Toisinaan on ihana haaveilla pääsystä pois. Karkaamisesta jonnekin äärettömän kauas, jossa voi vain hymyillä vinointa hymyä.
Ehkä unelmoin liikaa Helsingistä, kesästä ja festareista, elämästä, auringosta ja lämmöstä, omasta kirjasta, valokuvaamisesta ja omasta näyttelystä. Enkä oikein ymmärrä miten paljon yksi ihminen voi omistaa unelmia.
Mutta ne ovat omiani. Enkä haluaisi luopua niistä mistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti