Mikä loistava fiilis olla lenkillä yli puoli tuntia ja oikeasti jaksaa juosta! Sanottakoon, etten oikeasti juossut koko aikaa, vaan tein itselleni motivaattoriksi soittolistan, jossa joka toinen kappale oli nopea ja toinen hidas. Käytännössä jaksoin painaa nopeat kappaleet ja toivoa hitaiden kappaleiden saapumista, jotta pääsisin tasaamaan hengitystä.
Okei, on ihan pakko edelleen kaiken tämän rakastan liikuntaa hypetykseni jälkeen muistuttaa, että oikeasti ennen tätä intoa - vihasin sitä kaikin voimin. Lintsasin lukiossa suurimman osan liikunnantunneista tai tein kaiken puoliteholla. Cooperin testiin en ole osallistunut sitten seiskaluokan jälkeen.
Mutta lopulta, jos vaihtoehtona on harrastaa liikuntaa ja venytellä tai kävellä alle viisikymppisenä kyttyräselkäisenä (ja rasvaniskana) voi hyvin päätellä kumman vaihtoehdon mieluummin valitsen.
Fiilis on edelleen huikea, vaikka lenkistä on kulunut jo monta tuntia. Miksi en vain aikaisemmin tajunnut, ettei liikuntaa ole syytä vihata?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti