Ehkä vielä jonain päivänä uskallan polkea muuallekin kuin lähikauppaani. Pitäisi luultavasti myös kuunnella Scandinavian music groupin kehoitusta ja nousta takaisin satulaan.
Mutta vitsi se on pelottavaa! Viime kesän pyöräilyonnettomuudessani pääsin melko vähällä, sillä lopulta pari tikkiä viikoksi leukaan, viiden päivän sairasloma ja puhelakko sekä kuukausien jomotus ja arkuus leuassa, olivat melko pientä siihen mitä olisi voinut käydä.
Olisin voinut saada aivotärähdyksen, murtaa luita lähes koko kehon alueelta, puhumattakaan päästä, jossa toim.huom. ei ollut kypärää!
Ehkä toisaalta on hyvä asia, että on katsonut niin paljon muumeja ja tullut katsottua kerran jos toisenkin Muumipeikko ja pyrstötähti, sillä lopulta jarrutin leuallani enkä päälläni. Ja no, kai sitä sitten pahemmilta shokeilta vältyttiin, kun ensimmäisenä olen vitsailemassa kysymyksen "Tuleeks multa jostain verta?" jälkeen: "En jarruttanu sitte nenällä niinku muumeissa, vaan leualla".
Lopulta kuitenkin ajatus nousta takaisin pyörän selkään ja polkea pitkiä matkoja on ihan saakelin pelottavaa. Ei siinä etten luottaisi itseeni liikenteessä (en todellakaan luota!), mutta en luota niihin muihin. Olen istunut liian monta kertaa HSL:n busseissa, jotta kykenisin pyöräilemään niiden rinnalla (vähiten siis luotan bussikuskeihin!)
Kuitenkaan en pelkää koiria, vaikka yksi ylähuuleni repikin auki, joten annan pyörillekin vielä mahdollisuuden. Ehkä niille muillekin hulluttelijoille siellä liikenteessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti