Vaivuin hetkellisesti pieneen epätoivoon, kun tajusin tekeväni töitä, kesäkursseja ja opparia samaan aikaan (ja syksyllä taas pakollista harjoittelua ja opparia). Manasin omaa tyhmyyttäni. Hyvästelin kaikki ystäväni ja vapaa-ajan, sillä olin aika varma, etten tule näkemään niitä vähään aikaan.
Toisaalta toisena kouluvuotenani ei ehkä ollut kaikkein helpointa. Se, jos ei juuri ikinä vaivaudu luennoille, nukkuu kotona non-stoppina, ei syö ja viettää vapaa-ajat mieluummin juosten baareista toiseen (miten säälittävältä toi kuulostaakaan, christ), kun samalla pitäisi suorittaa lähemmäs 90 opintopistettä, ei ehkä kuulosta kovinkaan lupaavalta. Mutta kaikesta huolimatta suoriuduin siitä vuodesta, jättäen kolmannelle vuodelleni rästiin vain kahdeksan opintopistettä.
Ja oikeastaan suoriuduin ihan älyttömän hyvin toisesta vuodestani, vaikka sitä voi olla vaikea uskoa. Perseelleen menneestä toisesta vuodesta huolimatta, olisin valmistumassa neljän vuoden sijasta kolmessa ja puolessa vuodessa. Joten ehkä kuitenkaan ei voi olla niin paha, tehdä töitä, kesäkursseja ja opparia samanaikaisesti. Sitä paitsi tätä saatanallista ahertamista kestää puoli vuotta.
Joten pyyhin epätoivon pois ja uskon itseeni. Ehkä haaveet Intiasta jaksavat kantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti