Minä en usko Jumalaan. Olen tullut siihen tulokseen lukuisia kertoja. En siltikään halveksi ihmisiä, jotka uskovat. En kuitenkaan haluaisi luokitella itseäni ateistiksi, sillä minä yksinkertaisesti en halua lokeroida itseäni tietynlaiseksi ihmiseksi. Muutenkin tuntuu naurettavalta yrittää luokitella jotakuta tietynlaiseksi, sillä kukaan ei ole ihmisenä niin selvä tapaus, että hänet voitaisiin luokitella mustaksi tai valkoiseksi.
Niinpä minä en usko Jumalaan, mutta en kuitenkaan ole ateisti. En sano olevani agnostikko, vaikka toisinaan pohdin Jumalan olemassaoloa. Minun puolestani Jumala voi olla olemassa tai olla olematta, sillä lopulta minä yhtenä ihmisenä en voi tehdä asialle juurikaan mitään.
Sanoin kerran ystävälleni ettei elämäni muuttuisi mitenkään, vaikka pystyttäisiin todistamaan Jumalan todenmukaisuus. Olen suurimman osan elämästäni ollut kyseisen asian suhteen melkein välinpitämätön, joten mitä muuttaisi se fakta, että Jumala olisi olemassa?
Se todistaisi, että uskovaiset olivat oikeassa ja ateistit eivät olisi voineet olla enempää väärässä. Minä taas ihmisenä, jota asia ei ole kiinnostanut sen enempää, vain saisin kuulla uutisen, jossa todistetaan jonkun korkeamman olennon olevan sittenkin olemassa.
Olisin elänyt elämääni kaksikymmentäkaksi vuotta näin miten olen parhaimmaksi sen kokenut. En ole tappanut ketään, en varasta, kiroan samalla tavalla kuin muutkin, olen valehdellut, ajanut toisinaan omaa etuani (niin kuin jokainen joskus). Olen kuitenkin yrittänyt olla pääsääntöisesti hyvä ihminen. Jos en kelpaisi tällaisena taivaaseen, jonka olemassaolo myös Jumalan myötä todistettaisiin, en tiedä minkälainen ihminen sitten pitäsi olla.
En millään pysty uskomaan, että ne uskovaiset ihmiset (ja muut ahdasmieliset), jotka eivät hyväksy toisten samaa sukupuolta olevien rakkautta, voisivat päästä taivaaseen. Miten ihminen, joka julmasti sanoo toisen ihmisen olevan paskaakin paskempaa, voisi päästä taivaaseen? Miten nämä ulkokultaiset ihmiset voisivat jollain tavoin olla parempia ihmisiä kuin minä, joka joskus sattuu olemaan samalla tavalla itsekäs kuin hekin?
Niinpä minä en lähtisi muuttamaan itseäni. En yrittäisi miellyttää, jos en kelpaa tällaisena ihmisenä, miksi siis kelpaisin toisenlaisena. Tämä sama pätee myös muihin elämäntilanteisiin, parisuhteisiin sekä työhaastatteluihin. Minä en vain satu yksinkertaisesti uskomaan, että rukoilemalla tuhat Ave Mariaa, olisi taivaspaikka taattu.
Oli siellä sitten joku korkeampi yliolento tai ei, minä olen tällainen. Minun elämäni ei muuttuisi kovinkaan paljon, vaikka pystyttäisiin todistamaan yliolennot todellisiksi tai ei. Eikä ystäväni varmasti vieläkään hyväksyisi vastaustani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti