Siinä vaiheessa, kun on istunut töissä kahdeksan tuntia ja kirjoittanut kotona vielä esseen Rachel Carsonin kirjasta Äänetön kevät, voi taputtaa itseään olkapäälle ja kehua hienosta työstä.
Ehkä vähän väsyttää, mutta onneksi pian on tulossa viikonloppu ja lepääminen on ansaittua. Paitsi tietenkin viikonloppuna pitää kirjoittaa vielä yksi essee sanataiteesta, mutta ehkä sen lomaan mahtuu vähän lepoa.
Voisiko joku kiltisti muistuttaa miksi teen tätä kamalaa rääkkiä niin, etten oikeasti ole nähnyt tänään yhtäkään elollista olentoa (paitsi työkavereita)? Ai niin, valmistuminen. Haista leipäpitko.
Toisinaan opiskelustani saa sellaisen kuvan, että olisin kovinkin ahkera. Oikeasti jätän vain kaiken siihen ihanaan rakkaaseen eli viime tippaan. Sitten sitä täytyy kirjoittaa kiireesti, mutta aina niin perfektionistisesti, essee kolmessa tunnissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti