Aina syksyn tullen on pakko aloittaa neulominen. Pimenevät illat, enteilyt lumesta, saatanallinen kylmyys ja kasautuvat koulutehtävät lähes pakottavat tarttumaan puikkoihin ja ostamaan itsensä vararikkoon kaikilla ihanilla langoilla.
Kuten viimekin syksynä, tein sen siis tänäkin syksynä. Viime syksy oli lähinnä neulomisen palauttamista mieleen, sillä sillon viime neulomisen välissä taisi olla ruhtinaalliset kuusi vuotta. Tänä vuonna neulominen on edennyt hiukan hard coremmaksi ja opettelin neulomaan palmikoita (and mind I say, niistä tuli niin kauniita!).
Syy pitkään neulomattomuuteeni taisi olla se kamala vaaleansininen villapaita, josta tuli aivan hirveä. Jostain syystä, Tea kuustoistavee, oli sitä mieltä, että vaaleansinisen villapaidan neuloo hetkessä ja siitä tulee niin kaunis. Siitä tuli niin iso, venynyt ja helvetin ruma, etten enää kehdannut koskea puikkoihin, saati oikeasti käyttää sitä rumilusta. Traumat olivat valmiit ja vannoin etten enää ikinä koske puikkoihin saati neulo mitään vaaleansinistä. No se vaaleansininen osuus on kyllä pitänyt, vielä tähän mennessä, hyvin kutinsa, mutta neulomisen sitten kuitenkin uskaltauduin aloittaa.
Ainakin näistä, monen vuoden tauon jälkeen, neuletöistä tuli melko kauniita. Varsinkin, kun oikeasti uskaltautuu kokeilemaan vähän vaativampaa neulosta. Käspaikka voi olla myös tämän ihmeen takana, sillä vasurina käsityötunneilla neulominen oli suoraan sanottuna niin perseestä, kun vain voi olla. Milloin piti kuikuilla opettajan selän takaa miten neulotaan, sillä hän ei osannut opettaa vasureita, tai odottaa tuskallisen kauan sitä, kun opettaja (joka nyt ihan vähän osaa neuloa vasureittain) miettii miten keksii nurjan silmukan neulonnan.
Nyt kun, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, opin oikeaoppisesti neulomaan nurjaa oli kaikki muu sitten lastenleikkiä. Ja oma hard core kausi jatkuu ja palautan mieleeni miten virkataan.
Jos neulomisesta oli jäänyt koulusta traumat, niin virkkauksesta sitäkin suuremmat. Ehkä en vieläkään ole päässyt yli siitä, kun jouduin istumaan opettajani sylissä koko luokan katsellessa, kun hän päätti opettaa miten lapsi opetetaan virkkaamaan. Voin kyllä sanoa, että virkkausta en oppinut (silloin) ja Tea seitsemänvee päätti vihata kyseistä opettajaa, kunnes osasi antaa anteeksi sitten yläasteelle mentäessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti