Kun miettii toissakesäistä, joka oli pelkkää rikkihappoa keuhkoille, tuntuu siitä olevan ikuisuus. Ikuisuus tuntuu vierähtäneen viime syksystä (vaikka on toisinaan niitä päiviä, jotka muistaa liiankin hyvin) ja on joskus ollut naurettavaa uhmata Helsinkiä.
Ehkä noin vuosi sitten uhmasin ja huusin "En ikinä muuta Helsinkiin! Helvetti ennemmin jäätyy, kun sinne persläpeen muutan". Ja lopulta ne muut maailman perslävet todistivat Helsingin olevan jotain äärettömän mieletöntä.
Ja vaikka toisaalta mietin mahdollisuuksiani muualla, ei minulla ole kiire täältä mihinkään lähteä. Se, että on asunut elämästään neljä vuotta oikeasti toivottomissa perslävissä, voi elämän täällä tuntea auvoisaksi.
Olen täällä oikeasti onnellinen. Kymmenellä pronentilla on toisinaan väliä melko paljonkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti