On osattava elää niiden hetkien kanssa, kun haluaa käpertyä ihan pienen pieneksi lattialle, kuunnella musiikkia ja tuntea se, kun sydän on tippunut jonnekin tyhjyyteen.
Eikä sitä tunnetta voi vain paeta, sillä se tunne löytyy kirjoista, musiikista, elokuvista, naapurista. Ja haluan edelleen olla se äärettömän naiivi ihminen, joka uskoo siihen puhtauteen, jota aina ei kirjoissa kuvata.
Haluan uskoa Sydämen mekaniikan ulkopuoliseen elämään. Sellaiseen elämään, jossa pikkuiset pojat saavat ne pienet likinäköiset laulajattarensa, sillä lopulta (vaikka en rakkaudesta tiedäkään yhtikäs mitään) haluan kovasti uskoa johonkin parempaan.
Haluan uskoa elämään, missä sydän ei elä tyhjyydessä. Haluan uskoa siihen tunteeseen, jonka hyvä kirja ja musiikki saavat aikaan. Haluan uskoa tunteeseen, joka lopulta pyyhkii kaikkien kyyneleet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti