Huomenna. Uusi tatuointi. Jännittää. Kauhistuttaa.
On jotenkin naurettavaa, että jännitän jotain sellaista asiaa, josta olen haaveillut niin kauan. Samalla on vähän naurettavaa ja älytöntä, olla kauhuissaan jostain sellaisesta asiasta, josta minulla kuitenkin on kokemusta. Ei tatuointi nyt edes niin paljon satu (kuten ei lävistyksetkään, oikeasti!), mutta silti olen naurettavan kauhuissani ja mahassa on inhottavia perhosia.
Aloin jopa miettiä, että "Luoja, se tulee niin näkyvälle paikalle! Entä, jos en tykkääkään siitä?!", vaikka ensimmäisen tatuointini kohdalla mietin samaa (ja jopa mietin itse paperia allekirjoittaessani, että valehtelen olevani raskaana, jottei sitä varmastikaan voida hakata ihooni) ja kun se lopulta siellä lapaluussa oli, rakastuin täysin. Enkä voisi kuvitella olevani enää ilman sitä, kuten en voi kuvitella olevani ilman huulikoruanikaan.
Mutta kaikesta kauhusta ja jännityksestä huolimatta päälimmäisenä tunteena on innostus! Koen jokaisesta tärkeästä asiasta monia tunteita, vaikka lopulta tiedän, ettei kauhu tai pelko siitä etten pidäkään siitä, ole mitenkään edes mahdollisia. Jos olen miettinyt uutta tatuointia viimeiset kaksi vuotta, on tuskin mahdollista, että katuisin päätöstä.
Olen jokaisen lävistykseni ja ensimmäisen tatuointini aikana kokenut täsmälleen nämä samat tunteet, ja joka kerta olen vain rakastunut niihin ja tullut siihen tulokseen, että juuri tämä on tätä minua.
En ehkä näytä siltä, että pidän todella paljon tatuoinneista tai lävistyksistä, mutta ei se haittaa. On ehkä jännittävämpääkin olla tällainen Tea viisvee, joka yllättää jokaisen nurkan takana.
Olen äärimmäisen innoissani. Jää nähtäväksi kuinka paljon saan työstettyä opparia tänään, ei ehkä kovinkaan tuotteliaspäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti