Tämä muutto kyllästyttää jo nyt ja huomenna on virallinen muuttopäivä. Olen valmis heittämään mäkeen kaiken, koska miten tätä helvetin tavaraa on voinut kerääntyä näin paljon?
En varmasti enää tee mitään tämän eteen. Pakkailua ja purkamista on tullut jo ihan tarpeeksi riittämiin.
perjantai 30. toukokuuta 2014
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Please Mr. Postman
Pienen romahduksen, epätoivon ja lukuisten "Mitä mä nyt teen elämälläni" -jälkeen, olen jälleen pelissä mukana.
Eipä siinä kauaa nokka tuhissut, kun sain selville etten olekaan sillä kesäkurssilla minne olin ilmoittautunut. Tosiaan epätoivon ja varman vakuuttelun jälkeen, etten ikinä valmistu, löysin kesäyliopistosta Visuaalisen viestinnän kesäkurssin. Ja nyt tämän koulun sekaannusten jälkeen, voin hyvällä tuurilla valmistua aikaisemmin mitä uskoinkaan. Kiitos tämän intensiivikurssin.
Ja olen hiukan epäuskoinen. Ihan vähän vain.
Stressi on suurta ja tuntuu, ettei pysty pysähtymään. Aivan kuin kaikki menisi kamalan nopeasti ja pitäisi singahdella sinne tänne. Tuntuu, että koko ajan vain tapahtuu ja pitää tehdä kaikkea ja olla kaikkialla.
Mutta uskon itseeni, ainakin yritän. Tätä singahtelua kestää vain nyt tämän toukokuu lopun (ja ehkä vielä kesäkuussakin). Yritin jäsennellä kaikki mitä pitää tehdä ja milloin aikatauluttamalla päiväni (eikä se kyllä helpottanut singahteluani), ehkä se tästä vielä rauhoittuu. Ainakin tämän päivän osalta olen ihan aikataulussa, vaikka en noussutkaan sängystä aikatauluun kirjoitetun kuusi viisitoista aikoihin.
Kaikki näyttää suhteellisen hyvältä. Ainakin tähän mennessä ja toivon, että aika ihan pikkaisen hidastuisi, ihan vähäsen vain.
Eipä siinä kauaa nokka tuhissut, kun sain selville etten olekaan sillä kesäkurssilla minne olin ilmoittautunut. Tosiaan epätoivon ja varman vakuuttelun jälkeen, etten ikinä valmistu, löysin kesäyliopistosta Visuaalisen viestinnän kesäkurssin. Ja nyt tämän koulun sekaannusten jälkeen, voin hyvällä tuurilla valmistua aikaisemmin mitä uskoinkaan. Kiitos tämän intensiivikurssin.
Ja olen hiukan epäuskoinen. Ihan vähän vain.
Stressi on suurta ja tuntuu, ettei pysty pysähtymään. Aivan kuin kaikki menisi kamalan nopeasti ja pitäisi singahdella sinne tänne. Tuntuu, että koko ajan vain tapahtuu ja pitää tehdä kaikkea ja olla kaikkialla.
Mutta uskon itseeni, ainakin yritän. Tätä singahtelua kestää vain nyt tämän toukokuu lopun (ja ehkä vielä kesäkuussakin). Yritin jäsennellä kaikki mitä pitää tehdä ja milloin aikatauluttamalla päiväni (eikä se kyllä helpottanut singahteluani), ehkä se tästä vielä rauhoittuu. Ainakin tämän päivän osalta olen ihan aikataulussa, vaikka en noussutkaan sängystä aikatauluun kirjoitetun kuusi viisitoista aikoihin.
Kaikki näyttää suhteellisen hyvältä. Ainakin tähän mennessä ja toivon, että aika ihan pikkaisen hidastuisi, ihan vähäsen vain.
maanantai 19. toukokuuta 2014
Toukokuu on mennyt kamalan nopeasti ja aivan kamalan hitaasti yhtäaikaa. Enää pari neljä viikkoa harjoittelua jäljellä, joista ensi viikko on kokonaan vapaa. Eli periaatteessa vain kolme viikkoa harjoittelua jäljellä ja sitten voin rauhassa keskittyä kesäopintoihini.
Tosin stressipäänsärky tässä alkoi, kun yhden kesäkurssin ilmoittatumisen kanssa näyttää olevan jotain ongelmia. Just great, jos se ämmä ei suostu ottamaan minua mukaan kesäkurssille, kummittelen hänelle aina, koska hän on nyt valmistumiseni välissä.
Vittu perkele saatana.
Tosin stressipäänsärky tässä alkoi, kun yhden kesäkurssin ilmoittatumisen kanssa näyttää olevan jotain ongelmia. Just great, jos se ämmä ei suostu ottamaan minua mukaan kesäkurssille, kummittelen hänelle aina, koska hän on nyt valmistumiseni välissä.
Vittu perkele saatana.
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Asleep
Se joka sanoo, että makeaa tekee mieli vain sen lyhyen hetken, valehtelee. Tässä nyt eilisestä asti irtokarkkeja haaveilleena, on kai pian pakko jaksaa nousta kunnolla ylös ja herätä, että saisi niitä saamarin irtokarkkeja.
En ymmärrä mistä tätä univelkaa on kerääntynyt, mutta nukuin viime yönä yli kaksitoistatuntia ja silti tuntuu, ettei nyt jaksa tehdä muuta kuin syödä irtokarkkeja ja katsoa televisiota. Tai maata nurmikollaauringossa varjossa.
Onnistuin polttamaan eilen kasvoni vain toispuoleisesti poskesta ja ohimosta plus nenänpään. En edes oikeasti tiedä miten tuo on mahdollista.
Tänään toivoisin, että teleportit olisivat olemassa.
En ymmärrä mistä tätä univelkaa on kerääntynyt, mutta nukuin viime yönä yli kaksitoistatuntia ja silti tuntuu, ettei nyt jaksa tehdä muuta kuin syödä irtokarkkeja ja katsoa televisiota. Tai maata nurmikolla
Onnistuin polttamaan eilen kasvoni vain toispuoleisesti poskesta ja ohimosta plus nenänpään. En edes oikeasti tiedä miten tuo on mahdollista.
Tänään toivoisin, että teleportit olisivat olemassa.
lauantai 17. toukokuuta 2014
This Boy Can't
Vihdoinkin tuntuu siltä, että olisi saanut levättyä kunnolla (vaikka kello soikin kuusi viisitoista). Unilääkkeet ovat jännä juttu.
Ei yhtäkään levotonta unta, ei heräämistä siihen kun viereen kömmitään nukkumaan.
Taidan niin kauan turvautua unilääkkeisiin, kun stressi on näin suurta.
Ei yhtäkään levotonta unta, ei heräämistä siihen kun viereen kömmitään nukkumaan.
Taidan niin kauan turvautua unilääkkeisiin, kun stressi on näin suurta.
perjantai 16. toukokuuta 2014
Dream World
Muuta en tällä hetkellä kaipaa kuin unta ja lepoa. Stressin takia unenlaatu on hiukan heikentynyt, jonka tähden toisena asiana kaipaan tämän stressin aiheuttajan katoamista (joka tunnetaan myös asiana oppari).
Mutta kyllä se tästä hiljalleen alkaa valmistua. Ja ehkä myös levottomat unet katoaisivat siinä samalla. On todella turhauttavaa nähdä unia, koska niinä öinä en koskaan tunne itseäni levänneeksi. Ja tiedän jokaisen näkevän unia, niitä ei vain aina muista. Tällä viikolla vain olen muistanut niistä jokaisen ja en silloin vain jostain syystä saa levätyksi.
Eikä se todellakaan johdu siitä, että uneni olisivat jotenkin väkivaltaisia (sitä ne kyllä useimmiten ovat). Viime yönä vain tiskasin ja pompin kirahvipomppulinnassa, joten ei väsymystä voi väkivaltaisista unista syyttää.
Jos joisi enemmän kahvia. Samalla toivon, että tämä aamulla out of nowhere syntynyt oppariflow kestäisi koko päivän.
Mutta kyllä se tästä hiljalleen alkaa valmistua. Ja ehkä myös levottomat unet katoaisivat siinä samalla. On todella turhauttavaa nähdä unia, koska niinä öinä en koskaan tunne itseäni levänneeksi. Ja tiedän jokaisen näkevän unia, niitä ei vain aina muista. Tällä viikolla vain olen muistanut niistä jokaisen ja en silloin vain jostain syystä saa levätyksi.
Eikä se todellakaan johdu siitä, että uneni olisivat jotenkin väkivaltaisia (sitä ne kyllä useimmiten ovat). Viime yönä vain tiskasin ja pompin kirahvipomppulinnassa, joten ei väsymystä voi väkivaltaisista unista syyttää.
Jos joisi enemmän kahvia. Samalla toivon, että tämä aamulla out of nowhere syntynyt oppariflow kestäisi koko päivän.
maanantai 12. toukokuuta 2014
Summertime sadness
Kahedeksas viikko harjoittelussa lähti käyntiin nyt. Kaksi viikkoa, niin saan pidettyä viikon lomaa tai vapaata tai mitä lie se onkaan (koska harjoittelu jatkuu kyllä vielä kesäkuuhun). Kaksi viikkoa ja muutto alkaa.
Ja ehkä tästä vielä kesä alkaa, puutkin viheriöivät jo. Aurinkokin on pilkistänyt toisinaan jostain pilven raosta.
Enkä muuta toivo kuin sitä, että saisi nukkua niin pitkään kuin huvittaa, herätä hitaasti, syödä aamupala hitaasti ja tehdä yksinkertaisesti kaikki hitaasti. Haaveilen hitaasta aamusta ja kahvittomasta aamupalasta.
Ja ehkä tästä vielä kesä alkaa, puutkin viheriöivät jo. Aurinkokin on pilkistänyt toisinaan jostain pilven raosta.
Enkä muuta toivo kuin sitä, että saisi nukkua niin pitkään kuin huvittaa, herätä hitaasti, syödä aamupala hitaasti ja tehdä yksinkertaisesti kaikki hitaasti. Haaveilen hitaasta aamusta ja kahvittomasta aamupalasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)