Siinä missä on toisinaan vaikea erottaa uneksivansa vai olevansa hereillä, on vaikea myös hyväksyä menneisyys.
Se mitä ei voi muuttaa täytyy hyväksyä. Ja vaikka toisinaan ikävöin mielettömästi ja elän haaveissa, olen hyväksynyt ja päässyt eteenpäin. Vaikka toisinaan haaveilen niistä hetkistä, kun sai hymyillä äärettömän paljon ja sai kokea pienen palan onnellisuutta, olen onnellinen silti.
Toisinaan on vaikea hyväksyä sitä, että tässäkin hetkessä on oikeus olla onnellinen. Annoin anteeksi muille ja ehkä vihdoin osasin antaa anteeksi myös itselleni. Haaveilen vähemmän, mutta elän enemmän.
Haluan yhä vähemmän lähteä pois ja pidän ajatuksesta, että jään. Lähteminen kiehtoo silti, mutta en silti toteuta sitä.
Luultavasti saan aikaan jotain suurta. Haluan silti jättää jälkeni sementtiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti