Maailmantuska.
Haaveilen maailmasta, jossa jokainen on tasa-arvoinen lain edessä. Haaveilen myös maailmasta, jossa jokaisella elävällä olennolla on oikeus omaan elämäänsä. Haaveilen maailmasta, jossa toisten hyväksikäyttöä paheksuttaisiin ja elämää arvostettaisiin enemmän.
Inhoan tätä kaikkea mitä tässä elämässä tunnutaan pitävän itsestäänselvyytenä. Ruoka on mahdollisimman pakattua, kukaan ei halua tietää mitä jauhenliha on ollu aikaisemmin tai millainen eläin turkiksen takana on.
Mammat laittavat vihaista viestiä, kun näkevät televisiossa kanin nylkemisen (koska eihän heidän pienokaisten tarvitse tietää mistä liha tulee, minkälainen eläin sen takana on). Fundamentalistit luterilaiset pauhaavat tasa-arvoista avioliittolakia vastaan, vain koska tuntevat itsensä uhatuiksi (vaikka kyseessä on tasa-arvoisuus lain edessä, homoparit eivät saa yhteistäsukunimeä tai adoptoida)
On jotenkin sairasta asua yhteiskunnassa, jossa raha ja vanhoilliset arvot menevät kaiken edelle. Mikäs siinä, että joku on lain edessä epätasa-arvoinen, kunhan itse ei sitä ole. Mitäs sitten, vaikka lahdataan turkin vuoksi kasoittain eläimiä, sillä enhän itse ole kärsinyt tuskallisesti koko elämääni. Minä en ole asunut pienessä häkissä koko elämääni ja odottanut kuolemaa. Tai joutunut synnyttämään uudestaan ja uudestaan, vain jotta toinen laji tulisi ja veisi lapsesi, maitosi ja kaiken jälkeen ampuisi sinut, koska et ole tarpeeksi tuottava.
Raha ja itsekeskeisyys ovat tässä valttia ja toivottuja ominaisuuksia. Empatia on enemmänkin sairaus ja ominaisuus, joka täytyy kitkeä pois. Elän maailmassa, jossa moraalilla ei ole merkitystä ja ihmiset ovat kylmiä itsekkäitä kusipäitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti