Viime perjantaina pyöräilykypäräni sanoi itsensä irti. Ensiksi se oli melko pientä "puristan aivosi pihalle, jos vielä uskallatkin käyttää minua", kunnes tilanne muuttui "päätin mennä kiristysnauhasta rikki ja enpäs mahdu enää päähäsi, lälläslää".
Koska pari vuotta sitten tapahtui pieni accident ja sain onneksi vain tikit leukaani (sekä kauniin arven leuan alle, muistuttamaan tästä tragikoomisesta illasta), päätin vihdoin suhtautua pyöräilyyn kunnioittavasti (eli pelkäsin ihan perhanasti). Pyörän selkään ei ollut asiaa ilman kypärää, joten kypärä oli pakko ostaa ennen seuraavaa työpäivää eli maanantaita.
Olen pieni (vaikka omasta mielestäni 156 pilkku yksi! on ihan älyttömän paljon, pääkin osuu aina kattoon ja pitää kumarrella, haha!), joten yleensä vaatteiden sekä kenkien ostaminen ei ole aivan helppoa (kengissä kokoa 36 ei aina edes ole ja on naurettavaa huomata, että pienin koko 34 tai XS saattavat olla liian suuria). Kypärän ostaminen aiheutti paljon harmaita hiuksia. Tulin sovittaneeksi jokaista aikuisten kypärää ja jokainen niistä oli liian suuri.
Lopulta jouduin ostamaan kypäräni lasten puolelta. Eli käytännössä minä kaksneljävee ja sitten se naapurin pikku Maija (viisvee) pyöräillään samanlaisella apinakoristeisella pyöräilykypärällä. Tunnelma on katossa!
Eli se ison näköinen lapsi apinapyöräilykypärällä ei välttämättä ole lapsi vaan minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti