Sain peruutuspaikan tatuoinnilleni ja tatuoinnin aika aikaistui melkein kahdella viikolla. Nyt en enää tiedä miten päin olla, sillä se mikä oli kahden viikon päässä onkin nyt kahden päivän päässä. Olen innoissani ja samalla niin kauhistunut! Ehkä kuitenkin innostus on tunteista päälimmäisin.
Mutta kai sitä opparia pitää tehdä, vaikka usko siihen, että valmistun alkaakin hiipua (siitäkin huolimatta, että olen nykyään aivan liekeissä koko kirjoittamisesta).
Vaikka saisinkin opparin pois alta, on edelleen se toinen viidentoista opintopisteen hirviö eli harjoittelu edessä. Usko siihen, että saisin edes jonkinlaisen palkallisen harjoittelun, hiipuu päivä päivältä ja on jotenkin niin naurettavaa mennä tekemään oikeaa työtä ilmaiseksi.
En tiedä olenko sitten ainoa, jonka motivaatio tehdä ilmaista työtä, josta vaaditaan aivan helvetisti, on täysi nolla. Se, että siitä saisi edes jonkinlaista nimellistä palkkaa olisi aivan mahtavaa, enkä tässä tapauksessa edes vaadi mitään maltaita. Se, että saisin edes vähän enemmän kuin opintorahan ja lainan, ei mielestäni ole niin paljon vaadittua.
Sen, että on elänyt helvetin monta vuotta pelkällä seitsemälläsadalla kuussa, on ihan helvetisti rahaa, jos saisi edes yhdeksänsataa kuussa, puhumattakaan tonnista!
Mutta ilmeisesti tämä opiskelijan haaveilemat parisataa enemmän on hiukan liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti