Meillä syötiin aina perunaa, kun olin lapsi. Ehkä sitä taidettiin syödä lähes kaikkien muidenkin kotona, mutta kuusivuotiaana sitä on vaikea käsittää. Ainoa asia mitä silloin käsitin, oli vihani perunoita kohtaan ja se tieto ettei meillä syöty spagettia tarpeeksi usein.
Sen sijaan, että olisin sanonut uhmakkaasti Scarlett O'Haralaisittain "As God is my witness, I'll never be hungry again!" totesin lähinnä uhmakkaan typerästi "I'll never eat potatoes again!"
Ja kolme viikkoa reissussa syöden pelkkää riisiä kaalin kanssa, en voinut todeta kotiin saapuessani muuta kuin: Onko peruna koskaan voinut maistua paremmalta?
Se niistä lapsellisista uhoamisista ja siitä etten ikinä tule ostamaan kotiini perunaa saati syödä niitä keitettyinä. Sen siitä kai sitten saa, kun lähtee uhoamaan ja käyttämään sanaa ei ikinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti