Sleep the Clock Around

Hämeenlinna on ankea ja harmaa kaupunki, näin talven vedellessä viimeisiä. Kuitenkin kaikesta huolimatta, vaikka auto heitti legendaarisesti kuravedet jaloille, oli huojentavaa huomata opinnäytetyön etenevän hiljalleen.

Kauhu sai väistyä ja pieni onni siirtyi tilalle. Aihe on enemmän kuin mieleinen, täydellinen.

Manhattan

Elämäni uusin rakkaus on Cat Powerin Sun albumi. Ja on ihana kuunnella musiikkia, istua keittiönpöydän äärellä ja vaikka aurinko puuttuukin kuvioista, se ei haittaa millään.

On kuitenkin tämä hetki, musiikki, smoothie ja koko ajan lähenevä kevät. Varmasti haistan auringon, kyllä se sieltä jonain päivänä pilkistää.

 

3,6,9

Sen sijaan, että odottaisin elämältäni jotain suurta, tyydyn niihin kaikkiin pieniin iloihin.

Koska isot ilot ja onnenhetket ovat lopulta harvassa, on parempi rakastaa niitä pienempiä.

Niinpä totean taas musiikin olevan jotain aivan uskomatonta, tyydyn tanssimaan pienessä huoneessani ja olen onnellinen siitä, että elän juuri sellaista elämää kuin haluan.

Miksi on niin vaikea nauttia juuri niistä hetkistä, tässä ja nyt? Nyt teen sitä, nautin: tässä ja nyt. 

The Greatest

Rakastan niitä hetkiä, kun voi vain nauttia arjesta ja tulla pienistä asioista onnelliseksi.

Elämä on tehny pienistä, joten kuuntelen Radioheadia, juon tolkuttomasti teetä, nautin päivästä ja hymyilen, olen onnellinen, hengitän, nauran ja olen vieläkin onnellisempi.

Ikävöin nykyään vähemmän ikävällä tavalla ja tilalle on tullut se mukava ikävä, kun tietää ikävöivänsä niitä rakkaita ihmisiä, jotka saavat aina onnellisiksi. On ihana ikävöidä tavalla, jolloin tietää olevansa onnellinen siitä mielettömästä ikävästä huolimatta.

Lopulta se ikäväkin helpottaa, kun saa nauraa ystävien kanssa.  

He Tried to Escape

Turku oli ihana ja kaunis. Vaikkakin viikonloppu meni lähinnä periaatteella: tulin näin ja söin.

Oli ihana nauraa typerille jutuille, tehdä lettuja ja karamellisoituja päärynöitä, käydä syömässä Kirjakahvilan ihania vegaanisia herkkuja ja syödä itsensä kipeäksi brunssilla. Ja saihan sitä myös juoda överisti teetä ja naukkailla punaviiniä. Rakastua vanhoihin taloihin ja kulkea auringonpaisteesssa joenvartta ja valita itselleen koti niistä lukuisista vanhoista taloista.

Tällä hetkellä Turku on sydämessäni, siinä aivan Helsingin vieressä. Sillä lopulta, on Helsinkikin aivan älyttömän ihana.

Other Towns & Cities

Menenpäs sitten tsekkaamaan sen kaupungin, mihin minun on pitänyt muuttaa jo kahdesti, mutta aina joku muu kaupunki on vienyt pidemmän korren.

Helsinkiä en enää ehkä vaihda, mutta menen silti katsastamaan Turkua ja toteamaan onko se yhtä kaunis kuin aikoinaan pakomatkallani. 

Take Me as I Am

Olen hyvä tekemään lupauksia - itselleni ainakin - toisinaan...

Lupasin itselleni ja niille ihmisille, jotka marinaani joutuivat kuuntelemaan, etten leikkaa tukkaani ennen kuin se on kasvanut maagiset kuusi senttiä. Tämä tapahtui viime toukokuussa, kun luottokampaajani meni ja teki uransa kamalimman virheen eli leikkasi hiukseni aivan järkyttäviksi.

Ehkä entinen Tea olisi sanonut siihen "Life goes on, it's just hair!" mutta uusi Tea hymyili kampaajalle kauniisti ja sisäisesti itki verta! Malli oli niin kamala, että vannoin olla menemättä kampaajalle, kunnes hiukseni ovat kasvaneet tarpeeksi eli ne maagiset kuusi senttiä.

Myöhemmin vuoden aikana epäonnistuneet yritykset siirtyä eko-shampoisiin ja jatkuva hiusten värjääminen aina astetta tuhkanharmaammaksi, muuttivat hiuspohjani kutiavaksi verikentäksi ja hiukseni muuttuivat hampuksi ja tietenkin legendaarisesti, hampusta purkaksi. Elokuussa jouduin leikkaamaan hiuksiani, sen mitä eivät olleet vielä päästä tippuneet eli katkenneet (tai venyneet...)

Siinä vaiheessa itkin kaikille lyhyttä hamppu- slash purkkatukkaani ja elokuussa menin vannomaan "Minähän en värjää hiuksiani, ennen kuin hiuspohjani on normalisoitunut!"

Innostuin, se oli sanomattakin selvää. Juurikasvuun oli ensiksi vaikea tottua, elokuussa se näytti kamalalta ja syyskuussa vielä kamalammalta. Mutta parin viikon lupaus muuttui kuukaudeksi ja lopulta kuukauksiksi ja lopulta vuodeksi...

Kaikesta huolimatta olen päässyt pois värjäyskierteestä, olen hyväksynyt oman luonnollisen hiustenvärini (mikä sattumoisin sattuukin olemaan juuri sellainen tuhkanharmaa...) ja hiuksetkin ovat kasvaneet reippaasti yli sen maagiset kuusi senttiä, mutta kampaajan penkkiin en ole istumassa (sillä vielä, jos sittenkin kasvattaisi kahdeksan senttiä lisää).

Kaikkeen sitä tottuu ja elämä soljuu eteenpäin, jo ihan älyttömän tyylikkään juurikasvun kanssa.

Puoli vuotta takana ja vielä puoli vuotta edessä. Värjäämistä en aloita, mutta ehkä kampaajan penkkiin uskallan taas istua, katsotaan mitä ensi kesänä tapahtuu - mutta polkkaan en enää vaihda.

Clockworks of Tomorrow

Koska viime vuonna ei opiskelut maittaneet, syistä ja toisista (enemmän syistä), minun täytyi suorittaa kurssista, joka oli alkujaankin täynnä happoa, tentti uudestaan, jotta saisin kurssin suoritetuksi. En nähkääs päässyt siitä ensimmäisellä kerralla läpi. Koko kouluelämäni ensimmäinen hylsy!

Edelleenkin mielessä pyöri ajatus "Kävin vain yhdellä luennolla, sielläkin nukahdin" eikä se ehkä enteillyt kurssin suorittamisen kannalta kovin hyvää. Eikä varsinkaan siinä vaiheessa, kun tentti tuotiin eteeni ja kaikki tilastot ja kaaviot olivat täysin hepreaa ja suurimmaksi osaksi satuilin kirjoitin vastauksiksi jotain vieläkin käsittämätöntä.

Fiilikset tentin jälkeen olivat musertavat ja luulin saavani elämäni toisen hylsyn, elämäni vihatuimmasta kurssista (ehkä siinä sivussa taisin manata opettajan syvimpään helvettiin).

Eilen kuitenkin päässäni soi Hallelujah ja olin maailman valtias! Kurssi, joka oli piikki lihassani mind I say, hyväksyttiin ja jostain syystä sain arvosanaksi (en välitä, juuri ja juuri, ei sellaista ole!) kolmosen.

Kohta koulun suhteen mikään ei ole rästissä! Toivottavasti...

Why Won't They Talk to Me?

Perfektionisti tässä hei. Se ei riitä, että on kirjoittanut ja etsinyt aineistoa, käsitellyt ja pohtinut sitä sekä kiinnostunut ympäristöverotuksesta laittomankin paljon, pahimmillaan noin yhdeksän tunnin edestä, on silti pakko deletoida osa vanhasta tekstistä ja kirjoitettava se uudestaan.

Tulevan opinnäytetyön eteneminen ja kirjoittaminen alkaa hiukan pelottaa, sillä jos vanhaan tekstiin ei ole ikinä tyytyväinen, voi olettaa ettei työ tule ikinä valmistumaan.

Mutta kaikesta huolimatta, tämä essee on pian deletointia vaille valmis uudelleen hiottavaksi. Ehkä se myös tässä pian valmistuukin.

Saa nähdä, mutta ainakin aion taistella sen täydelliseksi.

Be My Baby

Pintandwefall julkaisi neljännen levynsä Be My Babyn.

Edelleen jotenkin lapsellista ja naiivia, mutta oikeastaan kai rakkaudesta laulaminen ei voi olla muutakaan.

Ja levy kolahtaa paremmin kuin yksikään Pintandwefallin aikaisempi levy, sillä vaikka aikaisemmilla levyillä on ollut aina muutamia täysin huippuja kappaleita, ei levyä ole jaksanut kuunnella kovinkaan montaa kertaa.

Mutta onneksi ihanassa Suen sivuilta voi levyä kuunnella, repeatilla, ja voi nauttia hitaista aamuista ja pitää tätä levyä vuoden parhaana (tähän mennessä ainakin).

Musiikki, mitäpä sitä elämältä muutakaan kaipaa.

White Shade

Aurinko, tuo epänormaali valoilmiö tähän aikaan vuodesta. Ja kaikki on niin kaunista ja kai se on ihan sallittua istua nojatuolissa ja katsella lumisia puita, jotka hohtavat auringossa.

Tee on aina loistava ystävä näinä hetkinä. Se saa aina vähän liian vähän rakkautta.

Sano

Matkatessani Helsingistä Forssaan, katsoin lumen peittämien puiden latvoja. Ne näyttivät kauniilta sinistä taivasta vasten.

Tein samaa aina kesäisin, kun matkasin Forssaan ja katsoin sinistä taivasta ja puiden latvoja. Tällä kertaa nostalgiasta vältyttiin, sillä en kaivannut kotiin.

Tiedän jo missä se on, ja se ei ole Forssassa. Nyt yksi sivu kääntyi elämässäni.

Cosmic Love

Matkatessani aamulla kohti Töölöä, tajusin kevään ihan pian tulevan. Sen kertovat jo linnut.

Pitkä hiljaiselo on loppunut, sillä aamulla bussia odotellessa voi kuulla lintujen laulavan. Sama laulu jatkuu päivän ollessa puolissa.

Oikeaa talvea (ja talvea, jota vielä oikeasti voi rakastaa) on jäljellä kuusi viikkoa. Maaliskuussa voi jo todeta kaikessa ihanuudessaan kevään odottamisen olevan jo ihan sallittua.

En aio vielä toivoa kevään olevan jo täällä, sillä päivät eivät ole happoa ja on toisinaan ihana herätä (viimeistään) pakkasten purressa poskista.

  

Stairway to Heaven

Kellon soidessa puoli seitsemän, torkutin liian kauan, kunnes tajusin etten millään jaksa mennä salille rehkimään, ja lopulta siirsin herätyksen myöhemmäksi.

Se on ehkä sanomattakin selvää, ettei aina jaksa herätä puoli seitsemän, varsinkaan silloin, jos on noussut edellisenä viikkona (jopa viikonloppuna) niin aikaisin.

Niinpä annoin itseni nukkua (morkkiksesta huolimatta) ja lupauduin olevani huomenna virkeä ja univelaton ja rehkiä kunnolla. Tänään sitten tehdään kaikkea kevyttä, mutta ei silti unohdeta liikkumista.

Toisinaan hitaat aamut ovat tärkeitä ja aion nauttia niistä tänään.

Recommendations

Pyörittelin silmiä naiselle, joka meikkasi kuntosalille mennessään. Ehkä se sitten olen vain minä, jonka sydän hakkaa kuin pienellä marsulla salilla rehkiessä ja vaikka en nyt hikoilekaan kuin pieni possu, hikoilen silti.

Sen sijaan, kun muut pyörittelivät silmiään bussipysäkillä, kun pieni lapsi pissasi housuihinsa, olin ymmärtäväinen. Mitä muutakaan pieni lapsi voi tehdä, jos on juuri opetettu pois vaipoista?

Ehkä ymmärrän paremmin pieniä lapsia ja heidän tarpeitaan kuin aikuisten naisten, jotka meikkaavat kuntosalia varten, sillä lopulta: Ketään ei kiinnosta kuinka mustat ripset omistat tai onko kasvot täydellisen virheettömät meikkivoiteen jälkeen. Hikoilet (tai no ainakin mielestäni pitäisi) ne kuitenkin pois ja ennemmin sinulle nauretaan sisäisesti. Missä oikeasti menee turhamaisuuden raja?

Kyllä aion tästäkin lähtien mennä salille meikittömänä, sillä on aivan turha meikata aamusta ennen hikisuoritusta.

Lucky Ones

En kaipaa mennyttä ja niitä ihmisiä enää läheskään niin paljon kuin ennen. Istun keittiönpöydän ääressä huomattavasti vähemmän kuin ennen enkä ole palannut lattiallekaan makaamaan koittaessani hengittää paremmin.

Ehkä se on sitten sitä normaalia kulkua, päästä eteenpäin ja hymyillä vieläkin entistä leveämpää, aitoa onnellista, hymyä. Se vino hymy on tuntunut kadonneen jonnekin jäätävyyksiin, ja koska lämpöä on enemmän ei se vinous palaa.

Olen vanhentunut vuosien 2011 ja 2012 välissä enemmän kuin halusinkaan. Mutta toisaalta olen mieluummin se koulittu ihminen kuin vajaa. Toisinaan tuntuu kuin olisin nukkunut pitkää unta, tajuamatta ajasta kuitenkaan mitään. Siitä raskaasta unesta huolimatta pystyi aina hengitämään (lopulta) helpommin.

Se onni silloin oli vain pieni pala onnea nyt. Koska ennen en ole tainnut oikeasti uskaltaa kurkottaa ja olla oikeasti onnellinen, on ihana (vihdoin) myöntää itselleen saavuttaneensa sen onnen ihan toisten ihmisten kanssa, kuin mitä ensiksi ajatteli.

Toisinaan irti laskeminen on maailman raskainta ja hankalinta, mutta se on tehtävä, jos haluaa itse jatkaa. Sen tajuaminen ja ymmärtäminen on lopulta raskaampaa kuin sen toteuttaminen.

Mutta olen onnellisempi kuin ikinä. En ole tainnut aikaisemmin tietää mitä onni oikeasti on.

The Future

Punajuuren vihaaja, osti säkillisen punajuuria ja teki punajuurilaatikkoa! Elämässäni punajuuri on ollut kaltoinkohdeltu ja väärinymmärretty. Lopulta punajuuri voi olla hyvää ja onkin, kunhan borssikeittoa ei tarvitse ylettömästi syödä.

Uunikasvikset punajuurella toimii täydellisesti ja olen ihmetellyt miksi olen niin kovin sanoin punajuurta haukkunut. Ehkä tämä on vain luonnollinen suunta. Eli siis punajuurilaatikkoa, nam.

Headlock

Kävin viikonloppuna Helsingissä Pikku Roobertinkadun Vegemestassa syömässä. En ollut aikaisemmin siellä käynyt ja halusin testata mistä kaikki puhuu, vaikka toisaalta joidenkin mielestä safka ei ole kovin hääppöistä.

No, ei se oikein ollutkaan. Bataattiranskalaiset oli todella hyviä ja niitä suosittelenkin kernaasti! Hampunsiemenhampurilainen oli muuten ihan hyvää, mutta se valkosipulin määrä! Ihan jumalattoman paljon.

Ja se valkosipulin maku ei lähtenyt suusta, vaikka söi pastilleja, pesi hampaat, käytti älyttömän vahvaa suuvettä. Persilja tuntui olevan sitten se viimeinen aines, jolla järkyttävät valkosipulit sai pois.

Muuten ruoka ei oikein ollut mitään Veganissimon tasoa, ei todellakaan. Paremmin (ja huomattavasti edullisemmin) voi kuluttaa rahansa Veganissimossa, joka täyttää siinä mielessä halvemmin kuin Vegemesta, koska Veganissimossa on buffet.

Mutta kukin tyylillään, ehkä taidan vain olla sellaisen vegaanisen peruskotiruuan ystävä, enkä niinkään rakastu hampurilaisiin.

Francis

Siinä missä eilinen salitreeni ja uinti lässähti kuin lehmän häntä lähes pyörtymisen takia (ja kahden tunnin tavoitteesta toteutin vain tunnin) niin tänään sitten meni paljon paremmin!

En edes tiennyt, että puolen vuoden kunnon liikkumisen jälkeen, ei saa liikaa rehkiä. Mutta lopulta, kun sai salilla tehdä kaikessa rauhassa (ennen senioreiden rynnäkköä) viisikymmentä minuuttia ja ylittää itsensä lopulta uimalla kilometrin, tulee lopulta fiilis, ettei se kunnon koheneminen olekaan ihan saavutettamattomissa.

On ehkä hiukan järkyttävää huomata, että tällainen liikunnanvihaaja oikeasti oppii rakastamaan sitä. Kipu lihaksissa on lopulta ystävä.

Ennen Kuin Kuolen

Miten niin pieni asia kuin uudet verhot, saa täysin uuden ilmeen aikaiseksi. Ja ihmisen niin onnelliseksi. Kiitos Uff ja tasarahapäivät, en enää ikinä kyseenalaista sinua.

Gasoline Girl

Tämä liikunnanvihaaja aloittaa huomisesta treenaamisen.

Helsinkiin muuttamisen jälkeen on tullut jätettyä liikunta vähemmälle (naurettavuuksiin, sitä ei ole ollut!) ja vaikka paino nyt ei ole noussut yhtään, olo on kuin löysällä salaatilla.

Vihani liikuntaa kohtaan syntyi jo ala-asteella, jolloin tyttöjen koululiikunnassa hauskuus unohdettiin ja kiinnitettiin huomio lähinnä suorituksiin ja voittoon. Ja voin sanoa, ettei minua kauheasti kiinnostanut saada koripallosta naamaan, koska vihaiset häviäjätytöt päättävät heitellä koripalloja joukkueensa tyttöjen naamoille.

Niinpä siitä sitten syntyi ajatus, ettei liikunta voi olla kivaa, koska koko ajan pitää varoa ja olla liian hyvä ja taipua sellaisiin sfääreihin, joihin en yksinkertaisesti pysty. Lopulta se meni sitten siihen, etten edes yrittänyt liikunnassa yhtikäs mitään. Olin juuri se rasittava pieni tyttö liikunnantunnilla, joka teki kaiken puoliteholla.

Hiljalleen liikunnasta on muuttunut sellainen ihan jees. Ei kovin kamalaa, mutta ei vielä mitään kovin ihanaakaan. Mutta lähinnä sen urheilun jälkeen tulee tosi hyvä olo! Rehkiminen ei ole ihanaa, mutta sen jälkeinen olotila on, joten sounds like a deal. Puhumattakaan terveydestä, ei sitä enää tästä nuorennuta ja hyvän kunnon kasvattaminen tulee vanhemmiten vaikeammaksi ja vaikeammaksi.

Suostun siis rehkimään salilla tunnin kolme kertaa viikossa (lisäksi uimaan salin päätteeksi, koska se on oikeasti liikuntaa, joka on kivaa) ja koska Malminkartanossa on järkyttävän korkea huippu (originellisti Malminkartanonhuippu), missä on helvetin paljon rappusia, en näe pahitteeksi toisinaan kävellä sinne (sieltä näkee myös Senaatintorin!).

Tiedä sitten miten tämä järkyttävä uho ja into katoaa ajan myötä, mutta tällä kertaa ihan oikeasti yritän! Aion saavuttaa tavoitteeni ja saada vyötäröstä pois kolme senttiä (tiedä sitten onko se oikeasti saavutettavissa vuodessa).

Ja ensimmäistä kertaa elämässä lähden laskemaan kaloreita...       

Muerte Midi

Jos olen ennen luullut suomalaisten juovan paljon ja tykkäävän bilettää, olin täysin väärässä. Venäläinen tyttö kertoi tarinoita villistä pohjolasta (enemmänkin siis Moskovasta) ja kuuntelin tarinoita epäuskoisena.

Me suomalaiset olemme venäläisiin verrattuna täysin raittiita, emmekä koskaan kajoa pulloon. Plus käytämme baarissa viisi kertaa vähemmän rahaa kuin itänaapurit (jos se edes osuu lähemmäs, itse käytän ehkä vain kymmenesosan!)

Silti oli ihana kävellä pyryttävässä Helsingissä, käydä syömässä parhaassa vegeraflassa (oi Veganissimo, mitä teinkään ennen sinua?) ja tutustuttaa Kallion ilot itänaapurillemme.

Ehkä en sittenkään ole aivan valmis muuttamaan Helsingistä pois, en jaksa odottaa kesää!

Wild Thing

Pakkasten käännyttyä plussalle ja vettä tihkuttaen non-stop, Helsingistä on muuttunut pelkkä kuolemankenttä.

Kuolemankentästä huolimatta, kävelin Töölössä vuoden vaihtuessa ja katselin rakettien sinkoutuvan taivaalle, kun muutamat (aika monta oikeastaan) humaltuneet ihmiset liukastelivat edelläni.

Vuosi vaihtui ja univelat siirtyivät vielä tällekin vuodelle, mutta kahviin en koske.