En tiedä, mutta vika taitaa olla minussa. Joka kerta, kun täytyy kertoa jotain itsestään (Couch surfing, InterPals, koulun tutustumisleikit ja ruotsin "kerro jotain itsestäsi" essee) tuntuu kuin tekisin itsestäni deitti-ilmoitusta.
Epäilen kuitenkin, että kukaan uskaltaisi tulla majoittumaan ihmisen luokse, jonka kuvailussa lukee "Helvetti soikoon, olen ihminen! Omistan kaksi silmää, nenän ja suun. Ja viime kerralla kun tarkistin, molemmat jalat toimivat vallan mainiosti."
Niinpä kerron sitten niitä samoja latteuksia, jotka pursuavat varmasti Suomi24 deitti sivustoilla, mutta pidän huolen ilmoittaakseni ettei kyseessä ole deitti-ilmoitus.
Ehkä taidan vain olla sosiaalisesti kömpelö.
torstai 28. helmikuuta 2013
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
Black Lemonade
Kaivoin aurinkolasit piilostaan ja kävelin hymyillen pitkin kyliä. Eihän tuota säätä voi olla rakastamatta! Kevät tulee ja aurinko paistaa, ihan kohta on jo maaliskuu!
Nyt on ihan luvallista odottaa kevättä.
Nyt on ihan luvallista odottaa kevättä.
tiistai 26. helmikuuta 2013
My Girls
Kevät on aina kiireistä aikaa. Helpon syksyn jälkeen, on melkein kauhistuttavaa huomata, että opintopisteitä pitäisi suorittaa neljän kuukauden aikana kolmekymmentäyksi (kun syksyllä opintopisteitä piti suorittaa säälittävät viisitoista).
Samalla kaikki muukin kasaantuu niskaan, esseitä tuntuu olevan enemmän kuin ikinä, joiden kaikkien palautuspäivä tuntuu kiemurtelevan tenttien päälle. Kaiken päälle iskee tietenkin kauhea ikävä kaikkia ihmisiä, jotka eivät asu (valitettavasti) naapurissa ja kaikkien esseiden, opinnäytetyön ja tenttien lomaan, pitäisi sumplia matkustelut toisille paikkakunnille.
Mutta aion taltuttaa stressin, sillä lopulta olen vihdoin saanut nukutuksi. Aion seuraavina parina kuukautena nähdä niitä ihmisiä, joiden näkeminen on jäänyt vähälle. Ystävät ovat kuitenkin kaikkein tärkeimpiä kaikista, sillä he jäävät kun muut lähtevät.
Samalla kaikki muukin kasaantuu niskaan, esseitä tuntuu olevan enemmän kuin ikinä, joiden kaikkien palautuspäivä tuntuu kiemurtelevan tenttien päälle. Kaiken päälle iskee tietenkin kauhea ikävä kaikkia ihmisiä, jotka eivät asu (valitettavasti) naapurissa ja kaikkien esseiden, opinnäytetyön ja tenttien lomaan, pitäisi sumplia matkustelut toisille paikkakunnille.
Mutta aion taltuttaa stressin, sillä lopulta olen vihdoin saanut nukutuksi. Aion seuraavina parina kuukautena nähdä niitä ihmisiä, joiden näkeminen on jäänyt vähälle. Ystävät ovat kuitenkin kaikkein tärkeimpiä kaikista, sillä he jäävät kun muut lähtevät.
I Guess I'll Take Care
Löysin kätköistäni pienen sepustuksen kesän reilaus slash roadtripistä. No tässä tulee tämäkin, viisi kuukautta kirjoittamisen jälkeen.
Kesän reilaus siis päättyi Tsekkien puolelle ja sitten alkoi huima roadtrippimme. Itävallasta, Saksan ja Tanskan läpi Ruotsiin ja lautalla lopulta kylmään ja melko ankeaan Suomeen.
Itävalta ja Wels oli äärettömän kaunis. Unescon perintökohde Hallstat oli niin kaunis, että suunnittelin muuttavani sinne jokaiseen taloon. Jos joku tuntee sieltä vapaan miehen, joka on emäntää vailla, saa ihan oikeasti vihjaista!
Welsissä yövyimme hiukan laittomasti opiskelija-asuntolassa. Jaoin kahdeksankymmentä senttisen sängyn ystäväni kanssa ja neljä yötä todisti, että sellaisen naurettavan kapean sängyn jakaminen on aivan mahdollista. Mitä nyt jalkani päätyivät joinakin yönä halattaviksi. Kun lopulta jäimme kiinni tästä laittomuudesta, pakenimme seuraavana aamuna varhain kohti Berliiniä, räkäisesti nauraen, nuokkuen ja nälkäisenä (ainakin minä). Koko matkan Welsistä Berliiniin nukuin auton takapenkillä ja heräsin vain syömään.Tai ilmoittamaan, etten ollut kuollut. Mutta sen voin sanoa, että Saksan moottoriteillä saa ajaa pirun kovaa ja sen tien varsilla on paljon tuuli- sekä aurinkovoimaloita.
Samalla parhaimmat vitsit syntyivät siitä, että nukuin koko ajan. Tai kuinka surkeasti autopelimme päättyi.
Berliini on karu ja kaunis samaan aikaan. Ja telttailupaikkoja on aivan helvetin vaikea löytää! Jotenkin kuskimme löysi bed and breakfastin jostain kyläpahasesta nimeltä Hetzsprung. Koska olin jälleen nuokkumassa takapenkillä, heräsin siihen, kun matkaseuralaiseni meni kysymään paljon maksaa majapaikka. Vielä siinä vaiheessa luulin tosissani nukkuvani teltassa jossain pellon laidalla, mutta saimmekin aivan mielettömän viihtyisän kodin. Ja koira (joka nimettiin Rötsiksi) oli liian intopinkeä, joka tuskin ymmärsi sanaakaan mitä sille puhuin.
Tässä vaiheessa reissua totesin, ettei tällä porukalla (johon oli liittynyt ystäväni veli) ole mitenkään järkevää lähteä suunnittelemaan yhtään mitään. Eikä mikään reissun käänne enää yllättänyt, nauratti vain lähinnä.
Kun olimme yöpyneet ensimmäisen telttayömme saksalaisessa telttamajoituksessa, luulin kuolevani. Yö oli saatanallisen kylmä. Ja vaikka kuinka vihaan toiseen painautumista, käytin röyhkeästi hyväkseni toisten ruumiinlämpöä (mutta onneksi niin teki vierustoverikin). Telttailu oli muutenkin melko mielenkiintoista, sillä telttailumajoituksen isäntä oli ympäripäissään, naurettavan dramaattinen, eikä lopulta edes muistanut veloittaa meitä pyykkikoneen käytöstä. Hups! Opiskelijan on mentävä sieltä missä aita on matalin! Raha ei puussa kasva ja en tunne minkäänlaista huonoa omaatuntoa tästä.
Sieltä sitten autoilimme Kieliin, tuohon rumien korttien kaupunkiin.
Kesän reilaus siis päättyi Tsekkien puolelle ja sitten alkoi huima roadtrippimme. Itävallasta, Saksan ja Tanskan läpi Ruotsiin ja lautalla lopulta kylmään ja melko ankeaan Suomeen.
Itävalta ja Wels oli äärettömän kaunis. Unescon perintökohde Hallstat oli niin kaunis, että suunnittelin muuttavani sinne jokaiseen taloon. Jos joku tuntee sieltä vapaan miehen, joka on emäntää vailla, saa ihan oikeasti vihjaista!
Welsissä yövyimme hiukan laittomasti opiskelija-asuntolassa. Jaoin kahdeksankymmentä senttisen sängyn ystäväni kanssa ja neljä yötä todisti, että sellaisen naurettavan kapean sängyn jakaminen on aivan mahdollista. Mitä nyt jalkani päätyivät joinakin yönä halattaviksi. Kun lopulta jäimme kiinni tästä laittomuudesta, pakenimme seuraavana aamuna varhain kohti Berliiniä, räkäisesti nauraen, nuokkuen ja nälkäisenä (ainakin minä). Koko matkan Welsistä Berliiniin nukuin auton takapenkillä ja heräsin vain syömään.Tai ilmoittamaan, etten ollut kuollut. Mutta sen voin sanoa, että Saksan moottoriteillä saa ajaa pirun kovaa ja sen tien varsilla on paljon tuuli- sekä aurinkovoimaloita.
Samalla parhaimmat vitsit syntyivät siitä, että nukuin koko ajan. Tai kuinka surkeasti autopelimme päättyi.
Berliini on karu ja kaunis samaan aikaan. Ja telttailupaikkoja on aivan helvetin vaikea löytää! Jotenkin kuskimme löysi bed and breakfastin jostain kyläpahasesta nimeltä Hetzsprung. Koska olin jälleen nuokkumassa takapenkillä, heräsin siihen, kun matkaseuralaiseni meni kysymään paljon maksaa majapaikka. Vielä siinä vaiheessa luulin tosissani nukkuvani teltassa jossain pellon laidalla, mutta saimmekin aivan mielettömän viihtyisän kodin. Ja koira (joka nimettiin Rötsiksi) oli liian intopinkeä, joka tuskin ymmärsi sanaakaan mitä sille puhuin.
Tässä vaiheessa reissua totesin, ettei tällä porukalla (johon oli liittynyt ystäväni veli) ole mitenkään järkevää lähteä suunnittelemaan yhtään mitään. Eikä mikään reissun käänne enää yllättänyt, nauratti vain lähinnä.
Kun olimme yöpyneet ensimmäisen telttayömme saksalaisessa telttamajoituksessa, luulin kuolevani. Yö oli saatanallisen kylmä. Ja vaikka kuinka vihaan toiseen painautumista, käytin röyhkeästi hyväkseni toisten ruumiinlämpöä (mutta onneksi niin teki vierustoverikin). Telttailu oli muutenkin melko mielenkiintoista, sillä telttailumajoituksen isäntä oli ympäripäissään, naurettavan dramaattinen, eikä lopulta edes muistanut veloittaa meitä pyykkikoneen käytöstä. Hups! Opiskelijan on mentävä sieltä missä aita on matalin! Raha ei puussa kasva ja en tunne minkäänlaista huonoa omaatuntoa tästä.
Sieltä sitten autoilimme Kieliin, tuohon rumien korttien kaupunkiin.
maanantai 25. helmikuuta 2013
The Time of Times
Olen niitä ihmisiä, jotka eivät mielellään halua lokeroida itseään juuri mihinkään lokeroon, sillä lopulta en itse mahdu niihin. Typerintä tässä elämässä on lokeroiduttaa itsensä väkipakolla, vaikka huomaisikin ettei oikeasti edes kanna niitä periaatteita tai pahinta kaikesta, haluaisi lokeroiduttaa itsensä ympäristön pakon edessä.
Olen mielelläni lokeroinut itseni kuitenkin kasvissyöjäksi ja nyt vihdoin uskaltauduin lokeroida itseni vegaaniksi, sillä lopulta ruokavalion ollessa kyseessä, on melkein pakko lokeroiduttaa itsensä, jotta saisi sitä ruokaa, mitä pystyy syömään.
En enää pelkää sitä "hankala vieras" -mainetta, sillä lopulta tajusin olleeni se jo monta vuotta. Nyt vain listaani tuli muutama aines lisää, joita en syö. Eikä se ole yhtään sen hankalampaa kuin olla laktovegertaristi tai lakto-ovo. Netti on pullollaan aloitteleville vegaaneille tarkoitettuja sivustoja, joissa on vegaanisia reseptejä ja tuotteita. Jokainen osaa lukea, joten tuskin siitä mitään ongelmaa tulee.
Reseptien ohjeitakin on äärimmäisen helppo seurata, sillä kaikki tuskin taitavat sitä taitoa, ettei ruokaa tehdessä tai leipoessa tarvitsisi ohjetta. Joten en ihan niele perusteluja, että vegaaniset respetit olisivat vaikeampia kuin eläinperäiset (ei ne ole, kaikkeen eläinperäiseen löytyy korvaaja ja tavalliset kaupat pursuavat niistä). Ihan yhtä vaikeaa on tehdä kananmunista leivosta kuin jättää se pois (vaikka kananmunista oli paljon vaivanloisempaa loihtia yhtikäs mitään kuin jättää se pois), joten tasoissa ollaan.
Enkä koe menettäväni elämässäni mitään. Kaupat ovat pullollaan kasvijuomia, kermoja, juustoja, vegaanisia suklaita ja karkkeja. Ainoastaan valmisruuat ovat yleensä aika kiven takana, mutta niin oli silloinkin kun itse jätin vuonna 2006 pois lihan, joten niitä en edes ole jäänyt kaipaamaan. Mutta, vegaanin elämä ei ole niinkään hankalaa, muut vain tuntuvat tekevän siitä hankalaa. Elämä on tehty valinnoista ja joidenkin valinnat tuntuvat suuremmilta kuin toisten, vaikka lopulta suuruuskin on lähinnä ihmisestä kiinni.
Nautin ruuanlaitosta paljon enemmän nykyään kuin ennen, koska olen enemmän alkanut seuraamaan reseptejä ja olen jopa uskaltanut lähteä säveltämäänkin. Ruoka on paljon maukkaampaa, enkä todellakaan tiedä johtuuko se siitä, ettei ruuassa ole mitään omantunnon horjuttajia vai olenko vain vihdoin tullut paremmaksi kokiksi.
Mutta tämä päätös on elämäni paras.
Olen mielelläni lokeroinut itseni kuitenkin kasvissyöjäksi ja nyt vihdoin uskaltauduin lokeroida itseni vegaaniksi, sillä lopulta ruokavalion ollessa kyseessä, on melkein pakko lokeroiduttaa itsensä, jotta saisi sitä ruokaa, mitä pystyy syömään.
En enää pelkää sitä "hankala vieras" -mainetta, sillä lopulta tajusin olleeni se jo monta vuotta. Nyt vain listaani tuli muutama aines lisää, joita en syö. Eikä se ole yhtään sen hankalampaa kuin olla laktovegertaristi tai lakto-ovo. Netti on pullollaan aloitteleville vegaaneille tarkoitettuja sivustoja, joissa on vegaanisia reseptejä ja tuotteita. Jokainen osaa lukea, joten tuskin siitä mitään ongelmaa tulee.
Reseptien ohjeitakin on äärimmäisen helppo seurata, sillä kaikki tuskin taitavat sitä taitoa, ettei ruokaa tehdessä tai leipoessa tarvitsisi ohjetta. Joten en ihan niele perusteluja, että vegaaniset respetit olisivat vaikeampia kuin eläinperäiset (ei ne ole, kaikkeen eläinperäiseen löytyy korvaaja ja tavalliset kaupat pursuavat niistä). Ihan yhtä vaikeaa on tehdä kananmunista leivosta kuin jättää se pois (vaikka kananmunista oli paljon vaivanloisempaa loihtia yhtikäs mitään kuin jättää se pois), joten tasoissa ollaan.
Enkä koe menettäväni elämässäni mitään. Kaupat ovat pullollaan kasvijuomia, kermoja, juustoja, vegaanisia suklaita ja karkkeja. Ainoastaan valmisruuat ovat yleensä aika kiven takana, mutta niin oli silloinkin kun itse jätin vuonna 2006 pois lihan, joten niitä en edes ole jäänyt kaipaamaan. Mutta, vegaanin elämä ei ole niinkään hankalaa, muut vain tuntuvat tekevän siitä hankalaa. Elämä on tehty valinnoista ja joidenkin valinnat tuntuvat suuremmilta kuin toisten, vaikka lopulta suuruuskin on lähinnä ihmisestä kiinni.
Nautin ruuanlaitosta paljon enemmän nykyään kuin ennen, koska olen enemmän alkanut seuraamaan reseptejä ja olen jopa uskaltanut lähteä säveltämäänkin. Ruoka on paljon maukkaampaa, enkä todellakaan tiedä johtuuko se siitä, ettei ruuassa ole mitään omantunnon horjuttajia vai olenko vain vihdoin tullut paremmaksi kokiksi.
Mutta tämä päätös on elämäni paras.
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Breath Underwater
Kun ei ole nukkunut lähemmäs kolmeen viikkoon kunnolla, alkaa se hiljalleen viedä voimia. Siihen päälle vielä stressi koulusta ja oman elämän tasapainottelu, niin voi todeta kaikkien partikkelien olevan kohdallaan.
Enemmän kuin mitään olisin valmis ottamaan pienen hengähdystauon tästä kaikesta ja matkata jonnekin kauas tuntemattomaan, enkä kertoisi siitä kenellekään.
Kun olisin saanut nukkua tarpeeksi auringon alla, voisin palata.
Enemmän kuin mitään olisin valmis ottamaan pienen hengähdystauon tästä kaikesta ja matkata jonnekin kauas tuntemattomaan, enkä kertoisi siitä kenellekään.
Kun olisin saanut nukkua tarpeeksi auringon alla, voisin palata.
maanantai 18. helmikuuta 2013
Don't Waste Time Doing Things You Hate
Kun on kirjoittanut koko päivän koulun esseitä ja saanut palautettua kaikki kolme (3), on jotenkin äärettömän hienoa tuntea itsensä niin tuotteliaaksi. Lopulta noin kymmenen sivun kokonaismäärä yhdelle päivälle on saavutus!
Olkoonkin yhden esseen olevan syntisen paljon myöhässä, tuntuu äärettömän ihanalta se tunne, kun tietää ettei yksikään kurssi ole enää rästissä.
Olkoonkin yhden esseen olevan syntisen paljon myöhässä, tuntuu äärettömän ihanalta se tunne, kun tietää ettei yksikään kurssi ole enää rästissä.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
I Just Don't Know What to Do with Myself
Unelmoin kuumasta auringosta ja vapaudesta reissata ympäri eksoottisia maita.
Vaikka Helsinki tuntuu päivä päivältä enemmän kodilta, on jotenkin järjetöntä toisinaan huomata ihan oikeasti asuvansa täällä ja nauttivan tästä kaikesta. En kuitenkaan koe itseäni helsinkiläiseksi, sitä en tule olemaan koskaan.
En kuitenkaan osaa kuvitella asuvani missään muualla. Silti haluaisin kokea toisenlaisen vapauden, sen jännityksen, kun tutustuu uuteen kulttuuriin.
Niinpä niinä hiljaisina toimettomina hetkinä unelmoin kesästä ja auringosta ja toisesta maailmasta. Toisesta elämästä keskellä viidakkoa.
Vaikka Helsinki tuntuu päivä päivältä enemmän kodilta, on jotenkin järjetöntä toisinaan huomata ihan oikeasti asuvansa täällä ja nauttivan tästä kaikesta. En kuitenkaan koe itseäni helsinkiläiseksi, sitä en tule olemaan koskaan.
En kuitenkaan osaa kuvitella asuvani missään muualla. Silti haluaisin kokea toisenlaisen vapauden, sen jännityksen, kun tutustuu uuteen kulttuuriin.
Niinpä niinä hiljaisina toimettomina hetkinä unelmoin kesästä ja auringosta ja toisesta maailmasta. Toisesta elämästä keskellä viidakkoa.
tiistai 12. helmikuuta 2013
Everything is Embarassing
Sen sijaan, että olisin ollut tänään tuottelias, olen potenut suurta väsymystä, ollut toisaalta innoissani reissusta entiseen kotikaupunkiini ja samaan aikaan olen ollut kovin vastahakoinen. Mutta lopulta on ihana nähdä jälleen niitä ihania ja tärkeitä ihmisiä.
Sydämeni on nykyään paljon lämpimämpi, voisin toisinaan hiukan käyttäytyä sen mukaisesti. Niinpä väsymyksestä ja stressistä huolimatta yritän hymyillä leveämmin, sillä negaaja_girl88 on vähän tympeä olla.
Niinpä, murehdin harjoittelusta, kesätöistä, opparista ja koko saamarin koulusta vähemmän. Sen sijaan keskityn luukuttamaan Sky Ferreiran Lost in my Bedroom -kappaletta ja tyydyn tanssimaan pitkin makuuhuonetta. On ihan sallittua toisinaan eksyä omaan makuuhuoneeseen ja olla ajasta tietämätön.
Sydämeni on nykyään paljon lämpimämpi, voisin toisinaan hiukan käyttäytyä sen mukaisesti. Niinpä väsymyksestä ja stressistä huolimatta yritän hymyillä leveämmin, sillä negaaja_girl88 on vähän tympeä olla.
Niinpä, murehdin harjoittelusta, kesätöistä, opparista ja koko saamarin koulusta vähemmän. Sen sijaan keskityn luukuttamaan Sky Ferreiran Lost in my Bedroom -kappaletta ja tyydyn tanssimaan pitkin makuuhuonetta. On ihan sallittua toisinaan eksyä omaan makuuhuoneeseen ja olla ajasta tietämätön.
Brainstorm
Näin yöllä levottomia unia, joissa matkustin pitkin Thaimaata ja Laosia, nukuin viidakossa, olin liian lyhyt saadakseni junan ovea auki ja mietin onnellisena uuden tatuointini aihetta.
Lopulta herätys oli hiukan liian rikkihappoista, sillä lopulta olen täällä eikä uudesta tatuoinnista ole tietoakaan. Lisäksi kävelin jälleen unissani ja yritin penkoa lääkelaatikostani unilääkkeitä, joita en tiettävästi edes omista.
Mutta kevät lähestyy päivä päivältä. En minä sitä edes niin paljon kaipaa, kaipaan vain jännitystä.
Lopulta herätys oli hiukan liian rikkihappoista, sillä lopulta olen täällä eikä uudesta tatuoinnista ole tietoakaan. Lisäksi kävelin jälleen unissani ja yritin penkoa lääkelaatikostani unilääkkeitä, joita en tiettävästi edes omista.
Mutta kevät lähestyy päivä päivältä. En minä sitä edes niin paljon kaipaa, kaipaan vain jännitystä.
perjantai 8. helmikuuta 2013
Olet Puolisoni Nyt
Hyvät ihmiset kokevat hyviä asioita, vaikka tie niiden luo on rosoinen. Olen vakaasti sitä mieltä, että ihanat ihmiset ansaitsevat ja saavat lopulta vain hyvää ja löytävät onnen.
Uskon myös siihen, että jos elämässä haluaa oikein paljon jotain, sen saa. Niinpä, vaikka olen melko rahaton opiskelija, uskon vakaasti pääseväni vielä reissailemaan Aasiaan, sillä haaveilen liikaa kuumasta auringosta iholla.
Uskon saavani hymyillä auringon alla, tuntea sen elämänrytmin siellä. Tuntea maan jalkojen alla ja haistella erilisia tuoksuja. Tiedän myös saavuttavani sen, jossain vaiheessa.
Uskon myös siihen, että jos elämässä haluaa oikein paljon jotain, sen saa. Niinpä, vaikka olen melko rahaton opiskelija, uskon vakaasti pääseväni vielä reissailemaan Aasiaan, sillä haaveilen liikaa kuumasta auringosta iholla.
Uskon saavani hymyillä auringon alla, tuntea sen elämänrytmin siellä. Tuntea maan jalkojen alla ja haistella erilisia tuoksuja. Tiedän myös saavuttavani sen, jossain vaiheessa.
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
The Simple Pleasures
Tein eilen ystäväni kanssa ruokaa, sillä kulinaristina ruoka on elämäni prioriteetti, tietenkin heti rakkauden jälkeen.
Koko viikonlopun minun teki mieli intialaista ruokaa ja siltikin sain vain vegaanista pitsaa suur-Kalliosta. Epätoivoisesti ja kiireisesti siis tsekkailin eilen keittokirjaani ja ihmettelin mitä sitä söisi, sitten eteeni osui soijakorma. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä (tai lukemalla, what you prefer).
Mikään hyvä valokuvaaja en ole ja kamerakin alkaa luultavimmin vedellä pian viimeisiä, mutta halusin ikuistaa ehkä maailman parhaimmaksi tituleeraamani ruoan. Ja jos nyt en mikään valokuvaaja ole niin en myöskään mikään esteetikko, sillä ruoka läväytettiin nälkäisenä lautaselle (ehkä kuva kertoo tässä tapauksessa enemmän kuin tuhat sanaa).
Ohjeen löysin siis hehkuttamastani Vegaanin uusi keittokirjasta. Vaikka nyt en reseptejä yleensä jakele, niin nyt on pakko. Ehdottomasti kannattaa myös hankkia kyseinen kirja, sillä se sisältää aivan uskomattoman hyviä reseptejä!
Soijakorma (neljälle henkilölle, joiden joukossa ei ole ikisyöppöä Teaa)
150g soijapaloja
1 rkl öljyä
1 sipuli pilkottuna
3 ½ dl maustamatonta soijajogurttia
2 dl kasvikermaa (soija- tai kaurakermaa)
25 g vegaanista margariinia (tummansininen Keiju)
½ tl suolaa
1 tl kurkumaa
2 tl chilijauhetta
1 rkl sokeria
1 tl raastettua inkivääriä
1 rkl intialaista currytahnaa
2 rkl tomaattipyreetä
3 valkosipulin kynttä
3 rkl mantelirouhetta
tarjoiluun tuoretta korianteria
Keitä soijapaloja kasvisliemessä pussin ohjeen mukaan (yleensä siis noin kymmenisen minuuttia). Kaada vesi pois ja puristele soijapaloista ylimääräinen keitinvesi.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Paista sillä välin sipulit pannulla öljyssä, kunnes sipulit ovat kypsiä ja pehmeitä (käytimme kattilaa, viisaampi soseuttamisen kannlta niin pinnoitukset pannusta eivät mene).
Laita soijapalat uunivuokaan. Sekoita loput ainekset sipulien joukkoon sauvasekoittimella tasaiseksi ja kaada seos soijapalojen päälle.
Paista uunissa puolisen tuntia ja tarjoile riisin kera (käytimme riisi-ohraa toimii hyvin!)
Koko viikonlopun minun teki mieli intialaista ruokaa ja siltikin sain vain vegaanista pitsaa suur-Kalliosta. Epätoivoisesti ja kiireisesti siis tsekkailin eilen keittokirjaani ja ihmettelin mitä sitä söisi, sitten eteeni osui soijakorma. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä (tai lukemalla, what you prefer).
Mikään hyvä valokuvaaja en ole ja kamerakin alkaa luultavimmin vedellä pian viimeisiä, mutta halusin ikuistaa ehkä maailman parhaimmaksi tituleeraamani ruoan. Ja jos nyt en mikään valokuvaaja ole niin en myöskään mikään esteetikko, sillä ruoka läväytettiin nälkäisenä lautaselle (ehkä kuva kertoo tässä tapauksessa enemmän kuin tuhat sanaa).
Ohjeen löysin siis hehkuttamastani Vegaanin uusi keittokirjasta. Vaikka nyt en reseptejä yleensä jakele, niin nyt on pakko. Ehdottomasti kannattaa myös hankkia kyseinen kirja, sillä se sisältää aivan uskomattoman hyviä reseptejä!
Soijakorma (neljälle henkilölle, joiden joukossa ei ole ikisyöppöä Teaa)
150g soijapaloja
1 rkl öljyä
1 sipuli pilkottuna
3 ½ dl maustamatonta soijajogurttia
2 dl kasvikermaa (soija- tai kaurakermaa)
25 g vegaanista margariinia (tummansininen Keiju)
½ tl suolaa
1 tl kurkumaa
2 tl chilijauhetta
1 rkl sokeria
1 tl raastettua inkivääriä
1 rkl intialaista currytahnaa
2 rkl tomaattipyreetä
3 valkosipulin kynttä
3 rkl mantelirouhetta
tarjoiluun tuoretta korianteria
Keitä soijapaloja kasvisliemessä pussin ohjeen mukaan (yleensä siis noin kymmenisen minuuttia). Kaada vesi pois ja puristele soijapaloista ylimääräinen keitinvesi.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Paista sillä välin sipulit pannulla öljyssä, kunnes sipulit ovat kypsiä ja pehmeitä (käytimme kattilaa, viisaampi soseuttamisen kannlta niin pinnoitukset pannusta eivät mene).
Laita soijapalat uunivuokaan. Sekoita loput ainekset sipulien joukkoon sauvasekoittimella tasaiseksi ja kaada seos soijapalojen päälle.
Paista uunissa puolisen tuntia ja tarjoile riisin kera (käytimme riisi-ohraa toimii hyvin!)
tiistai 5. helmikuuta 2013
The Old World
Hankin viime kuussa itselleni kaksi keittokirjaa. Periaatteessa ne olivat itselleni ns. turhia ostoksia, sillä kaikki muu, paitsi ruoka, ovat tässä opiskelijaelämässäni turhia ostoksia.
Mutta ajattelin vihdoinkin hemmotella itseäni, sillä lopulta netissä uusien ruokareseptien etsiminen on pitkästyttävää enkä aina jaksa nähdä sitä vaivaa, että etsisin jotain järisyttävän uutta. Lähtökohtaisesti etsin netistä aina jotain tiettyä, kun keittokirjaa selaillessa voi törmätä ideoihin, jotka eivät ikimaailmassa olisi juolahtaneet mieleeni.
Rakastuin. Eläinoikeusyhdistys Fauna ry:n toimittama Vegaanin uusi keittokirja on huippu, kaikessa yksinkertaisuudessaan. On ihana tutkia ja lukea reseptejä ja huomata omistavansa tarvittavat raaka-aineet tai ettei reseptiin tarvita mitään kovin kummoisia raaka-aineita.
Onhan se muutenkin erittäin kätevää omistaa hyvä keittokirja, sillä tällainen kulinaristi tarvitsee hyviä makukokemuksia myös kotona. Ja no, se nyt on sanomattakin selvää ettei sellaista ole viime vuosina minun keittiössäni koettu.
Kun vaihdoin ruokavalioni täysin vegaaniseksi (myös kotini ulkopuolelle), olen nähnyt ruuan muunakin kuin pakollisena pahana. Tämä muutos voi myös johtua siitä, että vuosia riivannut EDNOS on väistynyt elämästäni ja suhtaudun ruokaan (ensimmäistä kertaa moniin vuosiin) normaalisti ja nautin syömisestä. Myös ennen podettu ruokamorkkis (käytetyistä raaka-aineista ja ylipäätään ruoasta) on kadonnut ja jäljelle on vain jäänyt rauha.
Ja ruoanvalmistaminen on ihanaa, leipominen on ihanaa. Tietenkin myös asenteet ruoanvalmistamisesta ovat muuttuneet. Siinä missä ennen vihasin ruoanvalmistamista, rakastan sitä nykyään. On ihana syödä oikeasti herkullista ruokaa ja nähdä sen eteen vaivaa ja aikaa, kuin tehdä jotain epämääräisen näköistä mautonta ruokaa vartissa.
Ehkä sitten olen siirtynyt hitaaseen ruoanvalmistamiseen, mutta se on kulinaristisessa elämässäni ehkä paras ratkaisu ikinä.
Mutta ajattelin vihdoinkin hemmotella itseäni, sillä lopulta netissä uusien ruokareseptien etsiminen on pitkästyttävää enkä aina jaksa nähdä sitä vaivaa, että etsisin jotain järisyttävän uutta. Lähtökohtaisesti etsin netistä aina jotain tiettyä, kun keittokirjaa selaillessa voi törmätä ideoihin, jotka eivät ikimaailmassa olisi juolahtaneet mieleeni.
Rakastuin. Eläinoikeusyhdistys Fauna ry:n toimittama Vegaanin uusi keittokirja on huippu, kaikessa yksinkertaisuudessaan. On ihana tutkia ja lukea reseptejä ja huomata omistavansa tarvittavat raaka-aineet tai ettei reseptiin tarvita mitään kovin kummoisia raaka-aineita.
Onhan se muutenkin erittäin kätevää omistaa hyvä keittokirja, sillä tällainen kulinaristi tarvitsee hyviä makukokemuksia myös kotona. Ja no, se nyt on sanomattakin selvää ettei sellaista ole viime vuosina minun keittiössäni koettu.
Kun vaihdoin ruokavalioni täysin vegaaniseksi (myös kotini ulkopuolelle), olen nähnyt ruuan muunakin kuin pakollisena pahana. Tämä muutos voi myös johtua siitä, että vuosia riivannut EDNOS on väistynyt elämästäni ja suhtaudun ruokaan (ensimmäistä kertaa moniin vuosiin) normaalisti ja nautin syömisestä. Myös ennen podettu ruokamorkkis (käytetyistä raaka-aineista ja ylipäätään ruoasta) on kadonnut ja jäljelle on vain jäänyt rauha.
Ja ruoanvalmistaminen on ihanaa, leipominen on ihanaa. Tietenkin myös asenteet ruoanvalmistamisesta ovat muuttuneet. Siinä missä ennen vihasin ruoanvalmistamista, rakastan sitä nykyään. On ihana syödä oikeasti herkullista ruokaa ja nähdä sen eteen vaivaa ja aikaa, kuin tehdä jotain epämääräisen näköistä mautonta ruokaa vartissa.
Ehkä sitten olen siirtynyt hitaaseen ruoanvalmistamiseen, mutta se on kulinaristisessa elämässäni ehkä paras ratkaisu ikinä.
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Cherokee
Vietin äärettömän ihanan ja mahtavan viikonlopun. Toisinaan on äärettömän ihanaa viettää iltaa ystävien kanssa ja huomata kuinka onnellinen nykyisyydessä onkaan.
Joku voi pitää päätöstäni muuttaa Helsinkiin järjettömänä, ja toisaalta se sitä onkin. Opiskelut vaikeutuvat, kouluni on toisella paikkakunnalla ja puhumattakaan suurimmasta osasta ystäviäni, jotka asuvat toisaalla.
Olen kuitenkin oppinut elämästä äärettömän paljon, tullut täällä äärettömän onnelliseksi ja rakastunut.
Toiveet valmistua tästä koulusta aikaisemmin, näyttävät hyvinkin käyvän toteen. En oikeasti voi toivoa muuta.
Joku voi pitää päätöstäni muuttaa Helsinkiin järjettömänä, ja toisaalta se sitä onkin. Opiskelut vaikeutuvat, kouluni on toisella paikkakunnalla ja puhumattakaan suurimmasta osasta ystäviäni, jotka asuvat toisaalla.
Olen kuitenkin oppinut elämästä äärettömän paljon, tullut täällä äärettömän onnelliseksi ja rakastunut.
Toiveet valmistua tästä koulusta aikaisemmin, näyttävät hyvinkin käyvän toteen. En oikeasti voi toivoa muuta.
lauantai 2. helmikuuta 2013
Me in You
Olen sinut menneisyyteni kanssa. Olen vihdoin hyväksynyt kaikki ne ihanat asiat, huonot asiat ja kaikki kamaluudet. Mustat ajatukset, valkoisen onnen.
Ja ennen ehkä olisin kaivannut ja ikävöinyt menneisyyttä, toivonut pystyväni muuttamaan sitä, katkeroitunut, pelännyt tulevani unohdetuksi, elänyt liikaa menetetyssä onnessa, mutta nyt kaikki on paljon helpompaa.
Nykyisyydessä eläminen on paljon helpompaa kuin menneisyydessä. Enkä lopulta ole unohtanut niitä ihania hetkiä kaukaisuudesta, vaikka en niitä usein mietikään.
Olen ehkä sitten löytänyt rauhan.
Ja ennen ehkä olisin kaivannut ja ikävöinyt menneisyyttä, toivonut pystyväni muuttamaan sitä, katkeroitunut, pelännyt tulevani unohdetuksi, elänyt liikaa menetetyssä onnessa, mutta nyt kaikki on paljon helpompaa.
Nykyisyydessä eläminen on paljon helpompaa kuin menneisyydessä. Enkä lopulta ole unohtanut niitä ihania hetkiä kaukaisuudesta, vaikka en niitä usein mietikään.
Olen ehkä sitten löytänyt rauhan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)