tiistai 27. tammikuuta 2015

Silent Song

Suru jota kannan, on tehnyt minut vahvemmaksi ihmiseksi. Kuvittelin vielä kymmenen vuotta sitten, että tunteet tekevät ihmisistä heikkoja, vaikka lopulta tunteet tekevät meistä juuri inhimillisä.

Ja se on silti raskasta. On todella raskasta kantaa jotain niin isoa mukanaan, ehkä juuri sen paino saa vahvemmaksi.

Mutta mikään ei tunnu ikinä raskaammalta kuin kulkea yksin. Onneksi rinnallani on ihminen, joka saa tehtyä kaiken vähemmän pelottavaksi.