Lost Symphony

Hevoskuuri viisaudenhampaaseeni (kaksi eri antibioottia, yksi tabletti kumpaakin kolmesti päivässä, kahdeksan tunnin välein) taitaa olla minulle hiukan liikaa.

Tai ainakaan en usko asiakkaiden olevan kovin innoissaan sanoista "Anteeksi soitan teille uudestaan. Nyt täytyy kyllä oksentaa tässä välissä, sillä antibiootit yksinkertaisesti saavat minut voimaan pahoin".

On äärimmäisen ällöttävää ja kamalaa joutua syömään kolmesti päivässä lääkkeitä, jotka aiheuttavat pahoinvointia (ja lukeepa haittavaikutuksessa myös oksentelu, oikeasti? ei ihmekään, jos pahoinvointi kasvaa joka lääkkeen oton yhteydessä).

Yleensä nauran haittavaikutuksille, sillä en ikinä saa niitä (paitsi reseptivapaista lääkkeistä, kuten ihan perinteinen hiivatulehduslääke ja maitohappobakteerit, go figure) mutta ehkä haittavaikutusten mahdollisuus kasvaa, jos molemmissa lääkkeissä on samat haittavaikutukset.

No sormet ristiin, vielä en ole oksentanut ja toivon sen pysyvänkin niin. Tosin matkaa siihen ei taida olla kovinkaan paljoa, toivottavasti tämä hevoskuuriviikko menee nopeasti ohitse. 

Round and Round

Sain viisaudenhampaaseeni kahdet antibiootit, sillä se oli ilmeisesti hyvin tulehtunut (eikä sitä siis poistettu). Puhuminen sattuu aina jossain vaiheessa päivää ja samoin tuntuu kuin ientä poltettaisiin. Mutta aion kestää syyskuuhun asti, sillä silloin tämä vihuliainen mukahammas poistetaan.

Siihen asti joudun käyttämään suuvettä, joka polttelee kieltä. Ja tähän pahimpaan särkyyn aion syödä tolkuttomasti särkylääkkeitä.

Oikeasti toivoisin, ettei suuhuni nuo kapistukset olisi ikinä tulleetkaan. Onneksi ne kuitenkin ovat vain alhaalla, joten tätä kipua ja särkyä ei tarvitse kokea kuin maksimissaan kaksi kertaa.

Brother Sport

Viisaudenhampaani temppuilee jälleen ja syömisestä tai nielemisestä ei tule mitään (ainakaan ilman kipuja). Mielenkiinnolla jään odottamaan poistetaanko temppuileva hammas huomenna vai pitääkö vielä elää sen kanssa.

Olen enemmänkin kauhuissani. 

Rave On

Olin eilen Lintsillä ja jonotin laitteisiin yhtä innokkaasti, kuin reippaasti viisitoistavuotta nuoremmat.

Lapsena, kun kiljui kauhusta ja jännityksestä, kaksnelosena huutaa kirosanoja "Hui saatana. Voi helvetin helvetti" ja oli ehkä ihan hyvä, ettei vieressäni istunut yhtäkään lasta.

Eikä vanhuus vain taida tulla yksin, sillä lopulta kaiken iltahuvin selättäjä oli Kieppi. En ole eläissäni voinut niin pahoin kuin Kiepissä, ja siinä etovassa olossa (enkä edes syönyt hattaraa, karkkeja tai yhtään mitään, vaikka lapsena söi noita kaikkia eikä ikinä voinut pahoin) meni ohi pari todella jännittävää laitetta, sillä yksinkertaisesti olin vain oksentaa!

Olo oli kuin paskassa humalassa, en pystynyt kävelemään ja voi vain pahoin. Ehkä seuraavalla kerralla osaan välttää Kiepin ja menen kaikkiin muihin kivoihin laitteisiin.

Mutta oli ihana hymyillä ja nauraa niin paljon ja vain tuntea itsensä oikeasti vapaaksi ja iloiseksi ja onnelliseksi. Eikä Suomen kesä ikinä voi olla ihanampi, kun voi viettää aikaa ystävien seurassa ja Helsingistä on muodostunut koti, josta en yksinkertaisesti vain halua muuttaa muualle (paitsi ehkä isompaan kaupunkiin ulkomaille).

Desire Lines

Päivät kulkevat kovaa vauhtia ja kesä hujahtaa silmissä. Yritän nauttia auringosta ja sateesta ja päivistä ja elämästä. Vaikka toisinaan se tuntuu kamalan vaikealta, sillä jos ei saa nukutuksi ilman unilääkkeitä, on kamalan vaikea tuntea itseään virkeäksi. Keinotekoinen uni on keinotekoista.

Mutta juon liikaa kahvia maidolla tai ilman, ja yritän hymyillä mahdottoman paljon. Ilman hymyjä elämä olisi jotenkin kamalan synkkää ja harmaata.

Ja koska takana oli ihana viikonloppu (koska sain vieraakseni ihanan ystäväni), aion pitkittää tätä ihanaa viikonloppua aina seuraavaan, ja aion makoilla auringossa ja ostaa vihdoin ne ensimmäiset suomalaiset mansikat.

Haluan juoda skumppaa ja syödä mansikoita ja nauttia auringosta ja huomata saaneeni taas enemmän pisamia ja vain hengittää ja huomata, että ehkä minäkin kuljen ajan mukana.

Atlantis

Olen sortunut jälleen kahviin. En tiedä mikä näissä kesissä aina on, mutta on jotenkin naurettavaa kärsiä unettomuudesta juuri kesäisin ja juoda tolkuttomasti kahvia.

En tiedä, mutta uskon vajonneeni jo melko alas tässä kahvin täyttämässä elämässäni, sillä kuinka useasti olenkaan juonut pelkkää mustaa kahvia, sillä töihin on niin vaikea muistaa viedä soijamaitoa.

Ja mustaan kahviin laitan sokeria. Olen ikuisesti vannonut mustan kahvin olevan jotain järisyttävän kamalaa ja sokeri ei kuulu kahviin ei sitten millään. Mutta kai sitten tajusin, että jos ei soijamaitoa saa niin sokeria saa.

Mutta onneksi en sentään pilaa kahviani sokerilla muulloin kuin juodessani sen mustana. Ehkä uskaltaudun kokeilemaan niin hullua ajatusta, kuin oikeasti juoda kahvi mustana. Ilman sokeria.

Ehkä se sitten saisi minut irti koko saatanallisesta aineesta (luojan kiitos en polta tupakkaa, olisin siihen varmasti koukussa!)  

Restless Feet

Löysin vihdoin sen täydellisen takin. Sen takin, joka on tarpeeksi pitkä lyhyiden hameiden ja sortsien kanssa. On vihreä ja hupullinen ja siinä on jopa irrotettava vuori. Ja se on parka.

Olen ollut täysin sitä mieltä, ettei lyhyille sovi parkatakki. Lähinnä olen siis joutunut sovittamaan takkeja, jotka näyttävät säälittävän suurilta jätesäkeiltä päälläni. Ja salaa kadehtinut niitä, joiden päällä se näyttää juuri niin ihanan huolettomalta, mutta silti tyylikkäältä.

Ja nyt vihdoin löysin sellaisen itselleni. Tätä täydellistä istuvuutta luultavimmin selittää se, että se on suunnattu juuri tällaisille pienille alle satakuusikymmentäsenttisille ihmisille.

Nyt voi oikeasti hyväksyä, että kesän jälkeen tulee syksy ja talvi.