En ole ikinä sanonut kenellekään sanoja "Rakastan sinua". Eikä ne sanat lähde suustani, vaikka oikeasti olisi tilanteita mihin ne sopisivat, tilanteita joissa niitä ehkä pitäisi käyttää. En siis ole ikinä livauttanut puheessani noita sanoja, en ole edes kirjoittanut niitä niin, että olisin suunnannut ne jollekin.
En sanonut rakastavani parhainta ystävääni, kun hän halasi minua ja sanoi rakastavansa minua. Minun on vaikea sanoa niitä sanoja, sillä ensinnäkin en ole koskaan ollut rakastunut. Minä en tiedä miltä tuntuu olla rakastunut. Olen elämästäni suurimmaksi osaksi ollut sitä mieltä, ettei rakkautta ole olemassa, joten on vaikea käyttää sanoja, joihin en yksinkertaisesti usko. Ja näin minusta tulee heartless bitch toisten silmissä.
Olen ehkä kuitenkin hiljalleen tullut siihen tulokseen, että ehkä maailma ei voi olla niin julma etteikö rakkautta olisi olemassa. Oikeastaan olen ollut jo kauankin sitä mieltä. Eikä syy tähän ajatuksen muutokseen todellakaan ole mikään ihmeellinen, en ole rakastunut, en ole rakastumassa, mutta yksinkertaisesti en halua uskoa maailmaan, mikä olisi niin harmaa.
En tiedä miksi sanat "Välitän sinusta" tai "Pidän sinusta" tai edes "Olet äärettömän tärkeä" on paljon helpompi sanoa kuin tuo inhottava r-sana. Tuntuisi kamalalta huijaamiselta, jos sanoisin jollekin rakastavani heitä, sillä vaikka minä oikeasti äärettömän paljon välitän niin onko se samalla liitoksina rakkauteen? En kuitenkaan ole valehtelija, joten en mielelläni edes halua sanoa takaisin "Niin minäkin sinua", sillä se olisi elämäni suurin vale.
Tämän takia olen ehkä keksinyt paljon kiertoteitä. Eikä kukaan ole vielä huomannut, välitä tai ehkä he lukevat elkeeni jotenkin heille ominaisesti rivienvälistä. Mene ja tiedä, en ole varma tuleeko sitä tapahtumaan, että sanoisin r-sanaa.
Ja tuntuu ehkä oudolta etten ole sanonut niitä sanoja edes vanhemmilleni. Mutta vielä oudommalta tuntuisi, että sanoisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti