Half Right

Nyt on kutakuinkin vuosi kulunut, kun viimeksi olen istunut kampaajalla hiuksien leikkauksessa (ja värjäyksessä). Päätös olla enää menemättä kampaajalle, ennen kuin kriittiset viisi senttiä on kasvanut, tuntui raastavan pitkältä ajalta. Varsinkin, kun jouduin tämän päätöksen jälkeen, vielä leikkauttamaan purkaksi muuttunutta tukkaa.

Tämä projekti ei oikeastaan enää edes vaikuta projektilta, joten seuraavaksi ajattelin kokeilla hiusten vaalentamista ihan sitruunalla ja kamomillalla. Aurinkokin alkaa vihdoin paistaa, joten sen vaalentava vaikutus on parempi. Mene ja tiedä auttaako se oikeasti, mutta ihan kuriositeettina sitä voisi kokeilla.

Edes jotain jännitystä elämään!

Deep Sea Diver

Kevät on nyt ihan virallisesti täällä. Sitä toitottavat linnut ja minä sekä ensimmäiset sinivuokot!

Vappukin on ihan ovella (mihin hittoon tämä aika on mennyt?) ja nyt voi hiljalleen aloittaa panikoinnin siitä, että onnistuuko vappu, onko kivaa ja please voisiko se aurinko vihdoin osata paistaa oikeina päivinä.

Mutta sen sijaan, että lukisin tenttiin, päätän mieluummin katsoa yhden leffan ja popata poppareita. Koulu ei voisi enää hittoakaan kiinnostaa.

Quelqu'un M'a Dit

Yksinkertaisuudessaan hitaat aamut ovat ihania.

Yksi parhaimmista elokuvista on 500 days of Summer, ja vaikka sen katsoo kuinka monetta kertaa, siihen ei ikinä kyllästy.

Ja ehkä joskus elokuva loppuu muihinkin kuin kyyneliin. Itkupilli.

 

Someone You'd Admire

Toteutin pari leffakliseetä eli juoksin hulluna vesisateessa ja kylmetin itseni ja tietenkin otin kaiken jälkeen rauhoittavan kylvyn ja lauloin musiikin mukana.

Tänään ajattelin olla tekemättä mitään, joten katson leffoja (tiedoksi, Silver Linings Playbook on äärettömän huono leffa, jossa hahmot ovat yksinkertaisuudessaan todella ärsyttäviä, siinä meni nekin tunnit elämästäni enkä saa niitä takaisin...)

Syön viimeisetkin rippeet kauraomenapaistoksesta ja mietin olisiko sittenkin pitänyt syödä tänään jotain oikeaakin ruokaa.

Six Days at the Bottom of the Ocean

Tänään on niitä päiviä, kun olisin valmis vain katoamaan jonnekin kauas lämpimään. Sillä hymyillä ei voi liikaa, ja naurettavista tummista silmänalusista olisi hyvä päästä eroon.

Nukkuminen ei ole ikinä tuntunut niin paljon quilty pleasurelta kuin nyt.

Mutta aurinkoa kaipaan ja hymyjä ja jotain muuta kuin tätä päivää. 

Pace is the Trick

Suurinta herkkua on ehdottomasti omenakaurapaistos, joka on niin yksinkertainen, ettei se ikinä voi mennä pieleen.

Suurinta viihdettä taas on katsoa Eduskunnan lähetekeskustelua kansalaisaloitteen Turkistarhauksen kieltämiseksi. Nämä kaksi asiaa, kun yhdistää, on ehdottomasti tuloksena hyvä combo.

Tämä on historiallisesti myös tärkeä päivä (muuta kuin tämän kansalaisaloitteen takia), koska sain vihdoin tehtyä viimeisetkin koulutyöt (tältä vuodelta) eikä minulla roiku yhtäkään rästiä. Se tarkoittaa lähes stressitöntä elämää!

Mutta lisää vaniljakastiketta, sitäkään ei ikinä voi olla liikaa omenakaurapaistoksessa.  

Fire Horses

Kesäloma siintää edessä. Jäljellä koulusta on enää muutama tentti ja yksi säälittävä essee. Ja kai sitten on pakko hyväksyä, että kolmas opiskeluvuoteni on vihdoin pulkassa ja valmistuminen oikeasti aivan nurkan takana.

Lopulta tämäkin kouluvuosi oli melko kivuton (ei oikeasti), mutta ainakaan kursseja ei ole jäänyt ollenkaan rästiin (mikä on saavutus sinällään, sillä on niin helppoa jättää kurssi roikkumaan, jos vielä vuoden sen päättymisen jälkeen voi palauttaa kymmenensivuisia esseitä).

Kesälomaa en pääse pitämään tänäkään vuonna (ja tuskin pääsen pitämään sitä vielä monena muunakaan vuotena), sillä sain kesätöitä. Toisinaan taidan haukata liian suuria kakunpalasia, sillä äkkiseltään kesällä minun pitäisi tehdä töitä, kirjoittaa opparia ja suorittaa kesäopintoja yhdentoista opintopisteen verran. Aina ei voi oppia, edes tyhmäkään.

Kuitenkin mielessä pilkottaa pieni toivo, sillä vihdoin (monenmonenmonen vuoden odotusten jälkeen) voin varata ajan toiselle tatuoinnille ja toteuttaa omat suunnitelmani. Tosin ongelmaksi muodostuu se, minkä suunnitelmista menen toteuttamaan.

Kai vain tyydyn juomaan (jälleen kerran) suuren kupillisen vihreää teetä (päärynänmakuista, ihan parasta!) ja kirjoitan maanisesti säälittävän oppimispäiväkirjani loppuun, kurssista, josta en ole oikeasti oppinut mitään (muuta paitsi vihaamaan sitä).