Ikävöin nykyään paljon vähemmän kuin ennen, vaikka kai pitäisi osata ikävöidä enemmän. Olen onnellinen omasta ajastani, jonka voin hyödyntää askareisiin, joista nautin. On ihana hymyillä ystävien seurassa ja paistatella auringossa ja vitsailla omasta syvästä rusketuksesta (ihan oikeasti, kyllä jotain päivetystä on havaittavissa!)
Olen ollut erossa monista ihanista ihmisistä niin kauan, että ikävöinti on lopulta turhaa. Aina lopulta tavataan ja hymyillään yhdessä. Ehkä en vain osaa ikävöidä paljoa niitä ihmisiä, joiden tiedän palaavan. Enemmänkin ikävöin niitä ihmisiä, jotka ovat oikeastaan jo kadonneet elämästäni, koska toisinaan ihmisistä on vaikea luopua. Mutta sekin ikävä helpottaa joskus.
Niin ikävällä on aina tapana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti