britit tule pettämään Neuvostoliittoa kuten Hitler oli tehnyt.
Ja sitten siviilien pommittaminen on ihan fine. Kaikki on fine, kunhan saadaan sota loppumaan. Ja se on äärimmäisen oksettavaa.
On oksettavaa ajatella, että tarkoitus pyhittää keinot (olivat ne millaisia tahansa), sillä lopulta ilman siviilejä ei voi sotia. Ehkä se on lähtökohtaisesti juuri niin, ei olisi sotaa, jos ei olisi siviilejä.
Lähtökohtaisesti en voi sanoa, että sodassa jaotelmat hyviin ja pahoihin toimii. Jokainen on sodassa paha.
tiistai 28. elokuuta 2012
Logic of a Friend
Koska elämä on tehty luppauksista, lupaan olla paljon tarkkaavaisempi ja elellä vähän vähemmän omassa maailmassani.
Ihan sen tähden, jottei tarvitse myöhästyä busseista, jotka sattuvat olemaan etuajassa enkä tajua pysäyttää sitä. Kävellä tuttujen ihmisten ohi, koska en vain sattunut näkemään heitä. Tai ihan jo sen tähden, ettei aina tarvitse liikenteessä todeta "Vitsi, meinasin taas jäädä auton alle."
Voisi sitä toisinaan todeta syyksi oman hiusten värin. Mutta kuten peilini sanoo: I'm so bloody blonde sometimes.
Ihan sen tähden, jottei tarvitse myöhästyä busseista, jotka sattuvat olemaan etuajassa enkä tajua pysäyttää sitä. Kävellä tuttujen ihmisten ohi, koska en vain sattunut näkemään heitä. Tai ihan jo sen tähden, ettei aina tarvitse liikenteessä todeta "Vitsi, meinasin taas jäädä auton alle."
Voisi sitä toisinaan todeta syyksi oman hiusten värin. Mutta kuten peilini sanoo: I'm so bloody blonde sometimes.
Viinitarhaa
Siinä vaiheessa, kun on ollut hereillä kaksi tuntia ja ottaa pian sen jälkeen kahden tunnin päiväunet, voi todeta lomailun olevan melko säälittävää.
Tai sitten oikeasti hyväksyä alhaisen hemoglobiinin ja sortua jälleen yhden rautakuurin kouriin ja toivoa, että ikuinen huimaus lähtisi myös siinä sivussa.
Mutta kahvi, mikä ihana tekosyy!
Tai sitten oikeasti hyväksyä alhaisen hemoglobiinin ja sortua jälleen yhden rautakuurin kouriin ja toivoa, että ikuinen huimaus lähtisi myös siinä sivussa.
Mutta kahvi, mikä ihana tekosyy!
maanantai 27. elokuuta 2012
Sulka
Toisinaan haaveilen sellaisesta elämästä, jossa omistaisin mahdollisimman vähän. Haluaisin kyetä pakkaamaan elämäni pieneen laukkuun ja tilaisuuden tullen kyetä muuttamaan vaikka maailman ääriin.
Pelkään juurtumista, vaikka lopulta siihen pitäisi elämässä tähdätä. Tiedän jo lukuisia kaupunkeja ja paikkoja, joissa en missään nimessä enää haluaisi asua tai haluaisi edes yrittää asua.
Ja kuitenkin elämässäni on kolme kaupunkia, jossa eläminen olisi mielekästä. Ja asun yhdessä niistä.
Pelkään juurtumista, vaikka lopulta siihen pitäisi elämässä tähdätä. Tiedän jo lukuisia kaupunkeja ja paikkoja, joissa en missään nimessä enää haluaisi asua tai haluaisi edes yrittää asua.
Ja kuitenkin elämässäni on kolme kaupunkia, jossa eläminen olisi mielekästä. Ja asun yhdessä niistä.
keskiviikko 22. elokuuta 2012
We Are the Sleepyheads
Tykkään enemmän olla tekemättä elämässä mitään valintoja, sillä uskon vakaasti "ota ne molemmat" periaatteeseen. Tosin mikään muu periaate ei ole kussut niin pahasti.
Niinpä luultavimmin vanhempieni suureksi onneksi, he voivat lopettaa sen minulle mitoitetun kellarin rakentamisen, sillä päätin luopua vaihdosta. Ainakin thus far.
Siirrän haaveeni Afrikkaan, Intiaan ja Etelä-Amerikkaan. Kaikkea ei voi tässä elämässä (valitettavasti) saada, joten priorisoin.
Koska valitsin Laosin helmikuussa, se sulki Afrikan tältä kesältä. Vaihtoni sulkisi monia ovia (eikä niitä ikkunoita saa avattua, joten thänks Jesse-setä), yritän hankkia taas vaihteeksi oikeita töitä ja säästää. Ja yrittää päästä jonnekin eri mantereelle.
Tietenkin, jos joku voittaa lotossa ja ei millään keksi mitä niillä rahoilla tekisi (just joo!), niin tälle suuruudenhullulle opiskelijalle voi kyllä lahjoittaa pari tonnia!
Niinpä luultavimmin vanhempieni suureksi onneksi, he voivat lopettaa sen minulle mitoitetun kellarin rakentamisen, sillä päätin luopua vaihdosta. Ainakin thus far.
Siirrän haaveeni Afrikkaan, Intiaan ja Etelä-Amerikkaan. Kaikkea ei voi tässä elämässä (valitettavasti) saada, joten priorisoin.
Koska valitsin Laosin helmikuussa, se sulki Afrikan tältä kesältä. Vaihtoni sulkisi monia ovia (eikä niitä ikkunoita saa avattua, joten thänks Jesse-setä), yritän hankkia taas vaihteeksi oikeita töitä ja säästää. Ja yrittää päästä jonnekin eri mantereelle.
Tietenkin, jos joku voittaa lotossa ja ei millään keksi mitä niillä rahoilla tekisi (just joo!), niin tälle suuruudenhullulle opiskelijalle voi kyllä lahjoittaa pari tonnia!
tiistai 21. elokuuta 2012
Warmth
Ehkä vielä jonain päivänä uskallan polkea muuallekin kuin lähikauppaani. Pitäisi luultavasti myös kuunnella Scandinavian music groupin kehoitusta ja nousta takaisin satulaan.
Mutta vitsi se on pelottavaa! Viime kesän pyöräilyonnettomuudessani pääsin melko vähällä, sillä lopulta pari tikkiä viikoksi leukaan, viiden päivän sairasloma ja puhelakko sekä kuukausien jomotus ja arkuus leuassa, olivat melko pientä siihen mitä olisi voinut käydä.
Olisin voinut saada aivotärähdyksen, murtaa luita lähes koko kehon alueelta, puhumattakaan päästä, jossa toim.huom. ei ollut kypärää!
Ehkä toisaalta on hyvä asia, että on katsonut niin paljon muumeja ja tullut katsottua kerran jos toisenkin Muumipeikko ja pyrstötähti, sillä lopulta jarrutin leuallani enkä päälläni. Ja no, kai sitä sitten pahemmilta shokeilta vältyttiin, kun ensimmäisenä olen vitsailemassa kysymyksen "Tuleeks multa jostain verta?" jälkeen: "En jarruttanu sitte nenällä niinku muumeissa, vaan leualla".
Lopulta kuitenkin ajatus nousta takaisin pyörän selkään ja polkea pitkiä matkoja on ihan saakelin pelottavaa. Ei siinä etten luottaisi itseeni liikenteessä (en todellakaan luota!), mutta en luota niihin muihin. Olen istunut liian monta kertaa HSL:n busseissa, jotta kykenisin pyöräilemään niiden rinnalla (vähiten siis luotan bussikuskeihin!)
Kuitenkaan en pelkää koiria, vaikka yksi ylähuuleni repikin auki, joten annan pyörillekin vielä mahdollisuuden. Ehkä niille muillekin hulluttelijoille siellä liikenteessä.
Mutta vitsi se on pelottavaa! Viime kesän pyöräilyonnettomuudessani pääsin melko vähällä, sillä lopulta pari tikkiä viikoksi leukaan, viiden päivän sairasloma ja puhelakko sekä kuukausien jomotus ja arkuus leuassa, olivat melko pientä siihen mitä olisi voinut käydä.
Olisin voinut saada aivotärähdyksen, murtaa luita lähes koko kehon alueelta, puhumattakaan päästä, jossa toim.huom. ei ollut kypärää!
Ehkä toisaalta on hyvä asia, että on katsonut niin paljon muumeja ja tullut katsottua kerran jos toisenkin Muumipeikko ja pyrstötähti, sillä lopulta jarrutin leuallani enkä päälläni. Ja no, kai sitä sitten pahemmilta shokeilta vältyttiin, kun ensimmäisenä olen vitsailemassa kysymyksen "Tuleeks multa jostain verta?" jälkeen: "En jarruttanu sitte nenällä niinku muumeissa, vaan leualla".
Lopulta kuitenkin ajatus nousta takaisin pyörän selkään ja polkea pitkiä matkoja on ihan saakelin pelottavaa. Ei siinä etten luottaisi itseeni liikenteessä (en todellakaan luota!), mutta en luota niihin muihin. Olen istunut liian monta kertaa HSL:n busseissa, jotta kykenisin pyöräilemään niiden rinnalla (vähiten siis luotan bussikuskeihin!)
Kuitenkaan en pelkää koiria, vaikka yksi ylähuuleni repikin auki, joten annan pyörillekin vielä mahdollisuuden. Ehkä niille muillekin hulluttelijoille siellä liikenteessä.
maanantai 20. elokuuta 2012
Desire Lines
Viikko sitten katsoin A-Studion jutun turkistarhauksesta ja kansalaisaloitteesta turkistarhauksen kieltämisestä Suomessa.
On kovin absurdia, että turkistarhauksella oikeasti elätetään perheitä. On absurdia ajatella, että siellä on oikeasti ihan tavallisia ihmisiä töissä. Koko hemmetin elinkeino on niin absurdia!
En voi ymmärtää sitä, miten on ihan ok tuottaa kasoittain eläimiä pelkän turkin tähden. Antaa niiden elää naurettavan pienessä, verkkopohjaisessa ja virikkeettömässä häkissä. Mutta niin, eihän ne elä siellä kuin muutamia kuukausia, joten little missery is no missery!
Ja vitsit, niillähän on siellä myös kavereita. Ne eläimet eivät joudu olemaan yksin! Eikä niiden tarvitse pelätä luonnossa, sillä koko ajan saa ruokaa ja juotavaa elääkseen. Reviiriäkään ei tarvitse puolustaa, kun ei ole mitään mitä puolustaa. Niillä on sellaiset kissanpäivät siellä, että luonnossa olevat eläimet ovat niin kateellisia!
Mutta ei, ei sellaiset olot ihmisille. Me olemme sentään ihmisiä. Tunteellisia ja fiksuja olentoja, joten eihän me oltaisi onnellisia pienessä huoneessa. Katsos, ihminen tarvitsee virikkeitä, tilaa, kontakteja. Ihminen ei olisi onnellinen pienessä huoneessa, vaikka ruokaa ja juotavaa tulisi massoittain.
Eläimelle se on tosin ihan ookoo ja jopa suotavaa. Onhan se kuitenkin vain eläin ja me kyllä välitämme niistä eläimistä siellä häkeissä. Sen todistaa jo se, että ruokaa ja juotavaa saa!
Toisinaan on jotenkin naurettavaa kuulla olevansa itse erkaantunut luonnosta, mutta kukakohan se oikeasti on sieltä luonnosta erkaantunut...
On kovin absurdia, että turkistarhauksella oikeasti elätetään perheitä. On absurdia ajatella, että siellä on oikeasti ihan tavallisia ihmisiä töissä. Koko hemmetin elinkeino on niin absurdia!
En voi ymmärtää sitä, miten on ihan ok tuottaa kasoittain eläimiä pelkän turkin tähden. Antaa niiden elää naurettavan pienessä, verkkopohjaisessa ja virikkeettömässä häkissä. Mutta niin, eihän ne elä siellä kuin muutamia kuukausia, joten little missery is no missery!
Ja vitsit, niillähän on siellä myös kavereita. Ne eläimet eivät joudu olemaan yksin! Eikä niiden tarvitse pelätä luonnossa, sillä koko ajan saa ruokaa ja juotavaa elääkseen. Reviiriäkään ei tarvitse puolustaa, kun ei ole mitään mitä puolustaa. Niillä on sellaiset kissanpäivät siellä, että luonnossa olevat eläimet ovat niin kateellisia!
Mutta ei, ei sellaiset olot ihmisille. Me olemme sentään ihmisiä. Tunteellisia ja fiksuja olentoja, joten eihän me oltaisi onnellisia pienessä huoneessa. Katsos, ihminen tarvitsee virikkeitä, tilaa, kontakteja. Ihminen ei olisi onnellinen pienessä huoneessa, vaikka ruokaa ja juotavaa tulisi massoittain.
Eläimelle se on tosin ihan ookoo ja jopa suotavaa. Onhan se kuitenkin vain eläin ja me kyllä välitämme niistä eläimistä siellä häkeissä. Sen todistaa jo se, että ruokaa ja juotavaa saa!
Toisinaan on jotenkin naurettavaa kuulla olevansa itse erkaantunut luonnosta, mutta kukakohan se oikeasti on sieltä luonnosta erkaantunut...
sunnuntai 19. elokuuta 2012
We Both Go Down Together
Luettuani Jonathan Gloverin kirjan Ihmisyys, 1900-luvun moraalihistoria, en voi pitää ihmistä viattomana.
Kun miettii 1900-lukua, se on todella verinen. Ensimmäinen ja toinen maailmansota, Stalinin Venäjä, Maon Kiina, Pol Potin Kambodža, Vietnamin sota, Persianlahden sota, Afganistanin sota ja Jugoslavian hajoamissodat.
Ja monessa tapauksessa historia on toistanut itseään valitettavan usein. Esimerkiksi Napoleon marssitti miehensä sotaan Venäjälle, uskoen kukistavansa Venäjän kahdessa kuukaudessa. Miestappiot olivat valtavat ja miehiä paleltui matkalla Venäjälle. Napoleon aliarvioi Venäjän ja sen kylmät säät. Myöhemmin Hitler teki samanlaisen virheen.
Nyt ei ainakaan tarvitse enää miettiä mikä sai ihmiset tekemään mitä tekivät, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sen tiedon olevan mitään kovin kaunista.
Olen aina pitänyt moraalia veteen piirrettynä viivana, yhtä häilyvänä, ja kirja todisti sen erittäin hyvin. Ihminen on ihan hemmetin itsekäs, mutta onneksi on myös niitä ihania ihmisiä. Ei tämä maailma ihan niin kamala paikka ole.
Nyt ei ainakaan tarvitse enää miettiä mikä sai ihmiset tekemään mitä tekivät, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sen tiedon olevan mitään kovin kaunista.
Olen aina pitänyt moraalia veteen piirrettynä viivana, yhtä häilyvänä, ja kirja todisti sen erittäin hyvin. Ihminen on ihan hemmetin itsekäs, mutta onneksi on myös niitä ihania ihmisiä. Ei tämä maailma ihan niin kamala paikka ole.
lauantai 18. elokuuta 2012
Ease Your Feet in the Sea
Vihaan sentimentaalisuutta ja sitä, kuinka ikävöin vanhojen kaatuneiden ystävien perään. Ikävöin silti niitä hymyjä ja sitä onnea silloin.
Eikä luopuminen ole koskaan ollut helppoa, mutta luopuminen jostain todella tärkeästä ja rakkaasta on ehkä kaikkein pahinta.
Mutta toisinaan on osattava laskea irti. Ja ehkä sitten opettelen, sillä lopulta juuri se voi olla tie onneen.
Eikä luopuminen ole koskaan ollut helppoa, mutta luopuminen jostain todella tärkeästä ja rakkaasta on ehkä kaikkein pahinta.
Mutta toisinaan on osattava laskea irti. Ja ehkä sitten opettelen, sillä lopulta juuri se voi olla tie onneen.
perjantai 17. elokuuta 2012
Champagne From a Paper Cup
Koska olen viimeksi levännyt ja ollut kotona viime kuun puolella, päätin olla niin itsekäs ja viettää koko viikonlopun (no huh, ainakin lauantain) vain itseni kanssa.
Eikä se vanhuus taida tulla yksin (kuuden vuoden päästä täytän kolmekymmentä!) ja leivon pullaa, sämpylöitä ja piirakkaa (ja syön ne kaikki itse) ja aion katsoa kaikki Indiana Jonesit putkeen (paitsi sitä viimeistä).
Ehkä astun jalallani ulkomaailmaan, jos aurinko jaksaa vielä lämmittää.
Eikä se vanhuus taida tulla yksin (kuuden vuoden päästä täytän kolmekymmentä!) ja leivon pullaa, sämpylöitä ja piirakkaa (ja syön ne kaikki itse) ja aion katsoa kaikki Indiana Jonesit putkeen (paitsi sitä viimeistä).
Ehkä astun jalallani ulkomaailmaan, jos aurinko jaksaa vielä lämmittää.
torstai 16. elokuuta 2012
Marching Bands of Manhattan
Täydellisessä maailmassa energian tuottaminen olisi oikeasti päästötöntä. Kaikissa tapauksissa.
Täydellinen maailma olisi myös sodaton ja jokainen olisi pasifisti. Siellä ei olisi eriarvoisuutta. Eikä luontoa tai eläimiä käytettäisi hyväkseen.
Täydellisessä maailmassa oikeasti tajuttaisiin, ettei taloudellinen kasvu voi olla koko ajan mahdollista, sillä lopulta raja tulee aina vastaan. Kasvu ei voi olla ikuista.
Siellä maailmassa ei olisi luokitusta meihin ja teihin. Tai ajatusta, että ihminen oikeasti olisi kaikkien yläpuolella.
Olisi oikeasti suvaitsevaisia ihmisiä. Rakastettaisiin ja välitettäisiin enemmän. Hymyiltäisiin paljon enemmän.
Ehkä olen hölmö idealisti, mutta kai sellaisia joskus tarvitaan.
Täydellinen maailma olisi myös sodaton ja jokainen olisi pasifisti. Siellä ei olisi eriarvoisuutta. Eikä luontoa tai eläimiä käytettäisi hyväkseen.
Täydellisessä maailmassa oikeasti tajuttaisiin, ettei taloudellinen kasvu voi olla koko ajan mahdollista, sillä lopulta raja tulee aina vastaan. Kasvu ei voi olla ikuista.
Siellä maailmassa ei olisi luokitusta meihin ja teihin. Tai ajatusta, että ihminen oikeasti olisi kaikkien yläpuolella.
Olisi oikeasti suvaitsevaisia ihmisiä. Rakastettaisiin ja välitettäisiin enemmän. Hymyiltäisiin paljon enemmän.
Ehkä olen hölmö idealisti, mutta kai sellaisia joskus tarvitaan.
keskiviikko 15. elokuuta 2012
Napalm Love
Siitä on ollut aina paljon plussaa, kun on ollut perheen ainoa tytär ja ainoa tyttövauva isän puolelta (onneksi tämä suuri taakka katosi parisen vuotta sitten, jes!)
Ehkä etua on ollut myös siitä, että on aina ollut mahdottoman pieni ja viattomannäköinen pellavapää. Se mitä vahingossa tai joskus tahallisestikin rikoin, oli helppo vyöryttää isoveljien niskaan. Koska eihän meidän pienin.
Eihän meidän pienin ikinä lintsannut. Rikkonut mitään. Valehdellut. Karannut. Tehnyt oikeastaan mitään kovin pahaa (ei ainakaan sitten, kun teini-ikä iski ja sitten rytistiin, eikä kuulemma silloinkaan kovin pahasti.)
Ja vaikka siitä on ollut paljon etua (muuttamisessa ei vieläkään tarvitse kantaa mitään isoa, koska se meidän pienin), on siitä hiljalleen muodostunut tällainen valtapeli porukoiden kanssa.
Aina täytyy olla selittämässä porukoilleen "Ei, se en ollut minä, joka raiskattiin festareiden aikana" tai "Vielä, kun tarkistin, omistan kaikki raajat ja minua ei ole sullottu paloina matkalaukkuun."
Pieni ylireagointi ja huolehtivaisuus ottavat koville, varsinkin kun haluaa pitää kiinni itsenäisyydestä. On vaikea kertoa juuri kenellekään mitä elämälläni aion, sillä lopulta suunnitelmat saattavat muuttua lennosta.
Ja ehkä en olisi lähtenyt kertomaan mahdollisesta vaihdostani vanhemmilleni, ellei kyseessä sattuisi olemaan kolme kuukautta jossain Euroopassa. Kuukauden reissu Laosiin oli kuitenkin pieni juttu ja kerroinhan kuitenkin lähdöstä hyvissä ajoin parisen kuukautta ennen lentoa. Se oli jo saavutus!
Mutta ehkä tämä meidän pienin, voisi yrittää vähän informoida tekemisiään, niin ei tarvitsisi lähteä selittelemään vanhemmilleni "Ei, se en ollut minä siinä kolarissa."
Ehkä etua on ollut myös siitä, että on aina ollut mahdottoman pieni ja viattomannäköinen pellavapää. Se mitä vahingossa tai joskus tahallisestikin rikoin, oli helppo vyöryttää isoveljien niskaan. Koska eihän meidän pienin.
Eihän meidän pienin ikinä lintsannut. Rikkonut mitään. Valehdellut. Karannut. Tehnyt oikeastaan mitään kovin pahaa (ei ainakaan sitten, kun teini-ikä iski ja sitten rytistiin, eikä kuulemma silloinkaan kovin pahasti.)
Ja vaikka siitä on ollut paljon etua (muuttamisessa ei vieläkään tarvitse kantaa mitään isoa, koska se meidän pienin), on siitä hiljalleen muodostunut tällainen valtapeli porukoiden kanssa.
Aina täytyy olla selittämässä porukoilleen "Ei, se en ollut minä, joka raiskattiin festareiden aikana" tai "Vielä, kun tarkistin, omistan kaikki raajat ja minua ei ole sullottu paloina matkalaukkuun."
Pieni ylireagointi ja huolehtivaisuus ottavat koville, varsinkin kun haluaa pitää kiinni itsenäisyydestä. On vaikea kertoa juuri kenellekään mitä elämälläni aion, sillä lopulta suunnitelmat saattavat muuttua lennosta.
Ja ehkä en olisi lähtenyt kertomaan mahdollisesta vaihdostani vanhemmilleni, ellei kyseessä sattuisi olemaan kolme kuukautta jossain Euroopassa. Kuukauden reissu Laosiin oli kuitenkin pieni juttu ja kerroinhan kuitenkin lähdöstä hyvissä ajoin parisen kuukautta ennen lentoa. Se oli jo saavutus!
Mutta ehkä tämä meidän pienin, voisi yrittää vähän informoida tekemisiään, niin ei tarvitsisi lähteä selittelemään vanhemmilleni "Ei, se en ollut minä siinä kolarissa."
maanantai 13. elokuuta 2012
Dust on the Ground
Se on aina hieno tunne, kun nukahtaa bussiin, herää Munkkivuoressa ja miettii "Voi helvetti, enkö mä ikinä osaa!"
Onneksi en kuitenkaan ollut noussut väärään bussiin, vaan vakivuorolleni oli tapahtunut reittimuutos.
Kuitenkin kaikesta huolimatta voisin alkaa jälleen käyttää silmälasejani, sillä miinus puolitoista taitaa olla syy niiden käytölle. Ei ainakaan tarvitsisi aina epäillä pysäyttäneen (taas) väärän bussin, sillä sumeasti se numero muistuttaa sitä mihin kuuluu nousta.
Lupaan myös oikeasti vähentää kahvin juomista. Mutta ei tänään, tänään sitä saa juoda tolkuttomasti.
Onneksi en kuitenkaan ollut noussut väärään bussiin, vaan vakivuorolleni oli tapahtunut reittimuutos.
Kuitenkin kaikesta huolimatta voisin alkaa jälleen käyttää silmälasejani, sillä miinus puolitoista taitaa olla syy niiden käytölle. Ei ainakaan tarvitsisi aina epäillä pysäyttäneen (taas) väärän bussin, sillä sumeasti se numero muistuttaa sitä mihin kuuluu nousta.
Lupaan myös oikeasti vähentää kahvin juomista. Mutta ei tänään, tänään sitä saa juoda tolkuttomasti.
Hyper-Ballad
Toisinaan on näitä päiviä, kun pakahtuu ikävästä ja rakastaa maailmaa ja kantaa sydäntään vähän turhankin huolettomasti hihassaan.
Mutta rakastan hymyjä. Eikä ylimääräiset halauksetkaan ole ikinä pahitteeksi.
Ja rakastan onnea. Voisin jäädä tähän hetkeen ikuisuuksiksi.
Mutta rakastan hymyjä. Eikä ylimääräiset halauksetkaan ole ikinä pahitteeksi.
Ja rakastan onnea. Voisin jäädä tähän hetkeen ikuisuuksiksi.
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Draw Your Swords
On jotenkin naurettavaa, että tässä elämässä pitää valita joko tai. Auttaa ihmisiä jossain kaukana tai ihmisiä Suomessa. Auttaa eläimiä tai vanhuksia. Taistella tasa-arvon puolesta yleisesti maailmassa tai muuttaa Suomea tasa-arvoisemmaksi.
Ehkä olen sitten niin perkeleen itsekäs ja haluan molemmat. En suostu valitsemaan joko tai, kun tiedän ettei toinen sulje toista pois elämästäni.
Lopulta on kovin rajoittunutta ajatella joko tai periaatteella. Ei kaikki elämässä kulje sen tahdissa.
Ehkä olen sitten niin perkeleen itsekäs ja haluan molemmat. En suostu valitsemaan joko tai, kun tiedän ettei toinen sulje toista pois elämästäni.
Lopulta on kovin rajoittunutta ajatella joko tai periaatteella. Ei kaikki elämässä kulje sen tahdissa.
lauantai 11. elokuuta 2012
Travelling Woman
Ja tänään hengitän kesän viimeisiä festareita ja ehkä kesän viimeisiä päiviä.
Haaveilen paosta jonnekin kauas lämpimään, sillä tuuli on muuttunut liian kylmäksi.
Haaveilen paosta jonnekin kauas lämpimään, sillä tuuli on muuttunut liian kylmäksi.
perjantai 10. elokuuta 2012
Most Wanted
Helsingin Sanomissa perjantaina 25.5 uutisoitiin, että kansalaisaloite voi tuoda eutanasian eduskunnan käsittelyyn.
Kansalaisaloite tuli mahdolliseksi kuluneen vuoden 2012 maaliskuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että perustuslakiuudistuksen vuoksi eduskunnan on otettava aloite vastaan, kun 50 000 nimeä on kerätty. Nimien keruuseen on aikaa puoli vuotta ja kansalaisaloitetta hankaloittaa se, ettei vielä ole täysin luotettavaa nettitunnistusta eli nimet on kerättävä kasvotusten.
Eutanasian laillistamisen puolesta taistelee Exitus ry, joka aikoo odottaa aloitteen vireillepanoa vuoden loppuun, jolloin nettitunnistus olisi mahdollista.
Silloin määrätietoisena - mukamas maailmaa kokeneena, know it all -asenteella ja silloin kun maailma oli yksinkertaisesti vain mustaa taikka valkoista eli kuusitoistavuotiaana; olin täysin eutanasian kannalla. Ehkä pidin sitä armollisena. Pidin sitä armollisena, sillä tietenkin nämä henkilöt, jotka eutanasian kannalla ovat, tietävät siitä varmasti kaiken. He varmasti myös tietävät, ettei lähtiessään joudu kärsimään.
Nyt seitsemän vuotta kasvaneena - paljon viisaampana ja hiukan rauhallisempana ihmisenä - kykenen näkemään ettei eutanasia ole yksinkertainen. Kukaan, joka ei ole armomurhaa kokenut, voi kertoa kärsiikö henkilö silloin tai sattuuko kuolema. Me voimme puhua asian puolesta ja vaatia eutanasian laillistamista, mutta lopulta me emme tiedä asiasta mitään. Me tiedämme sen, mitä muut sanovat, luulevat. Enkä usko, että mitään todellista totuutta asiasta on.
Mutta kukaan ei voi pakottaa toista jäämään, jos sitä ei halua. Varsinkin siinä tilanteessa, jossa lähtö on väistämätön ja kivut valtavat. Toisaalta, ketään ei myöskään voi pakottaa tekemään eutanasiaa.
Eutanasia on kaksiteräinen miekka. Hyvä ja paha.
Itse en juuri ottaisi kantaa eutanasian puolesta tai sitä vastaan. Siitä tiedetään liian vähän, jotta voisin puhua sen puolesta. Mutta en myöskään usko siihen, että haluton jatkaa omaa elämäänsä, pidettäisiin väkisin täällä - varsinkaan, jos sitä ei halua.
Niinpä jättäisin oman nimeni pois kansalaisaloitteesta, joka käsittelisi eutanasiaa. Ehkä odottaisin mitä tiede tuo myöhemmin tullessaan.
Kansalaisaloite tuli mahdolliseksi kuluneen vuoden 2012 maaliskuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että perustuslakiuudistuksen vuoksi eduskunnan on otettava aloite vastaan, kun 50 000 nimeä on kerätty. Nimien keruuseen on aikaa puoli vuotta ja kansalaisaloitetta hankaloittaa se, ettei vielä ole täysin luotettavaa nettitunnistusta eli nimet on kerättävä kasvotusten.
Eutanasian laillistamisen puolesta taistelee Exitus ry, joka aikoo odottaa aloitteen vireillepanoa vuoden loppuun, jolloin nettitunnistus olisi mahdollista.
Silloin määrätietoisena - mukamas maailmaa kokeneena, know it all -asenteella ja silloin kun maailma oli yksinkertaisesti vain mustaa taikka valkoista eli kuusitoistavuotiaana; olin täysin eutanasian kannalla. Ehkä pidin sitä armollisena. Pidin sitä armollisena, sillä tietenkin nämä henkilöt, jotka eutanasian kannalla ovat, tietävät siitä varmasti kaiken. He varmasti myös tietävät, ettei lähtiessään joudu kärsimään.
Nyt seitsemän vuotta kasvaneena - paljon viisaampana ja hiukan rauhallisempana ihmisenä - kykenen näkemään ettei eutanasia ole yksinkertainen. Kukaan, joka ei ole armomurhaa kokenut, voi kertoa kärsiikö henkilö silloin tai sattuuko kuolema. Me voimme puhua asian puolesta ja vaatia eutanasian laillistamista, mutta lopulta me emme tiedä asiasta mitään. Me tiedämme sen, mitä muut sanovat, luulevat. Enkä usko, että mitään todellista totuutta asiasta on.
Mutta kukaan ei voi pakottaa toista jäämään, jos sitä ei halua. Varsinkin siinä tilanteessa, jossa lähtö on väistämätön ja kivut valtavat. Toisaalta, ketään ei myöskään voi pakottaa tekemään eutanasiaa.
Eutanasia on kaksiteräinen miekka. Hyvä ja paha.
Itse en juuri ottaisi kantaa eutanasian puolesta tai sitä vastaan. Siitä tiedetään liian vähän, jotta voisin puhua sen puolesta. Mutta en myöskään usko siihen, että haluton jatkaa omaa elämäänsä, pidettäisiin väkisin täällä - varsinkaan, jos sitä ei halua.
Niinpä jättäisin oman nimeni pois kansalaisaloitteesta, joka käsittelisi eutanasiaa. Ehkä odottaisin mitä tiede tuo myöhemmin tullessaan.
keskiviikko 8. elokuuta 2012
It's Real
Rakas äiti,
kiitos kaikesta huolenpidosta ja välittämisestä. Kiitos myös kaikesta ohjeistuksesta ja hyvästä kasvattamisesta, sillä ei minusta kai nyt ihan kauhea tytär tullutkaan (vaikka paljon kapinoinkin).
Ja kai olen myös kiitollinen siitä raiskaushälyttimestä, jonka lahjaksi annoit. Se on hyvässä tallessa kirjahyllyni laatikossa.
On se oikeasti ihan mukavaa, että toisinaan soittelet ja ilmoitat heti tervehdyksen jälkeen, ettei sinulla ollut juuri mitään asiaa, kunhan vain soittelet. Siitäkin huolimatta, vaikka hiukan siitä nurisenkin.
Haluaisin kuitenkin ilmoitusluontoisesti kertoa, etten aina pysty matkustamaan kotiin. Sillä ihan joka viikonloppu ei siellä tarvitse käydä. Ei aina ole katsos sitä aikaa tai rahaakaan. Minulla on myös kuitenkin ystäviä ja niitä ihmissuhteita tarvitsee huoltaa. Mutta yritän käydä kotona niin usein kuin kykenen, usko pois.
Niin, ja ei aina niistä poikaystävistä tarvitse kysellä. Ei tarvitse pelätä, että karkaisin salaa Vegasiin ja siellä vihille. Usko tai älä, se ei kuulu suunnitelmiini. Siihen myös tarvitsisi sen poikaystävän, jonka kanssa karata. Ja vaikka tykkään ilmoittaa seurustelevani ainakin kymmenen ihmisen kanssa, ota huomioon sarkasmini.
Ja toivoisin, että vihdoin ymmärrät, että poika ja tyttö voivat olla vain kavereita. Niitä ne vain sattuvat olemaan, joten älä kiitos suunnittele niitä häitä!
Olen otettu, että olet toisinaan toilailuistani huolissani, mutta ehkä se vain kuuluu ikään. Älä siis turhaan stressaa, ei sitä mitenkään pahasti ole koskaan käynyt. Mutta tiedoksi myös, ettei ihan kaikki virheeni elämässäni ole toilailuja, se vain on elämää.
Niin ja anteeksi, että yläasteella väärensin allekirjoitustasi pariin laittomaan poissaoloon, mutta kaippa ymmärtänet asian, silloin leikeltiin lehmän sydäntä.
Thanks mutsi. Älä stressaa, äläkä ole huolissasi.
Ja ps. kaikkiin ongelmiin ratkaisu ei löydy villakoirista, joten pliis älä osta sellaista!
Tyttäresi
-T
kiitos kaikesta huolenpidosta ja välittämisestä. Kiitos myös kaikesta ohjeistuksesta ja hyvästä kasvattamisesta, sillä ei minusta kai nyt ihan kauhea tytär tullutkaan (vaikka paljon kapinoinkin).
Ja kai olen myös kiitollinen siitä raiskaushälyttimestä, jonka lahjaksi annoit. Se on hyvässä tallessa kirjahyllyni laatikossa.
On se oikeasti ihan mukavaa, että toisinaan soittelet ja ilmoitat heti tervehdyksen jälkeen, ettei sinulla ollut juuri mitään asiaa, kunhan vain soittelet. Siitäkin huolimatta, vaikka hiukan siitä nurisenkin.
Haluaisin kuitenkin ilmoitusluontoisesti kertoa, etten aina pysty matkustamaan kotiin. Sillä ihan joka viikonloppu ei siellä tarvitse käydä. Ei aina ole katsos sitä aikaa tai rahaakaan. Minulla on myös kuitenkin ystäviä ja niitä ihmissuhteita tarvitsee huoltaa. Mutta yritän käydä kotona niin usein kuin kykenen, usko pois.
Niin, ja ei aina niistä poikaystävistä tarvitse kysellä. Ei tarvitse pelätä, että karkaisin salaa Vegasiin ja siellä vihille. Usko tai älä, se ei kuulu suunnitelmiini. Siihen myös tarvitsisi sen poikaystävän, jonka kanssa karata. Ja vaikka tykkään ilmoittaa seurustelevani ainakin kymmenen ihmisen kanssa, ota huomioon sarkasmini.
Ja toivoisin, että vihdoin ymmärrät, että poika ja tyttö voivat olla vain kavereita. Niitä ne vain sattuvat olemaan, joten älä kiitos suunnittele niitä häitä!
Olen otettu, että olet toisinaan toilailuistani huolissani, mutta ehkä se vain kuuluu ikään. Älä siis turhaan stressaa, ei sitä mitenkään pahasti ole koskaan käynyt. Mutta tiedoksi myös, ettei ihan kaikki virheeni elämässäni ole toilailuja, se vain on elämää.
Niin ja anteeksi, että yläasteella väärensin allekirjoitustasi pariin laittomaan poissaoloon, mutta kaippa ymmärtänet asian, silloin leikeltiin lehmän sydäntä.
Thanks mutsi. Älä stressaa, äläkä ole huolissasi.
Ja ps. kaikkiin ongelmiin ratkaisu ei löydy villakoirista, joten pliis älä osta sellaista!
Tyttäresi
-T
tiistai 7. elokuuta 2012
I'm Not Living in the Real World
Kävin katsomassa Rakkaus ja maailmanloppu kesäteatteria. Koko kaksi tuntinen - pää hiukan kallellaan katsellen - tulin siihen tulokseen, että ohjaaja/käsikirjoittajan on täytynyt olla hyvin kyseenalaisessa tilassa sitä kirjoittaessaan.
Näytös oli itsessään melko kuriositeetti ja yritti olla avantgardea. Lopulta käteen jäi vain jotain tekotaiteellista paskaa, mind I say, ja ajatus "Sillä kahdeksalla eurolla olisi saanut ostettua jo melko hyvän viinipullon".
Kun koko ensimmäinen näytös oli istuttu ja mietitty "Mitä helvettiä mä katon?", toinen näytös alkaa unettavalla kappaleella. Siinä vaiheessa on valmis antamaan näytökselle toisen mahdollisuuden, jos se vielä siitä. Se mahdollisuus katoaa saman tien, kun autollinen nuoria saapuu lavalle esittämään harrastelija pornoa.
Anteeksi, mutta on hiukan kiusallista katsoa ihmisiä, jotka hierovat itseään kermavaahdolla, öljyillä ja rasvoilla, ja kaiken lisäksi pistävät orgiat pystyyn. Sorry but not my cup of tea.
Ehkä viimeistään olisin halunnut poistua koko montusta, kun karhu (pienen pieni käsinukke) tulee ja teurastaa lampaan. Kohtauksessa ei ole mitään järkeä ja se huipentuu vielä siihen, kun karhu pesee kätensä. Ehkä viisi minuuttinen - joka ihan varmasti tuntui ikuisuudelta - pelkkää örinää ja lisää örinää. Ei juonta missään, porukka istuu ja katselee suu auki, ja luultavasti haluaisi olla ihan jossain muualla.
Näyttelijät sortuivat liiankin usein ylinäyttelemiseen tai monotoniseen luen paperista vuorosanani (jos niitä kenellekään oikeasti oltiin edes kirjoitettu). Lähinnä koko näytös sisälsi aivan liikaa improvisointia, joka meni jo hiukan puuduttavaksi, sillä koko näytöksessä ei ollut juonta ja punainen lanka oli jossain kadoksissa, tai sitä ei edes koskaan ollut.
Yleensä näytöksessä vitsit olivat liian pitkiä eivätkä saaneet juuri nauramaan. Ne ainoat kerrat, kun jossain nauroi, nauroi lähinnä sille kaikelle päättömyydelle (ei niinkään vitsille). Tietenkin voi olettaa, että minulla on liian hienostunut ja musta huumorintaju, ettei yksinkertaiset vitsit vain naurata. Tai olen vain kuiva, enkä omista huumorintajua (se tietenkin voi olla mahdollisuus).
Koko kaksi tuntisen aikana olin mieluummin jossain muualla ja odotin sen kaiken loppuvan. Kaksi tuntia kiusallisena istumista, valitettavasti myös melkein eturivissä.
Mutta ainakin saatiin viiden minuutin demonstraatio maailman synnystä ja melko mahdollisesta lopusta, jos nyt sen hirviön kattaa pois laskuista.
Näytös oli itsessään melko kuriositeetti ja yritti olla avantgardea. Lopulta käteen jäi vain jotain tekotaiteellista paskaa, mind I say, ja ajatus "Sillä kahdeksalla eurolla olisi saanut ostettua jo melko hyvän viinipullon".
Kun koko ensimmäinen näytös oli istuttu ja mietitty "Mitä helvettiä mä katon?", toinen näytös alkaa unettavalla kappaleella. Siinä vaiheessa on valmis antamaan näytökselle toisen mahdollisuuden, jos se vielä siitä. Se mahdollisuus katoaa saman tien, kun autollinen nuoria saapuu lavalle esittämään harrastelija pornoa.
Anteeksi, mutta on hiukan kiusallista katsoa ihmisiä, jotka hierovat itseään kermavaahdolla, öljyillä ja rasvoilla, ja kaiken lisäksi pistävät orgiat pystyyn. Sorry but not my cup of tea.
Ehkä viimeistään olisin halunnut poistua koko montusta, kun karhu (pienen pieni käsinukke) tulee ja teurastaa lampaan. Kohtauksessa ei ole mitään järkeä ja se huipentuu vielä siihen, kun karhu pesee kätensä. Ehkä viisi minuuttinen - joka ihan varmasti tuntui ikuisuudelta - pelkkää örinää ja lisää örinää. Ei juonta missään, porukka istuu ja katselee suu auki, ja luultavasti haluaisi olla ihan jossain muualla.
Näyttelijät sortuivat liiankin usein ylinäyttelemiseen tai monotoniseen luen paperista vuorosanani (jos niitä kenellekään oikeasti oltiin edes kirjoitettu). Lähinnä koko näytös sisälsi aivan liikaa improvisointia, joka meni jo hiukan puuduttavaksi, sillä koko näytöksessä ei ollut juonta ja punainen lanka oli jossain kadoksissa, tai sitä ei edes koskaan ollut.
Yleensä näytöksessä vitsit olivat liian pitkiä eivätkä saaneet juuri nauramaan. Ne ainoat kerrat, kun jossain nauroi, nauroi lähinnä sille kaikelle päättömyydelle (ei niinkään vitsille). Tietenkin voi olettaa, että minulla on liian hienostunut ja musta huumorintaju, ettei yksinkertaiset vitsit vain naurata. Tai olen vain kuiva, enkä omista huumorintajua (se tietenkin voi olla mahdollisuus).
Koko kaksi tuntisen aikana olin mieluummin jossain muualla ja odotin sen kaiken loppuvan. Kaksi tuntia kiusallisena istumista, valitettavasti myös melkein eturivissä.
Mutta ainakin saatiin viiden minuutin demonstraatio maailman synnystä ja melko mahdollisesta lopusta, jos nyt sen hirviön kattaa pois laskuista.
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Army of Me
Toisinaan on ihana palata takaisin (lähes) juurilleen ja huomata, ettei se kaupunki enää revi vereslihalle.
Vaikka siellä on ihania ihmisiä, joita ikävöin ihan mielettömästi (ja saa hymyillä ja nauraa niin helvetin paljon), se ei kuitenkaan ole enää koti. Koska sinne juurtuminen oli mahdotonta, sinne juurtuminen olisi tulevaisuudessakin mahdottomuus. Niinpä mieluummin tyydyn vierailuihin ja hymyihin ja keskityn uusien muistojen luomiseen.
Enkä tiedä mihin oikeasti haluan juurtua. Mutta Helsinki ei ole koskaan tuntunut näin oikealta.
Vaikka siellä on ihania ihmisiä, joita ikävöin ihan mielettömästi (ja saa hymyillä ja nauraa niin helvetin paljon), se ei kuitenkaan ole enää koti. Koska sinne juurtuminen oli mahdotonta, sinne juurtuminen olisi tulevaisuudessakin mahdottomuus. Niinpä mieluummin tyydyn vierailuihin ja hymyihin ja keskityn uusien muistojen luomiseen.
Enkä tiedä mihin oikeasti haluan juurtua. Mutta Helsinki ei ole koskaan tuntunut näin oikealta.
lauantai 4. elokuuta 2012
Racing Like a Pro
Venäjällä punk-bändi joutuu oikeuteen, koska käyttivät sananvapauttaan ja ilmaisivat etteivät juuri pidä Putinista. Sitten yksi Venäjän rikkaimpiin kuulunut mies myöntyy Kremlin painostukseen ja lakkauttaa liiketoimintansa Venäjällä. Hän on ollut yksi tunnetuimpia Kremlin kritisoijia ja omistaa osan Novaja Gazettesta, jossa myös murhattu Anna Politkovskaja työskenteli.
Valko-Venäjällä presidentti erottaa virastaan ilmapuolustuksesta vastanneen päällikön sekä rajavartiolaitoksen johtajan, kun päästivät ilmatilaan kasoittain ruotsalaisen pr-toimiston nallekarhuja, jotka vaativat sananvapautta maahan. Myöhemmin Valko-Venäjän presidentti karkottaa maasta ruotsalaisen suurlähettilään, joka kannattaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa Valko-Venäjällä.
On jotenkin äärimmäisen naurettavaa huomata, ettei oikeasti jokaisella ole sananvapautta. Ja mukamas meidän hienossa sananvapaassa maailmassamme saa sanoa ihan mitä vain, mutta ei saa herjata ketään, pilkata Jumalaa, tuoda idioottimaisia mielipiteitään esille - parempi oikeastaan on vain olla hiljaa ja kuunnella mitä ylemmät ja korkeammat ihmiset sanovat.
Eikä sananvapauden laiminlyönti rajoitu vain itään, sitä tapahtuu myös muualla. Kuten Isossa-Britanniassa, jossa Olympialaisista ei saa muun muassa Twiitata. Eikä Kiinaa tai Pohjois-Koreaa tarvitse edes erikseen mainita.
Ja tuntuu kuin maailma ummistaa silmänsä tai haluaa uskoa vain omaan sananvapauteen. Sellaiseen, missä kristinuskon Jumalaa ei saa pilkata (sillä se loukkaa uskovaisia!), mutta siitä vaan, lähde pilkkaamaan muslimien Mohammedia. Ei se meitä loukkaa.
Mutta ehkä sananvapaus sitten on sellainen asia, kun kumartaa näyttää persettä aina jollekin. Ja kukapa nyt haluaisi persettä katsella. Lopulta vain yksi ihminen vaaditaan vallankumoukseen, parempi siis hiljentää ne kaikki.
Valko-Venäjällä presidentti erottaa virastaan ilmapuolustuksesta vastanneen päällikön sekä rajavartiolaitoksen johtajan, kun päästivät ilmatilaan kasoittain ruotsalaisen pr-toimiston nallekarhuja, jotka vaativat sananvapautta maahan. Myöhemmin Valko-Venäjän presidentti karkottaa maasta ruotsalaisen suurlähettilään, joka kannattaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa Valko-Venäjällä.
On jotenkin äärimmäisen naurettavaa huomata, ettei oikeasti jokaisella ole sananvapautta. Ja mukamas meidän hienossa sananvapaassa maailmassamme saa sanoa ihan mitä vain, mutta ei saa herjata ketään, pilkata Jumalaa, tuoda idioottimaisia mielipiteitään esille - parempi oikeastaan on vain olla hiljaa ja kuunnella mitä ylemmät ja korkeammat ihmiset sanovat.
Eikä sananvapauden laiminlyönti rajoitu vain itään, sitä tapahtuu myös muualla. Kuten Isossa-Britanniassa, jossa Olympialaisista ei saa muun muassa Twiitata. Eikä Kiinaa tai Pohjois-Koreaa tarvitse edes erikseen mainita.
Ja tuntuu kuin maailma ummistaa silmänsä tai haluaa uskoa vain omaan sananvapauteen. Sellaiseen, missä kristinuskon Jumalaa ei saa pilkata (sillä se loukkaa uskovaisia!), mutta siitä vaan, lähde pilkkaamaan muslimien Mohammedia. Ei se meitä loukkaa.
Mutta ehkä sananvapaus sitten on sellainen asia, kun kumartaa näyttää persettä aina jollekin. Ja kukapa nyt haluaisi persettä katsella. Lopulta vain yksi ihminen vaaditaan vallankumoukseen, parempi siis hiljentää ne kaikki.
perjantai 3. elokuuta 2012
Säteilyvaurioita
Kategorointi on typerää. Ei me olla mitään omenoita kaupan hyllyllä ja kanneta leimaa "Golden Delicious".
Vastustan kategorointia. Yksilö on paljon mukavampi olla.
Vastustan kategorointia. Yksilö on paljon mukavampi olla.
torstai 2. elokuuta 2012
Secret Meeting
Ja ehkä haaveilen nykyään liikaa syksystä, uusista tatuoinneista ja yllättävästä perinnöstä, joltain kaukaiselta sukulaiselta (tai jos voittaisi edes lotossa, ihan pari sataakin kelpaa).
Eikä The National ole kuulostanut koskaan näin hyvältä miltä tänään, siivouksen ja hölläämisen lomassa.
Eikä The National ole kuulostanut koskaan näin hyvältä miltä tänään, siivouksen ja hölläämisen lomassa.
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Miami
Toimi syksyllä, toimii edelleen. Samalla kaikki lattiat ovat samoja ja lohduttavia. Eikä siellä lattialla makaamista tarvitse tehdä vain syksyllä, kyllä se onnistuu näin kesälläkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)