Demons

On jotenkin hassua, että Forssa tuntuu edelleen niin kotoisalta, vaikka lopulta en enää ikinä voisi asua siellä.

Oli mukavaa nauraa typerille jutuille ja katsoa vanhoja 30-luvun kauhuelokuvia ja nauraa kuollakseen kaikelle.

Ja oli tarjolla myös äärettömän ihanaa mutakakkua. Sitä haluan!

My Door is Always Open

Nukun nykyään erittäin kehnosti. Eikä se oikeastaan haittaisi niin paljon, jos en sattuisi heräilemään mitä kummallisempina kellonaikoina.

Joten kun heräsin tänä aamuna kellon näyttäessä noin puolta viittä, ja vielä varttia vaille kuusi olin hereillä, ei ollut juuri mitään järkeä edes yrittää saada jälleen unen päästä kiinni. Joten oli parempi nousta ylös, syödä säälittävä aamupala ja keittää pannukahvia.

Ehkä tänään voisin juoda useamman kupin kahvia ja ottaa päiväunet bussissa jo kymmenen aikoihin.

Paradise Blues

Nyt on koti jälleen aivan ihana, sillä kaikki tavarat on saatu paikoilleen ja muutin samalla hiukan isompaan huoneeseen.

Ilman stressiä ei tästäkään selviydytty, mutta minkäs sille mahtaa, jos sattuu olemaan naurettava esteetikko ja kaiken täytyy olla kaunista. Ei niinkään väliä sillä käytännöllisyydellä, mutta jos se kulkee siinä samalla niin aina plussaa.

On hyvä mennä aikaisin nukkumaan, sillä eiliset etikkaiset viinit, ei ehkä olleetkaan unen kannalta se parhain ratkaisu.

Mutta tänne voisin jäädä, jos vuokraisäntä olisi mukavampi, paikka lähempänä keskustaa eikä kylpyhuoneen katossa olisi kamalaa vesivahinkoa. Ehkä kuitenkin kestän asua täällä seuraavat pari kuukautta.

Clash City Rockers

Olen aloittanut jälleen kahvin juomisen, ainakin silloin tällöin, koska kahvi vaniljasoijamaidolla on yksinkertaisesti sellaista ylellisyyttä ja parhautta, ettei kahvia voi olla juomatta (vaikka sitä ei tarvitsisikaan). Kahvi on edelleen syntinen keksintö, mutta niin kauan, kun pääsen siitä eroon sormia naksauttamalla, voin ehkä sallia tämän yhden aamuja piristävän asian elämääni.

 Voin luultavasti antaa tänään anteeksi syksylle, sillä lopulta se on vain harmiton vuodenaika, joka vain sattumoisin vaikuttaa moneen ihmiseen hiukan melankolisesti. Mutta niin monesta hetkestä on selviydytty ja hymyilty kaiken jälkeen entistä leveämmin, etten yksinkertaisesti voi vain luovuttaa.

Tänään tuntuu siltä, kuin rakastaisin kaikkia ja kaikkea. Eikä siihen edes tarvittu auringonpaistetta, sillä ulkona on ehkä harmaampaa kuin pitkään aikaan.

Mutta tänään on muuttopäivä ja ehkä voisin vihdoin tehdä sen asian eteen jotain, että tänne asuntoon on tulossa (noin yhdeksän tunnin kuluttua) kolmannen henkilön tavarat. 

 

The Canals of Our City

Hiukan alle kuukausi siihen, että näen uuden tatuointini. Kaksi ja puoli kuukautta siihen, että se hakataan ihooni.

Nyt kun ihana syksy on loppunut ja tilalle on tullut märkä, harmaa ja kylmä syksy, odotan lunta ja kynttilöitä ja monia hetkiä, kun voi kääriytyä villapaitaan.

Koska elämä tapahtui, en tule valmistumaan joulukuuhun mennessä. Toivo kuitenkin on mukana, että valmistuisin kuitenkin tämän kouluvuoden aikana.

Mutta kai se vaan kuuluu elämään, että on niitä ihania hetkiä ja sitten niitä ikäviä asioita, joita kai voi kutsua alamäeksi.

Hard Enough

Nyt kun saan tähän asuntoon toisen kämppiksen (jonka nyt Kela näkee avopuolisoksi), päätin tyhjentää kaappeja (ties kuinka monetta kertaa).

Jos saisin toteuttaa periaatetta nyt-saan-ostaa-niin-monta-uutta-vaatetta-kun-niitä-otan-pois, saisin ostaa itselleni kolme neljä isoa säkillistä.

Saa nähdä, kun täältä muutetaan pois, kuinka monen vaatteen noista huolin enää takaisin. Miten oikeasti voi olla noin paljon vaatetta ja vieläpä sellaista, joita ei ole käyttänyt vuoteen tai pariin.

Jos vielä jaksaisi kengät käydä läpi. Tiedän, että hamstraan ihan turhaan kengiä ja vaatteita kaapissani, vaikka tiedän etten tule niitä käyttämään. Kuka hemmetti keksi sanat mutta-tää-on-kuitenkin-niin-kiva!

Saa tulla katsomaan vaatteita! Paljon kokoa xs.

Afterlife

Joskus mietin, että missä vaiheessa minusta tuli niin naurettava itkupilli hermoheikko.

Mutta itselleen on vain osattava antaa anteeksi. Yritän sitä kovasti.

Ainakin kissa on tuonut onnea. Ja tekee onnelliseksi. Vaikka välillä itkettääkin.

Stopp

Yritän ajatella positiivisesti, sillä tänään ei paljoa ole hymyilyttänyt. Mutta olen kuitenkin onnellinen juuri adoptoidusta kuurosta kissasta, vaikka se yöllä haluaakin nukkua turhan lähellä.

Tällä tavoin yrittää kadottaa sen kamalan kivun, joka tällä hetkellä on muuttanut suuhuni, sillä ilmeisesti viisaudenhampaan poiston jälkeen suositeltu Corsodyl suuvesi on polttanut kieleni ja muuttanut alahuuleni veriseksi.

En oikeasti haluaisikaan syödä, vaikka en siihen kykenekään (saati juodakaan mitään) ja tämä oksettava olotilakin taitaa olla vain pelkkää placeboa.

Sanon vain: Ihmiset! Pysykää erossa tuosta kaameasta saatanan keksimästä aineesta, ellette halua menettää makuaistianne, saada suunne kipeäksi ettei voi syödä ja jos vain olette jostain syystä todella masokistisia.

What We Had

Adoptoin rescuekissan ja hyvällä tuurilla kissa pääsee kotiin jo huomenna. Huoli on ollut hankkeessa mukana, sillä ensiksi kissalla todettiin mahdollinen sydänvika. Lopulta huoli oli onneksi aiheeton.

Tiedän kissan olevan tähän elämäntilanteeseeni enemmän kuin toivottu ja en oikein enää jaksa odottaa sitä hetkeä, kun kissa on oikeasti täällä.

Onneksi tätä intoa vähän lepyttää tänään poistettu viisaudenhammas. Särkylääkkeitä ja jäätelöä tänään luvassa. Ja kuolausta, ikinä ei kannata unohtaa veristä kuolausta. Nam.

Low Light Buddy of Mine

Yleensä en halua tuoda liiaksi omia ongelmiani esille, sillä jotenkin minulla on niitä aivan älyttömän paljon. Eikä todellakaan puhuta mistään sellaisista, että mitä puen aamulla päälle (vaikka toki joskus sellaisiakin ongelmia on), vaan oikeasti sellaisia ongelmia, joista iloisesti haluaisi jo laskea irti.

Kaksitoista vuotta olen kärsinyt jonkinlaisesta syömishäiriöstä, joka on joskus enemmän ja joskus vähemmän hallitsevassa osassa elämää. Ja tämän myötä minusta on myös tullut tunnesyöppö, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että kun ei ole kivaa en syö juuri mitään. Ja jos olen yksin voin olla syömättä päiviä, mutta seurassa on aina älyttömän ihana syödä.

Pääsääntöisesti olen aika selvillä vesillä, mutta lopulta olen tullut siihen tulokseen, että syömishäiriö on mukana koko elämän ajan, kun siihen kerran on sairastanut. Voi olla jaksoja, jolloin oikeasti ruoka on hyvä ja ystävä, mutta sitten tulee aina välillä niitä jaksoja, kun kuvittelee olevansa kamalan iso ja painavansa liikaa ja voi herra jumala syönyt liikaa herkkuja.

En sano, ettenkö olisi ollut äärettömän huolissani, kun huomasin painavani enää 43 kiloa, mutta jossain syvällä tunsin myös jonkinlaista iloa. Ja jokainen ylimääräinen kilo on aina jotain aivan ristiriitaista, joko ihana asia tai järkyttävintä ikinä, toisinaan vielä nämä molemmat tunteet hyppivät päällä samanaikaisesti eikä oikein ikinä voi olla varma, mitä sitä oikeasti tunteekaan.

Enkä oikeastaan ole anorektikko, bulimikko tai sairasta ortoreksiaa. Painoni ja kokoni vain on ollut minulle pakkomielle. Syömisestä on tullut sairas ystävä ja paastoamisesta vieläkin sairaampi.

Mutta olen vihdoin oppinut lukemaan ja tuntemaan itseäni. Tiedän, että minun on pakko syödä, sillä kukaan ei jaksa ilman ruokaa. Painoa ei yksinkertaisesti saa antaa laskea, sillä aina on vaara päätyä oravanpyörään. Yritän syödä mahdollisimman paljon seurassa, sillä syömisestä tulee täten aina mukava tapahtuma. Samalla yritän nostaa lihasmassaani, sillä lopulta liikunta on aina hyväksi ja lisää ruokahalua (ja voi estää osteoporoosia). Ja oikeasti yritän painaa enemmän kuin 43 kiloa ja olen onnistunutkin saamaan melkein kaksi kiloa lisää!

Tiedän kyllä myös sen, että joudun ehkä vielä monia vuosia kamppailemaan siitä, miltä oikeasti näytän. Mutta syömishäiriöt eivät todellakaan ole mitään, millä halutaan saada huomio itseensä. Eikä syömishäiriöstä voi helpolla edes päästä irti, vaikka haluaisi miten parantua. 

Täten oikeasti kehoitan tukemaan sellaisia ihmisiä, joilla on vaikeuksia syömisen kanssa. Tuki on aina tärkeää. 

Every Weekday

Yritän elää tässä hetkessä.

Tällä hetkellä on hyvä asua Helsingissä ja Hesperian puisto oli niin kaunis kaikkine puista tippuneine keltaisine lehtineen. Eikä Töölön rantakaan olisi voinut kauniimmalta näyttää.

Enkä oikein osaisi kuvitella asuvani missään muualla, sillä mihinkään muuhun kaupunkiin en ole näin nopeasti tottunut. Olen asunut täällä nyt kuusitoista kuukautta. Se on vuosi ja neljä kuukautta.

Ja rakastan näitä kaikkia mahdollisuuksia, vaikka en niihin kaikkiin mahdollisuuksiin tartukaan. Mutta on hyvä tietää, että edessä on muutakin kuin tylsä ja harmaa kaupunki.

En kuitenkaan unohda sitä, että tulen maalta. Maallakin on mukavaa, mutta taidan kuitenkin olla enemmän se kaupungissa viihtyvä maalainen.

Laura

Viikonloppuna lenkkeilin koiran kanssa ja onnistuin kaikkien vuosien jälkeen paikantamaan Otavan tähtitaivaalta.

Vaikka kaikki tuntuu täällä muuttuneen, on taivas edelleen samanlainen. Tuuli myös. Ja puut.

Valosaaste ei ole vielä yltänyt kahdeksankymmenen kilometrin päähän Helsingistä. Ehkä tämä on se paikka, joka pysyy kaikessa muutoksessaan muuttumattomana.

Niin kauan, kun pystyn löytämään Otavan nopeasti vanhasta kotipihastani, kaikki säilyy tässä maailmassa ennallaan.

Pink Rabbits

Aamulla pellot olivat aamukasteesta aivan märät ja aurinko sai ne kimmeltämään.

Enkä oikein siinä vaiheessa osannut tulkita olinko surullinen vai vain nostalgiaa täynnä.

Syksy tekee niin useasti surulliseksi.

Mutta aina voi juoda teetä, kuunnella musiikkia ja kääriytyä viltin alle lukemaan hyvää kirjaa.

Ehkä joskus syksy ei teekään surulliseksi.

Humiliation

Kullankeltaiset puut näyttivät niin kauniilta sinistä taivasta vasten, kun auringonvalo osui niihin.

Ja muistin miksi pidänkään syksystä, juuri tästä syksystä, kun puut eivät ole vielä paljaita eikä aurinko ole paennut mihinkään etelään.

Enkä välitä siitä, että täytin pian melkein kuukausi sitten kaksviis, haluan silti hyppiä lehtikasoissa ja hymyillä ja rakastaa syksyä ja elämää.

Aika on kulunut hujauksessa. En edes tiedä missä vaiheessa kesä muuttui syksyksi.

All That We Had Is Lost

Välillä on ihana kuunnella musiikkia, minkä avulla pääsee lentoon.

Ja silloin on helppo huomata nauttivansa elämästä, rakastavansa sitä ja tällaisina hetkinä on ihana juoda teetä.

Syksyssä ihaninta on just tää, kun vaan saa juoda teetä, kuunnella ihaninta musiikkia ja polttaa kynttilöitä.

 

Lost In the Supermarket

Viikko Roomassa oli ihana. Syksy on tullut viikon aikana hujauksessa ja nyt pitäisi kai viimein etsiä joululahjoja ja ehkä viimein saisin postitettua sen viime joulun joululahjan, joka on iloisesti istunut vaatekomerossani.

Jotenkin osaan arvostaa tätä kaunista väriloistoa nyt, kun on ollut hetken poissa lämpimässä. Ja vaikka kuinka olisin halunnut jäädä matkoilleni, on osittain erittäin ihanaa olla taas kotona.

Ehkä elämä hiljalleen alkaa painua takaisin raiteilleen. On kuitenkin ihana pukeutua villapaitaan.