Rakastan näitä päiviä, kun kaikki kulkee hitaasti. Toisinaan niitä päiviä tarvitaan, sillä aina ei kykene juoksemaan paikasta toiseen ja on ihana maata sängyssä ja nukkua ja haaveilla ja elää.
Ja jos joku sanoo, että tyydyn elämässäni liian vähään, he eivät tiedä mitään. Sillä minä en haaveile maineesta tai kunniasta tai suurista määristä rahaa.
Miksi yksinkertaisesti onnen etsiminen, siinä eläminen ja hymyileminen olisi jotenkin vähemmän kunniakasta kuin uralla nouseminen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti