Vuosi opintoja takana. Kolmas asunto tässä kaupungissa (alle vuodessa) ja ehkä se on vain myönnettävä, että kolmas kerta toden sanoo. Vähän niin kuin monessa muussakin asiassa.
Barcelona ei helpottanut matkakuumetta (vaan pahensi sitä entisestään). Ja haluaisin vain matkustaa maailman ääriin ja takaisin.
Tämä kaupunki alkaa vihdoin muistuttaa kotikaupunkia.
On käsittämätöntä miten aika vierii. Voi sanoa, että täällä on jo kevät. Hiljalleen täytyy miettiä gradun aihetta.
On ihana huomata, ettei oikeasti tarvitse tietää vielä mistään mitään (muusta kuin siitä gradusta), sillä vielä on vuosi aikaa miettiä, mihin tuulet puhaltavat.
Usko itseensä on kova. Kyllä minusta tulee vielä jotain. Aion tehdä elämässäni suuria asioita.
Viimeinen vuosi on ollut yksi onnellisimmistani. Se on ollut niitä vuosia, johon on mahtunut niin epävarmuutta, kyyneliä ja surua, kuin äärimmäistä rakkautta, onnea, hymyjä ja naurua. Eikä mikään alamäki saa pyyhittyä niitä tosiasioita pois, että olen ollut viimeisen kuluneen vuoden äärimmäisen onnellinen.
Ja tätä onnea kukaan ei voi anastaa.
Se on ehkä ihanin hetki, kun huomaa ansainneensa juuri sen, mitä kaikkien vaikeiden vuosien jälkeen pitäisi jokaisen ansaita. Enkä voi ajatella muuta kuin, että olen onnekas (kaikki eivät ole niin onnekkaita). Minulla ei ole enää painolastia kannettavani.