Vihaan sentimentaalisuutta ja sitä, kuinka ikävöin vanhojen kaatuneiden ystävien perään. Ikävöin silti niitä hymyjä ja sitä onnea silloin.
Eikä luopuminen ole koskaan ollut helppoa, mutta luopuminen jostain todella tärkeästä ja rakkaasta on ehkä kaikkein pahinta.
Mutta toisinaan on osattava laskea irti. Ja ehkä sitten opettelen, sillä lopulta juuri se voi olla tie onneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti