Kissing the Lipless

Eilinen työpäivä oli niin hirveä, että olisin halunnut tehdä itkupotkuraivarit ja heittää hanskat tiskiin ja sanoa "Pitäkää lafkanne, mä häivyn. Hyvästi!" Sen sijaan nauroin maanisesti ja yritin saada apua työkavereilta. Jotenkin eilen tuntui, ettei minusta vain ole auttajaksi missään huoltoon liittyvissä asioissa, mutta sitten tajusin: Jos opin myymään junalippuja, opin tämänkin.

Joten tänään aion positiivisin mielin polkea töihin ja odottaa, että kahdeksan tuntinen työpäivähirviö on ohitse (vain, jotta pääsisin tekemään kotona esseen Carsonin kirjasta Äänetön kevät)

Mutta yritän tässä jo manailla pahaa päivää jonnekin Siperiaan, ja otan toisen kupin kahvia (shame on me, shame on me!), muistan ottaa töihin soijamaidon mukaan (jotta saisin juotua sen kolmannen, neljännen, viidennen kupin kahvia) ja vain toivon, että aivoni eivät sula tästä kaikesta uudesta tiedosta.

Parit hyvänmielen musiikit taitaa olla paikallaan. Pakokauhu riipii.